Ihana fiilistelykirja kaikille ysärin lapsille

Historiantutkija Essi Huuhka ja sukupuolen- ja kulttuurintutkija Aino Tormulainen ovat kirjoittaneet hykerryttävän Ysärikirjan (Atena Kustannus Oy 2017), joka onnistui palauttamaan minut omiin ja lapsuus- ja nuoruusvuosiini.



Kirjialijat ovat itse syntyneet 80-luvun puolivälissä ja eläneet oman lapsuutensa ja teini-ikänsä 90-luvulla. Tormulaisen väitöskirja käsitteli 90-luvun tyttöjä, ja Huuhka puolestaan pitää Nuoruusdisko-blogia. He päättivät kirjoittaa kirjan, joka käsittelisi ja esitteli yhdeksänkymmentäluvun lapsuutta, nuoruutta ja arkea kaikkine siihen kuuluvine ilmiöineen. Kirja voitanee luokitella populaariksi tietokirjaksi, mutta naisten vankka tietämys ja aiheen taustoittaminen näkyy kirjaan käytetyn lähdekirjallisuuden ja lähdemateriaalin määrässä ja laadussa.

Huuhka & Tormulainen: Ysärikirja (Atena Kustannus 2017)

Ysärikirja jakautuu eri teemoihin, kuten esimerkiksi talouteen, kirjallisuuteen, ruokaan, sisustukseen, musiikkiin, peleihin ja internetin vallankumoukseen ja muotiin. Lukujen välissä on myös lyhyesti esitelty kukin ysärin vuosi, sen aikana tapahtuneet tärkeimmät tapahtumat, ilmiöt sekä suositut kappaleet ja elokuvat. Kirjaa elävöittää runsas valokuvakuvitus esineistä, henkilöistä ja asioista, joista monet muistuttavat minua omasta lapsuudestani. Ysärikirja on helppolukuinen tietokirja, jossa kirjailijat kirjoittavat ysärin ilmiöistä ikään kuin ne olisvat olleet kaikkia ysärin eläneitä, yhteisiä kokemuksia esimerkiksi:

Niin tytöt kuin pojat keräilivät ahkerasti Kinder-pääsiäismunista tulevia leluja. Vuosikymmenelle ominaisimpia olivat vuosittain vaihtuvat eläinhahmot, jotka muodostivat kymmenenosaisen sarjan. ... Hahmoja vaihdeltiin kavereiden kesken, jotta koko sarja saataisiin kasaan. (s. 40 - 41)

Kuka muu kuului kirjakeroihin ja kuunteli äänikirjoja?
Huuhka & Tormulainen: 
Ysärikirja (Atena Kustannus 2017)

Moni kirjassa kerrottu asia onkin todella sellainen, johon samaistun tai joista lukiessani nyökyttelen päätänä: "Just noin se oli! Juuri noita leikkejä minäkin leikin ja juuri noita kirjoja minäkin luin." Toki teoksessa on kohtia, joista en tunnista itseäni tai jotka eivät kuulu omaan ysärikokemukseeni. Kirjailijat kirjoittavatkin esipuheessaan, että ysärikokemuksia on tietysti yhtä monta kuin sen eläneitä henkilöitäkin, ja siksi Ysärikirjan takaa löytyy osia, johon lukijat voivat halutessaan kirjoittaa omia muistojaan.

Tästä löytyy monia minunkin suosikkikirjojani.
Huuhka & Tormulainen: Ysärikirja (Atena Kustannus 2017)

Ai että, kuinka paljon nautinkaan tämän kirjan lukemisesta, niin monia hyviä muistoja se toi mieleeni! Tämä onkin ihan täydellinen joululahja kaikille, jotka ovat itse eläneet lapsuuttaan tai nuoruttaan värikkäällä 90-luvulla!

Suosikin Kultaturbo piti ehdottomasti ostaa.
Minullakin oli juuri nuo lehden välissä tulleet tarrat kuin kuvassa.
Huuhka & Tormulainen: Ysärikirja (Atena Kustannus 2017)

Dunne on täällä taas - Ja niin on myös hänen kaverinsa Metteborg!

