Tunnetaitoja lapsille: Ympyräiset-sarja

Pienten lasten tunnekasvatus on tärkeä ja aina ajankohtainen aihe, ja siihen on myös tarttunut suomalainen Rounders Entertainmet Oy, joka tähtää Ympyräiset-tuoteperheellään maailmalle. Ympyräiset on siis sarja, johon kuuluu kirjoja, pelejä sekä animaatioita, ja tavoitteena on, että niiden parissa lapsi oppii tunnistamaan ja käsittelemään erilaisia tunteita sekä ymmärtää, mikä vaikutus omalla käytöksellä on toisten ihmisten tunteisiin ja sitä kautta heidän käytökseensä. Lapsille siis opetetaan tunnetaitoja viihteen keinoin.



Ympyräiset ovat nimensä mukaan pyöreänpulleita eläinhahmoja, jotka asustavat Poutapilvellä. Vaikka kaikki Ympyräiset ovat pyöreitä kuin kumpupilvet, ovat he luonteiltaa tyystin erilaisia. Jokaisella Ympyräisellä on tietty ominaisuus, jonka mukaan se on nimetty ja joka tulee voimakkaasti esiin sen käytöksessä ja tavassa reagoida asioihin. Joukosta löytyy esimerkiksi Räyhä Rapu, Heko kroko ja Pelokas Pingviini.

Tällä hetkellä sarjasta on valmistunut kolme kirjaa, jotka on kustantanut Kustannus-Mäkelä Oy. Me saimme kirjat kustantajalta, ja omat lapsemme ovatkin juuri sopivasti kirjan kohderyhmää (3 - 6 -vuotiaat). Tuoteperheen pelit ja animaatiot ovat vielä tuotekehittelyvaiheessa, ja niistä ensimmäsiten pitäisi valmistua vuoden sisään, kertoi minulle Ympyräisten Anne. 

Nyt pääsimme kuitenkin siis testilukemaan nuo kolme kirjaa, jotka ovat Sisu Kettu ei anna periksi, Kiva Kirahvin kannustus, Räyhä Ravun kiukkupuuska. Kirjat on kirjoittanut Anne-Maria (Nettisivuilla lukee Anne-Mari), Kuusela, kuvittanut Matias Teittinen ja asiantuntijana on toiminut pedagogi Maija Nuorteva. Kirjoissa on lähes jokaisella aukeamalla kysymys, joita on tarkoitus pohtia yhdessä lapsen kanssa. Niiden avulla lasta muun muassa houkutellaan miettimään, miten itse olisit toiminut vastaavassa tilanteessa, miltä tuo tietty asia olisi sinusta tuntunut ja miksi joku pahoitti mielensä tai ilahtui jostain.

Minä huomasin, että ensimmäisellä lukukerralla lapset selvästi halusivat keskittyä pelkästään tarinoihin, eikä kysymyksiä vielä kannattanut sen tarkemmin pohtia. Uusintalukukerroilla kysyin aina sopivassa välissä jonkun kysymyksistä, mutta emme käyneet kerralla läpi kaikkia. Eräällä lukukerralla esikoinen puuskahti: "Ei taas niitä kysymyksiä. Lue nyt vaan!" 


Meidän lastemme suosikki on ehdottomasti Räyhä Ravun kiukkupuuska. Se kertoo ravusta, joka reagoi moniin asioihin räyhäämällä ja kiukuttelemalla. Se esimerkiksi räyhää, kun ei osaa hyppiä yhtä taitavasti kuin Pomppu Bansku, ja valittaa Siro Saparolle tämän rakkaudella laittaman keittoruuan mausta. Niin tehdessään se tietysti pahoittaa muiden asukkaiden mielen, eikä kukaan enää halua leikkiä Räyhä Ravun kanssa. Rapu ei ymmärrä, miksi se jää yksin ja kysyy apua Fiksu Fantilta. Tällä onkin oiva neuvo: "Pyydä anteeksi." Aluksi anteeksipyytäminen tuntuu vaikealta, eivätkä muut ihan luota siihen, että Räyhä Rapu ei ala uudestaan räyhäämään heille. Sopu kuitenkin syntyy, kun Räyhä Rapu osaa hienosti kertoa, miksi se kiukutteli ja lupaa parantaa tapansa.



