Dekkariviikon kolmas postaus ja kaksi lapsuuteni kirjasuosikkia

Kolmanteen dekkariviikkopostaukseen halusin kirjoittaa kahdesta kirjasarjasta, joiden kirjat kuuluivat lapsuuteni kirjasuosikkeihin. Kyseessä ovat alakouluikäisille lapsille suunnatut, Enid Blytonin 1940 - 1960 -luvuilla kirjoittamat Viisikko ja SOS -sarjat. Molemmat ovat niitä ensimmäisiä oikeita kirjasarjoja, joita aloin lapsuudessani lukea. SOS-sarjan muistin lapsuudestani hieman helppolukuisempana, tai oikeammin muistelin, että sen kirjat ovat ohuempia. Mielikuvani oli ihan oikea.



Kummassakin sarjassa on ilmestynyt pitkälle toistakymmentä kirjaa, Viisikossa muistaakseni enemmänkin. Mnä luin ne kaikki lapsena, mutta mikään erityinen kirja ei tainnut nousta suosikikseni. Minun nyt kirjastosta lainaamani kirjat Viisikko ja lapsenryöstäjät (Tammi 2005) ja SOS ja kaukoputken arvoitus (Tammi 2002) eivät ole niitä painoksia, joiden kannet minä hämärästi muistan lapsuudesta, mutta nuo 80- ja 90-luvuilla julkaistut kirjat lienevät jo puhkiluettuja. Olikin aika mielenkiintoista huomata, että molemmista sarjoista on otettu uusintapainoksia vielä 2000-luvulla. Se tietysti kertoo jotain sarjan viehätysvoimasta.

Minun muistoissani Viisikko-kirjoissa vietetään ikuista kesälomaa. Ja aivan totta, myös Viisikko ja lapsenryöstäjät  ajoittuu lasten eli Leon, Dickin ja Annen sekä heidän serkkunsa Paulin (= Paula) kesäkoman kolmeen viimeiseen viikkoon. Lapset ja Paulin koira Tim muodostavat Viisikon. Kolme serkusta ovat tulleet vierailulle Paulin luo, jonne salamyhkäisesti tuodaan myös Paulin tiedemiesisän kumppanin tytät Berta. Berta on uhattu kidnapa, ja tämän isä on varma, että Kirrissä tyttö olisi turvassa - pojaksi naamioituneena. Bertasta tehdään Leslie ja hän viettää hauskoja lomapäiviä yhdessä Viisikon kanssa. Ystävykset saavat kuitenkin pian vihiä, että lapsenryöstäjät ovat päässeet Bertan jäljille ja ryhtyvät uusiin toimiin estääkseen tämän kidnappauksen. Pakka menee kuitenkin ihan sekaisin, kun lapsenryöstäjät kaappaavat erehdyksessä Paulin, toisen tytön, joka pukeutuu mielellään pojaksi. Koska poliisi on liikkeissään kovin hidas, eikä lähde heti täydellä miehityksellä etsimään Paulia, päättää jäljelle jäänyt Viisikko ryhtyä etsimään ja pelastamaan kidnapattua serkkuaan!



Tämän kirjan juoni on toimiva ja hauska, hieman jännittäväkin. Kirjan sanavalinnoista kyllä huomaa, että kyseessä on noin 65 vuotta sitten kirjoitettu teos. Lapset käyttäytyvät pääosin hyvin kohteliaasti ja tytöt auttavat äitiä ja keittäjää kotiaskareissa. Toisaalta he myös puhuttelevat toisiaan kipakasti muun muassa aaseiksi ja sanovat toisilleen tarvittaessa suorat sanat:

-Älä ole tyhmä, Berta, keskeytti Fanny-täti päättäväisesti. -Kysymys ei ole rahasta. ... -Mutta minä en tahdo..., aloitti Berta. Samassa hän tunsi päättäväisen käden käsivarrellaan. Se oli Leo. -Annahan nyt olla, hän sanoi. -Ja käyttäydy kunnolla! Muista, että olet vieraana täällä, ja käyttäydy sen mukaisesti. Me pidämme kyllä amerikkalaisista lapsista, mutta poispilatuista pikkutytöistä emme pidä.