Puolitoista vuotta sitten esittelin Rose Lagercrantzin kirjoittaman ja Eva Erikssonin kirjoittaman aivan valloittavan suloisen lastenromaanin Onnentyttö Dunne (Kustannus-Mäkelä 2016), ja kerroin, miten kirjan päähenkilö Dunne teki minuun vaikutuksen positiivisella elämänasenteellaan. Dunnen elämässä on ollut aika isojakin vastoinkäymisiä, mutta tyttö haluaa nähdä asioista niiden valoisat puolet, mikä on tietysti mahtava juttu.



Sittemmin Dunne-kirjoja on ilmestynyt vielä kolme lisää, joista uusimmasta sain kustantajalta arvostelukappaleen. Dunnen elämää (Kustannus-Mäkelä 2017, suom. Raija Rintamäki) kirjassa ekaluokka on loppu ja Dunne viettää ensimmäistä kesälomaansa. Hän on päässyt koko kesäksi parhaan ystävänsä Ella Fridan kesäpaikkaan saareen koko kesäksi, ja kaikki olisi aivan mahtavaa, jos taustalla ei olisi aika ikävä syy. Dunnen yksinhuoltajaisä on nimittäin jotunut onnettomuuteen, minkä takia hän joutuu olemaan hyvin pitkään sairaalassa, eikä voi huolehtia tyttärestään. Dunnella on ikävä isäänsä, mutta onneksi päivät Ella Fridan kanssa kuluvat hauskoissa puuhissa, ja onneksi isä soittaa Dunnelle jokaikinen ilta.

Rose Lagercrantz & Eva Eriksson: Dunnen elämää

Sitten koittaa kuitenkin päivä, jolloin isä ei soitakaan. Dunne nukkuu huonosti koko seuraavan yön, ja on seuraavana päivänä todella huolissaan. Mitä isälle on sattunut? Herkkävaistoinen ja rempseä Ella Frida keksii parhaansa mukaan hauskoja leikkejä, jotta Dunne saisi muuta ajateltavaa, mutta huoli isästä palaa tietysti koko ajna mieleen. Ylllättäen saareen saapuvat visiitille myös Dunne serkku ja mummi, joilta tyttö saa kuulla häntä kovasti järkyttäviä uutisia: Isä on tavannut sairaalassa jonkun Veran.

Rose Lagercrantz & Eva Eriksson: Dunnen elämää

Vielä enemmän Dunne sitten järkyttää ja yllättyy, kun lomalle päässyt isä saapuu saareen tuon mystisen Veran kanssa. Dunne ja Ella Frida ovat siitä ihan ymmärrettävästikin kovin vihaisia, mököttävät, ja Ella Frida puhuu Dunnen puolesta suunsa puhtaaksi. Myös mummi toruu isää, mutta tämä ei osaa kovin hyvin tyttärensä tunteita huomioon ja sättii Dunnea huonosta käytöksestä. Vierailu päättyy riitaan ja isän äkkilähtöön saarelta, mikä kyllä pistää aikuislukijankin pudistelemaan päätään. Kuinka isä nyt noin huonosti tajuaa tytärtään? Toisaalta, suuret odotukset ja toiveet tuppaavat romahtaessaan jättämään jälkeensä suuren kiukun ja harmituksen.

Rose Lagercrantz & Eva Eriksson: Dunnen elämää

Kirjan loppu on kuitenkin onneksi toiveikas ja suloinen. Isän ja Dunne sovintoon tarvitaan hieman Ella Fridan tekemiä taikoja, taitavaa suostuttelua, islanninhevosia ja anteeksipyyntö. Kuten siis ensimmäisessäkin Dunne-kirjassa, myös tässä uusimmassakin käsitellään isoja ja koskettavia asioita sellaisella taidolla, että lukijalla jää kirjasta hyvä mieli. Dunnen ja hänen läheistensä elämiin ja tunteisiin on helppo samastua, mutta kirjojen positiivinen sävy takaa sen, että tapahtumat eivät mene liiaksi ihon alle. Dunne on ihana, ja sain hiljatatin kuulla, että eräässä eteläsuomalaisessa koulussa oppilaat kilvan lukevat Dunne-kirjoja. En ihmettele yhtään!