Kiva Kirahvin kannustus kertoo, miten kirahvi hienosti kannustaa muita ja auttaa heitä löytämään omat vahvuutensa. Ympyräiset päättävät järjestää esityksen, johon jokainen eläimistä tuo oman panoksensa tekemällä sitä, missä on hyvä. Kaikille löytyykin jonkin rooli, mutta sitten huomataa, että Pelokas pingviini on jäänyt ilakoivan ryhmän ulkopuolelle. Se ei usko, että on hyvä missään, mutta onneksi kannustava kirahvi keksii pian myös Pelokkaan Pingviinin vahvuuden; Pelokas Pingviini pääsee juontamaan koko shown, eikä vaikuta enää yhtään pelokkaalta! Jäinkin itseasiassa miettimään, että ehkä adjektiivi epävarma olisi kuvannut pingviiniä paremmin kuin pelokas...



Kolmas kirja Sisu kettu ei anna periksi kertoo tarinan sinnikkäästä ketusta, joka on valmis ponnistelemaan ja näkemään vaivaa saavuttaakseen haluamansa. Ympyräiset lähtevät yhdessä etsimään aarretta, mutta matkalla eteen tulee monia vaikeuksia. Muut ovat moneen kertaan jo luovuttamassa, mutta Sisu Kettu haluaa päästä aarteen luo. Lopulta sen sinnikkyys palkitaan, ja se löytää yksin aarteen. Koska Sisu on epäitsekäs kettu, se jakaa aarteen reilusti ystäviensä kanssa.



Kaikki kirjojen avulla harjoiteltaavat taidot: sinnikkyys, kannustaminen ja kiukun hillitseminen sekä oman harmituksen purkaminen rakentavalla tavalla, ovat taitoja, joiden opetteleminen on todella tärkeää. Vanhempi tekee lapselleen suuren palveluksen, jos ja kun harjoittelee tämän kanssa tunnetaitoja, sillä ottamalla muut huomioon pärjää paremmin sosiaalisissa tilanteissa. Sinnikkyys ja pieni epämukavuuden sietäminen eivät nekään ole huonoja ominaisuuksia.

Kukaan tuskin kiistää sitä, että tunnetaitojen harjoitteleminen on tärkeää, ja Ympyräiset on yksi konsepti, jota vanhemmat ja kasvattajat voivat hyödyntää. Odotan mielenkiinnolla, millaisia sarjaan liittyvät pelit ovat, sillä pelien maailma kiinnostaa lapsia tarinoiden lailla. Peleissä pääsee yleensä myös itse vaikuttamaan valinnoillaan tapahtumien kulkuun, ja toivonkin, että ne auttavat lapsia ymmärtämään konkreettisemmin omien valintojensa (miten käyttäydyn missäkin tilanteessa) seurauksia. Ympyräiset onkin jo valmiiksi kuvitettu - miten sanoisin - pelimäisesti. Omaan silmääni kuvat ovat hieman liiankin pumpulisia, mutta taitavat miellyttää lasten silmiä ja toimivat varmasti animaatio- ja pelimaailmassa.

Ympyräisiä on luettu myös Sininen keskitien -blogin Bleuen ja Tänään on kaunis päivä -blogin Marin kotona.