Sukupuoliroolit ovat hyvin vanhahtavat ja perinteiset: Paulin äidin tehtävä on huolehtia kodista, lapsista ja ansiotyötä tekevästä miehestään. Aivan ihastuttavaa ja hyvin mielenkiintoista on kuitenkin se, että Blyton on jo tuolloin 1940-luvulla luonut päähenkilön, joka on biologisesti tyttö mutta jonka hartain toive olisi olla poika. Koko Paulin lähipiiri aina hänen koulutovereitaan myöten hyväksyy tämän ja kutsuu Paulaa Pauliksi.

Pauli on äkkipikainen ja kipakka lapsi, joka on elänyt ensimmäiset elinvuotensa äitinsä sanojen mukaan erakkona. Hänellä onkin paljon opittavaa siitä, miten muiden kanssa kuuluu käyttäytyä ja miten toisille puhutaan kauniisti. Hän on aika mustasukkainen, ja inhoaakin Berta-rukkaa aluksi kovasti. Leo puolestaan on Viisikon johtaja, mutta viisas ja lempeä sellainen. Hän onkin varsin miellyttävän oloinen poika, ainakin, jos vertaa SOS:n pomoon Peteriin. Peterillä on nimittäin kova taipumus komennella muita, eikä hän mielestäni tee sitä aina kovin mukavalla tavalla. Muut lapset tuntuvat oikein odottavat Peterin käskyjä ja noudattavan niitä hyvin orjallisesti.

SOS:ään kuuluu Peterin lisäksi kuusi muuta lasta: Janet, Pam, Barbara, Colin, Jack ja George sekä Bella-koira. Lapset ovat perustaneet hienon salaseuran, jonka nimi on SOS. Heillä on kerhotalona Peteri ja Janetin puutarhavaja, jossa he pitävät hyvin salaisia kokouksia. Kokouksiin yrittää tuppautua mukaan myös Jackin pikkusisko Susie, ja SOS tekee puolestaan kaikkensa, jotta Susie jäisi ulkopuolella. Tämä tuntui itse asiassa aika kurjalta asetelmalta, vaikka osaa Susiekin olla ilkeä SOS:lle - ehkä koska haluaisi itsekin kuulua salaseuraan. Onneksi Susiellakin on ystävä eli Binkie-niminen tyttö, jota koko salaseura valitettavasti tuntuu inhoavan syvästi.



Kirjassa SOS ja kaukoputken arvoitus Jack ja Susie ovat saaneet enoltaa hienon kaukoputken. Se tuodaan SOS:n kerhotalolle, jotta kaikki lapset voisivat hyötyä siitä. Tiiraillessaan kaukoputkella vanhaa, hylättyä linnaa Janet huomaa siellä oudon kulkijan. SOS lähtee tutkimaan asiaa, ja heidän tietämättään myös Susie ja Binkie lähtevät linnalle aikomuksenaan yllättää SOS... Tytöt onnistuvatkin säikyttelemään pöyhkeän salaseuran pakosalle linnalta ja tapaavat siellä myös linnaa maalaavan taidemaalarin. Maalari on varastoinut linnalle rullalle käärittyjä maalauksia, jotka SOS arvaa varastetuiksi taideteoksiksi. Susie ja Binkie menevät lörpöttelemään maalarille kaiken kaukoputkesta ja SOS:n epäilyistä, eikä kulu kauaa, kun kaukoputki varastetaan. Peter päättää, että SOS:n on aika lähteä hakemaan varastettua kaukoputkea takaisin ja nappaamaan varastetut taulut parempaan talteen. Peter ei hyväksy retkelle mukaan ketään tyttöjä, ei edes SOS: jäseniä. Sekös vasta tuntuukin kismittävältä! Retki ei oikein suju SOS:n suunnitelmien mukaan. Pojat saavat loppujen lopuksi kiittää onneaan, että Janet on kertonut näiden puuhista Peterin ja hänen isälle, joka säntää linnaan pelastamaan uhkarohkeita lapsia.