Rose Lagercrantz & Eva Eriksson: Dunnen elämää

Dunne-kirjojen fontti on isohkoa, ja kirjassa on paljon kuvia. Luvut ovat lyhyitä, ja vaikka kirjat näyttävät paksuilta, ovat ne aika helppolukuisia kirjoja, joita aikuisen on mukava lukea lapselle ääneen, mutta joita lapsi voi hyvin lukea jo itsenäisestikin. Koska kirjoissa käsitellään aika isojakin teemoja, olisi tietysti kiva, jos aikuinen oisi tarvittaessa lähellä kuuntelemassa, mitä ajatuksia tarinat lapsissa herättävät.



Meillä kotona keskustelua syntyi viisi ja puolivuotiaan esikoisen kanssa Dunnen sisaruskirjasta Metteborgin kootut kertomukset (Kustannus-Mäkelä Oy 2017, arvostelukappale kustantajalta). Kirjassa käsitellään hienovaraisesti ja lempeän huumorin kautta isoja teemoja kuten kiusaaminen, ystävyys, yksinäisyys ja ihastuminen.

Metteborg on Dunnen luokkakaveri, joka on myös hiukan ihastunut Dunneen. Kirjassa kerrotaan Metteborgin elämästä ekaluokalta kolmannelle asti. Kuvitus on Dunne-kirjoista poiketen mustavalkoista. Tekstiä on kirjassa vielä vähemmän kuin Dunne-kirjoissa, joten tämäkin sopii oikein mukavasti itsenäiseen lukuun melko aloittelevillekin lukijoille. Dunne-kirjat miellyttävät luultavasti enemmän tyttöjä kuin poikia, mutta Metteborgin kootut seikkailut on suunnattu selkeästi myös poikalukijoille, ja Rose Lagercrantzin lisäksi Metteborgin seikkailuja on kirjoittanut Samuel Lagercrantz.

Rose ja Samuel Lagercrantz & Eva Eriksson: Metteborgin kootut seikkailut

Metteborg tykkää kovasti käydä koulua, kunnes käy niin ikävästi, että luokan kiusanhenkiö Benni Bing Bong ja eräs neljäsluokkalainen poika jahtaavat Metteborgia, ja Benni pudottaa jääkokkareen Metteborgin päähän. Koulunkäynti alkaa tuntua aika pelottavalta, mutta onneksi Metteborg saa uuden ystävän isokokoisesta Kuddenista, joka on valmis puolustamaan pienempää ystävänsää. Metteborg myös oppii luovimaan koulun sosiaalisessa viidakossa ja kierittää opettajan pikkusormensa ympärille.

Koulunkäynti on taas kivaa - paitsi silloin, kun sinne tulee sijainen, joka ei saa luokkaa yhtään kuriin. Erityisesti Benni Bing Bong hölmöilee omiaan ja tekee kiusaa. Toisaalta Benni on itsekin hieman surullinen tapaus, sillä vain Dunne menee tämän synttäreille, eikä Benni oikeistaan itse edes ymmärrä, miksi hänellä ei ole kavereita. Hän arvelee sen johtuvan kampauksestaan.

Metteborgin ja Kuddenin mielestä vika ei ole kampauksessa. He arvelevat, että Bennistä pidettäisiin, jos hän olisi vähän kiltimpi. Mutta ei tietenkään liian kiltti! Sellainen voi käydä tylsäksi.

Rose ja Samuel Lagercrantz & Eva Eriksson: Metteborgin kootut seikkailut

Kirjan lopussa Kudden ja Metteborg oppivat ymmärtämään Benniä, jota opettaja kieltää kutsumasta Bing Bongiksi. Niin pojat löytävät yllättäen yhteisen sävelen ja perustavat bändin nimeltä The Monsters Mix.