8 kommenttia:

  1. Idealle pitää antaa täysi kymppi. Kommentoin jo Sinisellä keskitiellä, mutta nyt tutustuin webbis-sivuun, ja on hyvä idea, että n'ämä ovat suunnattu koteihin, eli vanhemmat käyvät näitä lasten kanssa. Olen itsekin ollut joskus lapsi, ja äiti luki kuvakirjoja ja kirjoja, ja niistä opittiin juuri näitä samoja taitoja. Pohdin sitä, että onko nyt niin, että vanhemmat eivät osaa itse tuunistaa eikä hallita tunteita, että tarvitaan erikseen näitä "Miltä sinä näytät vihaisena", "MIksi muut pelästyivät rapua" jne...
    Jotenkin tuntuu, että kaikilla pitää olla mielipide asioihin, ja reagoidaan hyvin voimmakkaasti, mutta tapahtumasta ei tiedetä juuri mitään, eikä vaivauduta edes asiaa selvittämään. Räyhä Rapu ei esim. selvitä, voiko tulla mukaan, vaan tulee vaan mukaan, toisekseen, kun sattuu vahinko raivotaan ympäristöön, hyvin tuttua toimintaa nykyisin itsellä ei ole mitään rajoja, eikä itsellä ole mitään vastuuta, tämä on minusta hyvin vaarallinen konsepti...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjoja lukiessa tulee asettuneeksi toisen asemaan ja oppii (ehkä) ymmärtämään asioita muiden näkökulmasta. Empatiakyky kehittyy, tämä on ihan tutkittu juttu. Toisaalta en ole niin naiivi, että uskoisin pelkkien kirjojen tarjoavan ratkaisun kaikkiin kasvatushaasteisiin.

      Minä en usko, että kyse on siitä, että vanhemmat eivät osaisi (jotkut ehkä eivät osaakaan) tunnistaa tunteita, mutta nykypäivänä niiden opettaminen on systemaattisempaa kuin ennen. Tämä näkyy ihan koulumaailmassakin. Kuvakirja, jossa näitä kysymyksiä on valmiina, on jo enemmän kasvattava kirja kuin puhtaasti lukunautintoon tähtäävä teos. Tuskinpa näissä on tarkoitus väheksyä nykyvanhempien hoksaamista, mutta onhan se niin, että aina ei tule edes ajatelleeksi, että "tämä kohtahan on nyt oiva kysellä lapselta, miltä hänestä tuntuisi vastaava asia" tai "miltäs näytät vihaisena". Ja toki on niitäkin vanhempia, jotka eivät ehkä itse ilman pientä tuuppimista älyäisi käydä vastaavaa keskustelua lapsen kanssa, ja he hyötyvät siitä, että kysymykset ovat valmiina. Onhan opeoppaissakin aivan valmiit tuntisuunnitelmat kysymyksineen jne.

      Ehkä tuosta luvan kysymyksestä tulee vielä oma kirjansa, sillä se kieltämättä on tärkeä taito opetella.

      Poista
    2. Asiaa kirjoitat, mutta tarkennan vielä, mitä mieltä olen omiin kokemuksiini perustuen.

      Eli lasten vanhemmat helposti vaativat omalle lapselleen erityiskohtelua esim. harrastuksessa tai koulussa voimakkaalla tunnelatauksella, tai reagoivat voimakkaasti siihen, mitä lapsi kertoo, selvittämättä mitä oikeasti on tapahtunut.

      Ystäväni lopetti tuomarina toimimisen lasten jalkapallossa, vanhempien palaute ei ollut hedelmällistä. Hänen mukaansa palautetta tuli etenkin äideiltä.

      Jos kaikki saavat, kaikkien pitää saada, ketään ei saa silloin syrjiä, mutta jos on vain yksi palkinto tai yksi asia, vain yksi voi saada, tätä on hyvin hankala vanhempien joskus hahmottaa.

      Olen ollut usein lasten ollessa pieniä hiekkalaatikolla. Joidenkin lasten oli vaikea olla rikkomatta toisten rakennelmia, tai olla rikkomatta leluja. Jos asiasta huomattaa lasta tai vanhempia, usein vastaus oli hiljaisuus ja hajottamisen kiihdyttäminen, tai joku ikävä kuittaus, tai se toteamus että lapsia ei rajoittaa. Minusta lapsella pitää olla rakkautta ja rajoja, ja niiden kehikossa on helppoa tunnistaa omia tunteita, nimetä niitä, ja oppia säätelemään omaa tunnetilaa.