SOS ja kaukoputken arvoitus on siis nopealukuisempi kuin Viisikko, mutta samalla se oli minusta myös tylsempi. En pitänyt Peterin hahmosta (en muista, oliko hän minusta lapsena yhtä ärsyttävä) enkä siitä, että Susie jätetään niin kurjasti ulkopuolelle. Eräässä kohtaa jopa mainitaan, miten Susieta alkaa itkettää, mutta hän ei halua näyttää kyyneliään muille lapsille. Ehkä SOS-kirjat eivät ole ärsyttäneet minua lapsena näin paljon, sillä minä tosiaan luin koko sarjan läpi, ja muistan, että kaverieni kanssa olimme kovia perustamaan omia kerhoja ja salaseuroja SOS:n esimerkin mukaan.

Blytonon kirjat lienevät tunnettuja siitä, että niissä syödään paljon. Tämä pitää totta vieköön paikkansa sekä lukemassani SOS-kirjassa että Viisikossa. Jokaisessa SOS:n kokouksessa on tarjolla keittäjän tekemiä herkkuja. Viisikko puolestaan tekee pitkiä retkiä, joille pakataan aina eväskori mukaan. He syövät usein voileipiä, kinkkua, kananmunia ja hedelmäkakkua. Myös koirille tarjotaan aina oma osansa!

Blytonin rakkaus englantilaiseen ruokaan käykin mielestäni hyvin ilmi tästä hänen kirjoittamastaan amerikkalaisen Berta-tytön kommentista:

-Tuskin voin kuvitella parempaa ateriaa kuin tämä, sanoi Berta ja otti lisää salaattia. -Ei todellakaan. Minusta englantilainen ruoka on paljon parempaa kuin amerikkalainen.

Kuinka moni muu muistaa lukeneensa Viisikoita, SOS-kirjoja tai kenties Blytonin muita sarjoja? Niille kaikille on yhteistä seikkailu, arvoitukset ja rikokset, joita päähenkilöt ratkovat.



Tämä postaus on myös osa #lapsuutenikirjasuosikit haastetta, joka päättyy elokuun lopussa. Muistakaahan osallistua haasteeseen, sillä kaikkien osallistujien kesken arvotaan kaksi suloista, teemaan sopivaa kirjaa! Haasteen sääntöihin pääset tästä linkistä.

16 kommenttia:

  1. Olipas nostalgista lukea Viisikosta ja SOS-kirjoista. Minäkin luin molempia, mutta kuten sinäkin, pidin SOSseja tylsempinä.

    Sain tuosta Viisikon kannesta väristyksiä ja muistan lukeneeni juuri tuon Viisikon tuolla kannella. Se oli ehkä vielä tavallista jännittävämpi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hauskaa, että tämä postaus herätti muistoja! Minusta on aika hauskaa, että tuossa Viisikossa on selvästi vanhan näköinen kansa, eikä sitä ole lähdetty modernisoimaan. SOS-kirjassa on selvästi tuotu lasten ulkoasua lähemmäs 80-90 -lukuja.

      Poista
  2. SOS-kirjoissa taidettiin olla muutenkin hieman ilkeämpiä kun vuorovaikutusta ympäristön ihmisten kanssa oli enemmän, muistelen Viisikkojen tapahtuneen yleensä jonkinlaisessa kuplassa.
    Ja vähän luulen että aika moni tunsi lapsena jonkun Susien joten tuo kuvio häirinnee enemmän aikuisia kuin lapsia...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ainakin näissä kahdessa nyt lukemassani kirjassa molemmissa liikuttiin "ihmisten ilmoilla", ja Viisikossa jopa enemmän. Vaikea sanoa sarjoista muuten, kun en oikein enää muista, mitä muissa kirjoissa tapahtui. On ihan totta, että moni lapsi tuntee jonkun Susien, vaikka toivoisin tietysti, että eivät tuntisi. Kyllä Blytonkin jossain kohtaa kirjoittaa (Pamin tai Barbaran "suulla"), että Susiellakin on hetkensä...

      Poista
    2. Ajattelin siis sitä että muistelin Viisikoissa ollun enemmän jossain vieraassa paikassa lomailemassa (kun oltiin Paulin luona niin kolme muuta ovat vierailulla, ja kuten ilmaistiin niin Paulikaan ei ollut niin erityisen sosiaalinen kyläluuta, ja joskus lomaillaan ihan muualla), joten ihmiset joita kohdataan ovat pääosin vieraita.
      Kun taas SOS-tapahtumat sijoittuivat pääosin lasten kotikylään joten muissa ihmisissä oli enemmän tuttuja, vaikka se mysteerin avainhenkilö saattoikin olla muualta tullut vieras. Muistelisin.