Rose ja Samuel Lagercrantz & Eva Eriksson: Metteborgin kootut seikkailut

Loistavia kirjoja, joiden positiivisuus saa lukijan hyvälle mielelle. Kirjojen teemat ovat suuria, eivätkä aina niitä iloisimpia, mutta lukijalle jää tunne, että kaikesta voi selvitä. Elämä kantaa paremmin, kun me itse olemme ystävällisiä ja avoimia toisillemme. Me olemme myös hyvin erilaisia, ja joskus on hyvä pohtia miettimään, miksi toinen käyttäytyy kuten käyttäytyy. Toki tiedän, että aina pelkkä ystävällinen suhtautuminen toiseen ei ratkaise riitoja tai vielä vakavampia kiusaamistilanteita, mutta siinä voi olla kuitenkin hyvä alku.

Nämä kirjat olisivat muuten aika kiva joululahja 6 - 10 -vuotialle lapsille.

Iltasatuja kapinallisille tytöille

Mitä, jos tänä jouluna lahjoittaisit äidille, mummille, kummille, tyttärellesi tai vaikka opettajallesi loistavan kirjan täynnä timanttisia tositarinoita naisista ja tytöistä, jotka ovat seuranneet omaa unelmaansa, kulkeneet omia polkujaan ja näyttäneet esimerkillään tietä myös muille naisille? Tällainen kirja on joukkorahoituskampanjalla alkunsa saanut kirja Iltasatuja kapinallisille tytöille (S&S 2017, arvostelukappale). Alkuteoksen nimi on Good Night Stories for Rebel Girls, ja sen ovat suunnitelleet ja kirjoittaneet Elena Favalli ja Francesca Cavallo. Suomeksi kirjan on kääntänyt Sanna Mander. Kirjan upeaakin upeammat kuvat ovat 60 eri taiteilijan teoksia, ja täytyy sanoa, että nuo kuvat ovat minulle vähintäänkin yhtä tärkeitä kuin kirjan tarinat.



Favalli ja Cavallo halusivat kirjallaan tarjota lapsille luettavaksi jotain muutakin kuin perinteisiä prinsessasatuja, joissa monissa tytöt esitetään passiivisessa roolissa ja joissa monen sankarittaren tavoite on löytää itselleen se prinssi oikea. Tosielämässä sankareita ovat kuitenkin kaikki he, jotka tekevät, mitä haluavat, vaikka se olisi jotain muuta kuin mitä yhteiskunta heiltä odottaa. Iltasatuja kapinallisille tytöille kertoo 100 eri naisen tarinan lyhyesti, ytimekkäästi ja niin, että hyvin eri-ikäiset lukijat viihtyvät tarinoiden äärellä. Tarinat kertovat tosielämän henkilöistä Kleopatrasta Jane Austeniin, Margareth Thatcheriin, Maria Montessoriin ja tatuointitaiteilija Maud Stevens Wagneriin. Tarinoiden päähenkilöinä on muun muassa hallitsijoita, taiteilijoita, keksijöitä, urheilijoita, lääkäreitä ja merirosvoja.



Väitän, että vaikka kirjan henkilöt ovat naisia ja kirjan nimessä tarinat on osoitettu tyttölukijoille, myös pojat ja miehet voivat yhtä lailla nauttia näistä tarinoista, oppia niistä uutta ja rohkaistua tekemään omaa "juttuaan". Kirjan sanoma onkin mielestäni se, että huolimatta muiden odotuksista, tee sitä, mistä nautit.

Tämä kirja on saanut jonkin verran kritiikkiä osakseen liian lokeroivan otsikointinsa takia. Esimerkiksi Oi mutsi mutsi -blogissa kirja on leikkisästi nimetty uudelleen Iltasatuja ihan kaikille kapinallisille. Toisaalta Mitä luimme kerran -blogin Lauran mielestä ongelma onkin ehkä siinä, että kirjan sanoman voisi lähemmin tarkasteltuna tulkita myös siten, että taivaat aukeavat vain niille tytöille, jotka uskaltavat olla tarpeeksi rohkeita ja kapinallisia. Siis niitä, jotka ovat kyllin uskaliaita taistellakseen yhteiskunnan normeja vastaan, ja he, joilta ei sellaista rohkeutta löydy, joutuvat tyytymään naisille ennakkoon asetettuihin rooleihin. Minä ajattelen kuitenkin niin, että ehkä tämä kirja ja sen päähenkilöt antavat esimerkkiä ja rohkeutta heillekin, jotka syystä tai toisesta eivät uskalla tavoitella unelmaansa - olivat he sitten tyttöjä tai poikia.