      Poista
    3. Hyviä ajatuksia sinullakin Jokke! Ymmärrän kyllä hyvin, mitä tarkoitat vanhemmilla, jotka uskovat sopeasti ja ehdottomasti omaa lastaan, eivätkä halua tai jaksa ottaa asioista selvää, ja sitten pahimmassa tapauksessa ovat valmiita "lynkkaamaan" sen vastapuolen edustjan. Tietysti vanhemman kuuluukin kuunnella ja puolustaa lastaan, mutta muistaa myös, että lapset saattavat värittää kertomuksia tai jättää jotain kertomatta. Älähtää kyllä saa, kun aihetta on!

      On surullista, että lapselle ei opeteta toisten kunnioittamista ja koskemattomuutta (omaisuuden tai henkilöiden). Rajat ja rakkaus ovat todella tärkeitä, jotta meistä voi kasvaa ehyitä aikusia. Olen periaatteessa samaa mieltä, että tunnetaitoja oppii lämminhenkisessä ja terveessä kasvatusilmapiirissä, mutta kyllä niiden sanoittaminen on silti tärkeää. Ja aikuisen malli, se se vasta onkin tärkeää.

      Poista
  2. Aika jännää kun kerrot että lapset halusivat pääasiassa keskittyä tarinoihin. Viisaasti olet säännöstellyt kysymyksiä etkä kaikkea yrittänyt tarjota kertaheitolla. Tuntuivatkohan ne liian läksymäisiltä, eli halusivatko lapset vain nauttia ja viihtyä, vai onko niin että (suomalaisille) (pojille ja miehille) on vierasta ajatella tunteita... ? Jos se ei olekaan vitsi 😀 Kyllä noita kirjoja tosissaan tarvitaan. 📚🙂 Aikuisillekin, uskon. Menin 18-vuotiaana ekaa kertaa Italiaan ja silloin aloin tajuta että italialaisethan ovat jollain ihan eri tasolla kuin meikäläiset tunteiden suhteen. Onko geeneissä vai kasvatuksessa? Muuttavatko nuo kirjat meitä suomalaisia ajan mittaan? 🙂 Metka ajatus. Ja vielä kerron mitä tuli mieleen; miksiköhän räyhääminen on niin paljon hauskempi aihe kuin kilttiys 😀😀😎 Kuulostaa hyvältä että tarinaan on laitettu se tärkeä anteeksipyytäminen mukaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Rita! Minä ymmärrän lapsia, että halusivat kuunnella tarinan keskeytyksittä, ainakin ensimmäisellä kuuntelukerralla. Onhan se aika tylsää, että joku koko ajan keskeyttää lukemisen juuri, kun on itse päässyt hyvin tarinan imuun. Ja ihan totta tuo, että ei tee aikuisillekaan pahaa tee näiden asioiden kertaaminen. Varmasti kyse on kasvatus- ja ehkä temperamenttieroistakin. Osa voi myös luontaisesti olla empaattisempia, mutta minä kyllä uskon, että ainakin teittyyn pisteeseen asti kaikille meille voi ja pitää opettaa tunnetaitoja. Hyvät tunnetaidot omaava ihminen, kun tuppaa olemaan paitsi huomaavainen muille, myös ymmärtäväisempi omaa itseään kohtaan. Onnellisempi siis, uskon minä.

      Poista
  3. Hyvä idea. Eivät olekaan minulle tuttuja, mutta voisin päiväkotiin ehdottaa kyseisiä kirjoja. Näillä olisi hyvä tehdä tunnekasvatusta, muun toiminnan ohessa. Kiva lukea näitä sinun ideoita lastenkirjoista ja saada ideoita nykyiseen päiväkotityöhön että tulevaan työhön kirjastoalalla, jos vaikka pääsen lastenosastolle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista ja tervetuloa lukijaksi! Minua ilahduttaa suuresti kuulla, että blogistani on hyötyä ja iloa. Ja peukut pystyyn, että työhaaveesi toteutuu. :)

      Poista

Kiitos käynnistäsi! Jätä ihmeessä kommentti, se ilahduttaa suuresti.