      Ja Blytonhan on kirjoittanut muutakin kuin näitä lastendekkareita mutta niitä ei ole suomennettu, ainakin joku kirjasarja sijoittuu sisäoppilaitokseen (ja kuuluu näin lajityyppiin jonka tunnetuin edustaja on nykyään Harry Potter, Blytonin sarjassa ei kai taikuutta ollut...)

      Poista
    3. Ihan totta, näin taitaa olla. Muistan ainakin Viisikon lomailleen jossain täyshoitolassa tms. Vai sekoitankohan nyt Seikkailu-sarjaan... Enpä tiennytkään, että Blyton on kirjoittanut muitakin sarjoja kuin suomennetut. Suomennettuja sarjojakin oli yllättävän monta. Googlettamalla bongasin muistaakseni viisi tai kuusi, kun minä muistin kolme. Hän on ollut tuottelias!

      Poista
  3. Minä luin kaikki Viisikot ja SOSsit ja pidin niistä valtavasti. Olen tullut haalineeksi noita Viisikoita jonkinmoisen määrän kirppareilta lasteni luettavaksi, mutta he eivät sitten olekaan innostuneet niistä. Voisin kokeilla jotakin lukea iltasaduksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinhän se taitaa olla, että ne omat suosikit eivät sitten välttämättä jaksakaan kiinnostaa lapsiamme. Mutta ehkä jos valitsisit jonkun niistä jännittävimmistä Viisikoista, saisit lapsesi kuuntelemaan? Tässä kirjassa ainakin on aika kiehtova nimi ja aihe.

      Poista
  4. Hyvä postaus :)
    Tuo ikuinen kesä (ja kesälomalla lukeminen) on hyvä havainto.
    Blytonin hyveisiin kuuluu sujuva kynä, joka on eduksi näitä luettaessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jokke! Nämä kirjat tosiaan sopivat kesään erittäin hyvin. Blytonin kynä tuntuu luistaneen paremmin Viisikkoja kirjoittaessa. :)

      Poista
  5. Tuttuja sarjoja, vaikka SOS-sarjasta en näköjään muista kuin nimen. :) Olen ehdottomasti mukana haasteessa, mutta lukuhommat on ollut pakko jättää heinäkuulle, kun on enemmän aikaa keskittyä ihaniin entisiin suosikkeihin. :) Blyton on lukulistalla, ja heppa- ja sairaanhoitajasarjoja... <3.

    VastaaPoista
  6. Kesästä ja kesälomasta taitaa olla helpompi kirjoittaa jänniä juttuja kuin koulupäivistä. Tiina-kirjoistakin useimmat tapahtuvat kesälomalla, muutama hiihtolomalla. Minun täytyy tunnustaa, etten muista koskaan lukeneeni kumpaakaan Blytonin sarjaa, vaikka varsinkin Viisikot tuntuvat olleet yhden jos toisenkin bloggarin suosikkeja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on ihan totta, että koulu ei ole se kaikkein jännittävin miljöö, vaikka nyt minulle tuli mieleeni parikin lastenkirjaa, joissa etsivät selvittävät mystisiä tapauksia juuri koulussa. Kun Tiina-urakkasi on ohi, voisitkin sitten alkaa tutustua vaikka Viisikoihin? :)

      Poista
    2. Kiitos vihjeestä, voisinkin lukea jonkin Viisikon Tiinojen jälkeen, vaikka ihan pian en taida ryhtyä lukemaan yhtä pitkää sarjaa järjestyksessään. :-)

      Poista
    3. Tuo Tiina-kirjojen lukeminen on varmasti ollut mielenkiintoinen, mutta aikaavievä projekti, joten voin hyvin uskoa, että et ainakaan heti lähde uuteen samanmoiseen. :D

      Poista

Kiitos käynnistäsi! Jätä ihmeessä kommentti, se ilahduttaa suuresti.