Minä olen ehdottomasti sitä mieltä, että kaikki kirjan naiset ovat ansainneet paikkansa siinä, mutta olisin kaivannut myös tarinoita tytöistä, jotka ovat onnellisia myös niissä ehkä perinteisemmin naisille suunnatuissa ammateissa tai tehtävissä. Ymmärrättekö, mitä tarkoitan? Minusta jokainen unelma on okei ja unelmoimisen arvoinen, vaikka sen toteuttaminen ei vaatisi taistelemista yhtä ainuttakaan normia vastaan. Aivan yhtä hienoa on olla pääministeri aikana, jolloin naispääministereistä ei ole juuri kuultukaan, kuin se seitsemän lapsen kotiäiti, joka nauttii siitä, että saa olla kotona hoitamassa lapsiaan. Minusta tärkeintä on, että jokainen tekee sitä, mistä itse nauttii!



Yhtä kaikki, Iltasatuja kapinallisille tytöille on hieno kirja, jota lukiessa tulin hyvälle mielelle. Monista kirjan sankarittarista en ollut kuullutkaan, ja kuten Lumiomena-blogin Katjan perheessä, myös meillä tarinoiden lukemista seurasi halua tietää lisää kyseisistä henkilöistä. Se jos mikä lienee osoitus siitä, kuinka oiva kirja Iltasatuja kapinallisille tytöille onkaan!

Tonttulapset ja salaisuuksien huvila

Meri Savosen lastenromaani Tonttulapset ja salaisuuksien huvila (Robustos 2017, arvostelukappale kustantajalta) on oikeastaan ehta lastendekkari, joka sopii luettavaksi oikein hyvin näin joulun alla, sillä kirjan päähenkilöt ovat oikeita Korvatunturin tonttuja. Tontut Timi ja Tiitu ovat lähteneet perheensä kanssa vierailulle serkkunsa Vinsentin ja tämän äidin luo Hankoon. Vinsent ja hänen perheensä ovat huvilatonttuja, jotka pitävät huolta Hangon vanhoista huviloista.



Vaikka sukulaisvierailun piti olla oikein mukava, kesäinen huviretki, käy heti sen alussa ilmi, että tonttulapset eivät pääsekään heti Hangon kauniille rannoille käyskenetelemään ja leikkimään, sillä ensin pitää etsiä kadonnut kirjailia Aaro Anttinen, joka asuttaa juuri sitä huvilaa, josta Vinsetin perhe pitää huolta. Vinsentin äiti on todella huolissaan, sillä kirjailija on kadinnut kesken viimeisimmän kirjansa vimeistelytyön, eikä kukaan tiedä minne.

Aikuiset tontut lähtevät Hangon satamaan etsimään kirjailijaa ja lapset jäävät vahtimaan Huvilaa. Sinne saapuukin piian ihmisiä, mutta nämä eivät ole liikkeellä hyvissä aikeissa, vaan päinvastoin he tahtovat ostaa itselleen koko huvilan! Kiinteistövälittäjän on pakko myydä hieno Villa Sukka äveriäälle pariskunnalle, mikäli Aaro ei ilmesty paikalle uusimaan vuokrasopimusta parin päivän sisällä. Tunttulapset ovat kauhuissaan ja ymmärtävät, että heidänkin on alettava etsiä kadonnutta kirjailijaa.

Tontut keksivät tutkia kirjailijan viimeisimmän kirjan käsikirjoitusta, johon liittyy salaperäinen vanha aarrkartta ja vielä salaperäisempi vihje kätketyn aarteen sijainnista. Tontulapset tuumivat ja tutkailevat asiaa ja päättelevät lopulta, että kirjailijakin on lähtenyt etsimään kartan aarretta ja eksynyt sille tielle. He päättävät selvittää aarteen sijainnin, koska sen avulla kirjailijakin luultavasti löytyisi.

