Rob McCool ja kirottu metsä jatkaa metsärosvo-Robin ja koodinkantaja-Kaarnen huippuvauhdikkaita seikkailuja

Tatu Kokon kirjoittama Rob McCool ja kirottu metsä (Icasos 2017, arvostelukappale) jatkaa siihen, mihin sarjan ensimmäinen osa Rob McCool ja Krimin jalokivi jäi, eli tarinan alussa kirjan tarinan päähenkilö Rob ja tämän pelastama salaperäinen koodinkantaja, jonka muisti on strategisilta osin tyjennetty, ovat matkalla takaisin Robin kotiseuduilla kahden has'hassinin kyydillä. Rob on kuitenkin haavoittunut, ja has'hassinien lentopursi joutuu tekemään pakkolaskun ja kohtaa väijytyksen. Aluksen omistajat näyttävän menehtyvän, ja koodinkantaja Kaarne jää vangiksi Robin kanssa. Heidän vangitsija on kasakkaluutnantti Mazinsky, joka päättää yhdessä kahden alaisensa kanssa kuljettaa vangit ja lentopurren kasakoiden leiriin. Ennen vangituksi tulemistaan Kaarne hautaa maahan kiven, joka pitää sisällään hänen salaiset muistonsa, sillä se ei saa joutua vääriin käsiin.

Kansi: Jussi Korhonen

Kasakat puolestaan taistelevat hyökkäävää Novgorodia ja jo aiemmasta osasta tuttua prinssi Vladimiria vastaan. Vladimir yritti edellisessä kirjassa kaapata koodinkantajan ja loda uuden, muinaista Roomaakin mahtavamman valtakunnan. On siis sanomattakin selvää, että Vladimir juhlii havaittuaan, että Rob ja Kaarne ovat kasakoiden hallussa, sillä hän uskoo voivansa sekä vangita nuo kaksi, että voittaa kasakat. Kaarne ystävystyy luutnantti Mazinskyn kanssa, ja tämä auttaa kaksikon pakoon - ja lähtee kahden alaisensa kanssa itse mukaan. Lähtöä edeltää kunnon taistelu novgorodilaisia vastaan.

Pakomatka vie kumppanukset kauas Kirottuun metsään asti. Paikalla on mystinen ja paha maine, ja kerrotaan, että sieltä ei kukaan palaa. Huhuissa onkin totta toinen puoli, sillä pakomatkalla olevan retkikunnan miespuoliset jäsenet joutuvat metsää asuttavien zoonien orjiksi. Zoonit ovat eräänlaisia naispuolisia metsäsotureita, joiden valtakunnassa ei elä ainuttakaan miestä. Kaarne saa elää Zoonien keskuudessa, mutta häntä uhkaa toisenlainen vaara: käy nimittäin ilmi, että hänen muistinsa jatkaa tyhjenemistään, eli hän taantuu jälleen vastasyntyneen tasolle. Robin ei auta, kun yrittää kasakoiden kanssa paeta ja lähteä hakemaan salaperäistä kiveä, jonka avulla Kaarne muisti voitaisiin palauttaa. Zoonit sen sijaan alkavat muokata ja uudelleenohjelmoida Kaarnea tarkoituksenaan tehdä tytöstä yksi heistä. Kaiken tämän lisäksi Vladimir ei ole unohtanut Robia ja Kaarnea, vaan lähettää Ravaille-nimisen palkkasoturin hakemaan näitä.

Seuraa taistelu taistelun perään, pakenemista ja vangituksi tulemista, mutta lopulta Robin onnistuu hakea muistoja sisltävä kivi ja viedä se takaisin Kaarnen luo. Näyttää kuitenkin, että hänen ja Kaarnen kohtalo on jäädä ikuisesti zoonien valtakuntaan, sillä nämä eivät ole halukkaita päästämään heitä lähtemään. Onneksi paikalle saapuu kuitenkin kaksi pelastajaa, joiden tulo on lievästi sanottuna totaalinen yllätys. Rob ja Kaarne pääsevät jatkamaan matkaa Robin kotiin salisille luolille. Kasakat ovat kuitenkin jääneet novgorodilaisten kynsiin, ja kirjan lopussa myös selviää, että eivät asiat pohjoisessa Robin kotonakaan ole enää kuin ennen...

Pidin paljon Kokon ensimmäisesta kirjasta, jonka hän oli kirjoittanut yhteistyössä suomalaisten nuorten kanssa. Hän oli antanut näiden lukea kirjaa sen valmistumisvaiheessa (klikkaa Kokon Livekirjailija-blogiin tästä) ja esittää omia kommenttejaan. Kokko toimi tämän toisen osan kanssa samoin, ja minusta on hienoa, että kirjan kohderyhmään kuuluvat nuoret pääsevät näin osalliseksi kirjoittamisprosessista. Kokon luoma fantasiamaailma on upea: kirjassa on meidän maailmastamme tuttuja paikkoja ja kansoja, mutta toisaalta kaikki on kuitenkin aivan vierasta. Tarinassa historia, futurismi ja legendat lyövät kättä, ja aseet sekä muu teknologia ovat kuin tieteiselokuvasta.

Kirjoitin pari vuotta sitten blogiini tuosta ensimmäisestä kirjasta näin: "Rob McCool ja Krimin jalokivi on vauhdikas kirja, eikä siitä puutu taistelua ja aseiden räiskettä. ... Luettuani Krimin jalokiven uskon, että mikäli pojat tarttuvat tähän kirjaan ja mikäli heillä on kohtalaisen hyvä lukutaito (kirjassa on kuitenkin lähemmäs 300 sivua ja fontti on melko pieni), he kyllä innostuvat tästä." Samoin voisin kirjoittaa myös tästä sarjan toisesta osasta. Silti Rob McCool ja kirottu metsä ei innostanut minua aivan yhtä paljon kuin tuo sarjan ensimmäinen osa. Tastelua, vangitsemista ja pakoja oli minun makuuni hieman paljon. Välillä tuntui, että kirjan henkilöhahmot jäivät hieman etäisiksi eikä heidän ajatuksiaan ja tunteitaan kauheasti avattu. Sen sijaan taistelukohtaukset oli kuvattu pitkästi, ja tarina rönsysi turhankin moneen suuntaan. En kuitenkaan kuulu kirjan ensisijaiseen kohderyhmän, ja voisin kuvitella, että pelimaailmoista tuttu vauhti ja räiske innostavat nuoria lukijoita. Rob McCool ja kirottu metsä -kirjassa on sekä nais- että miespuolisia sankareita, joten esikuvia ja samastumisen kohteita löytyy sekä tytöille että pojille, mikä on tietysti aivan mahtava juttu!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos käynnistäsi! Jätä ihmeessä kommentti, se ilahduttaa suuresti.