Aarrejahdista ei tule helppoa - varsinkaan, kun tontut joutuvat etsimään aarretta salaa, jotta ihmiset eivät näe heitä. Kaiken huipuksi heillä on kauhea kiire, sillä huvilan vuokra-aika on menossa aivan pian umpeen, ja uudet ostajat ovat todella kärsimättömiä! Lopulta vanha aarre löytyy, mutta tonttulapset joutuvat vielä pelastamaan kirjailijan pahasta pinteestä ennen, kun tämä pääsee allekirjoittamaan uutta vuokrasopimusta... Näyttääkin jo hetken siltä, että uudet ostavat ehtivät jo allekirjoittaa eräitä papereita, ja kaikki uhkaa mennä mönkään. Lopussa onneksi asiat selviävät, ja aivan viimeiseksi paljastuu vielä huima salaisuus, joka paljastaa kaikille, kuka kätketyn aarteen todellinen omistaja on!

Tonttulapset ja salaisuuksien huvila on mukaansatempaava salapoliisitarina, jota vanhemmat voivat hyvin lukea ääneen vähän nuoremmille lukijoille (noin 6 - 8 -vuotiaat). Mikään helppolukuinen tai lyhyt romaani (127 sivua) tämä ei ole, ja itsenäiseen lukuun tämä käy mukavasti noin 8 - 11 -vuotialle lapsille, jotka selviävät itsenäiseti pidemmistäkin kirjoista. Kirjassa on muutama mustavalkoinen kuva, jotka on piirtänyt Kati Immonen. Aarrekartan on tehnyt Heikki Savola. Kirja on kolmas osa Tonttulasten seikkailuista kertovassa kirjasarjassa.

Laadukas lastenromaani Suomen itsenäistymisen vaiheista: Miehuuskoe 1917

Laila Kohosen kirjoittama Miehuuskoe 1917 (Otava 2017, arvostelukappale kustantajalta) on aivan lositava nuortenromaani, jossa Kohonen kertoo melkein 13-vuotiaan Vilho-pojan tarinan kautta nuorille lukijoille Suomen itsenäsitymiseen ja sisällissotaan johtaneista tapahtumista.*



Vilho on kauppiaan poika, mutta hänen ystäviinsä kuuluu myös venälässyntyinen Petja, rikkaan lääkärin poika Birger sekä isvossikkakuskin tytär Kaija. Koska nuoret edustavat eri sosiaaliluokkia, edustavat he samalla myös eriäviä yhteiskunnallisia mielipiteitä, joihin he ovat saaneet vaikutteet kodeistaan. Vanhemmat puolestaan saavat tietonsa muun muassa tilaamistaan lehdistä, jotka ovat jakautuneet vasemmiston ja oikeiston lehtiin.

Kirjan tapahtumien ja nuorten puheiden ja kinojen kautta lukijoille tulevat tutuksi muun muassa venäläisten sortotoimet, torpparikysymys, kiista tulevan (toivottavasi) itsenäisen Suomen hallitusmuodosta sekä erimielisyydet Suomen lipun väristä. Kirjan tapahtumat sijoittuvat Savonlinnaan, ja tarinan alussa Vilho suorittaa ystäviensä yllyttämänä miehuuskokeen kiertämällä Savonlinnan ympäri, vaikka temppu on uhkarohkea, eikä Vilhokaan selviä siitä täysin ehjin nahoin. Miehuuskokeen suorittaminen on kuitenkin pojan mielessä tärkeä virstanpylväs, eikä hän aavista, että syksyn tullen hän kohtaa todellisen miehuuskokeensa...

Vuonna 1917 Venäjällä tehtiin vallankumous, jonka seuraukset näkyivät myös Suomessa. Täällä olleet venäläissotilaat alkoivat käyttäytyä uhkaavasti, ja Vilhonkin isän kaupasta häviää heidän mukanaan tavaraa. Suomalaiset eivät uskalla panna vastaan, jotta eivät joudu kasakoiden hampaisiin. Täysin vailla vastarintaa eivät suomalaisetkaan tyydy olemaan, ja Vilho kuulee sattumalta, että oman kaupungin poikiakin on lähtenyt Saksaan sotataitoa oppimaan. Suomalaiset perustavat omia kaartejaan, joiden tarkoitus on muun muassa suojella kansalaisia. Paha kyllä, kansa alkaa jakautua yhä voimakkaammin kahtia, ja pian Vilhokin joutuu todistamaan, kuinka puna- ja valkokaartilaiset ottavat yhteen kylänraitilla.

Lasten on vaikea ymmärtää, miksi aikuiset uhkailevat toisiaan aseet kourassa, vaikka ovat aina olleet ystäviä, kuin veljiä. Vilhon isä selittää hienosti pojalleen, miten punaiset ja valkoiset eivät enää luota toisiinsa, koska he ovat eri mieltä asioista.

- Kumpikin haluaa itsenäisen Suomen, mutta meillä on erilaiset ajatukset siitä, millainen se olisi.
- Ja te olette oikeassa, eikö niin? Vilho tivasi.
- Niin olemme, omasta mielestämme, isä korjasi. - Kuten hekin omasta mielestään. ...
(Isä pyytää Vilhoa kertomaan, millainen on taskukello, jota isä hänelle näyttää. Vilho kertoo, mutta isä on eri mieltä.)
- Niin kun minä näin sen vain toiselta puolelta, Vilho tuhahtaa. 
- Sinäpä se, isä sanoi ja laittoi kellon taskuunsa. - Niin ne suuremmatkin jutut kuin taskukellot nähdään eri puolilta. Totuuskin riippuu siitä, mistä suunnasta sitä katsotaan.

Kaartien osalta tilanne kuitenkin rauhoittuu, mutta venäläiset sotilaat eivät katso hyvällä suomalaisten toimia. Kyläläisiä aletaan pidättää, ja heitä kuljetetaan vangeiksi kertomatta edes vangittujen perheille miksi ja minne. Vilho ja hänen ystävänsä todistavat yhden tällasen tilanteen ja päättävät ryhtyä salaisiksi viestinviejiksi vangittujen ja näiden omaisten välillä. Sitä varten he alkavat vakoilla venäläisten kasarmien lähistöllä ja onnistuvatkin näkemään luvattomia vangitsemisia ja kertovat niistä vangittujen perheille. Paha kyllä Vilho jää kiinni ja joutuu itse vangiksi ja saa kuulla, että vangittuja uhkaa matka Siperiaan!

Sitten tapahtuu jotain suurta ja ihmeellistä, jonka merkityksen mekin ymmärrämme vielä tänäkin päivänä: Suomi julitautuu itsenäiseksi! Vangit saavat tietää siitä erään leipäpakettiin piilotetun sähkösanoman kautta, ja tieto siitä otetaan vastaan hurraahuudoin. Koska Suomi ei enää kuulu Venäjään, pääsevät myös Vilho ja muut vangit koteihinsa. Nyt Vilho on suorittanut todellisen miehuuskokeensa!

Miehuuskoe 1917 on erittäin hieno kirja, jonka olisin toivonut olevan enemmän esillä erityisesti tänä Suomen 100-vuotisjuhlavuonna. Ihmettelen, miksi kirjaa ei ole markkinoitu enemmän. Vielä ei kuitenkaan ole myöhäistä rummuttaa tämän kirjan eriomaisuutta, ja valoittahaan tämä kirja aivan loistavalla tavalla myös syitä vuoden 1918 sisällissodan taustalla. Ensi vuonna sisällissodasta on kulunut 100 vuotta, ja aihe on ajankohatinen edelleen. Kuten Reader, why did I marry him? -blogin Omppu kirjoittaa, vastakkainasettelujen aika on myös tässä ja nyt. Omppu on perustanut 1918 -haasteen, johon osallistun muun muassa tällä kirjalla.

Tämän postauksen lopuksi haluan kuitenkin Vilhon ja hänen kanssaan vangittuna olleiden miesten tavoin huutaa kolminkertaisen hurraahuudon vapaalle isänmaallemme! "Hurraa! Hurraa! Hurraa!"

Onnea Suomi 100 vuotta!!

*Kirjan tapahtumat perustuvat tositapahtumiin, eli Kohosen oman isän kokemuksiin 17-vuotiaana syksyisessä Savonlinnassa vuonna 1917.