Kaiketonta ruuanlaittoa

Maidottomat, munattomat, soijattomat sekä kotimaisia viljoja välttävät ruuanlaitto- ja leivontakokeiluni jatkuvat. Esittein viime viikolla Meidän perheen parhaaksi -kirjan, josta kerroin olleen suurta hyötyä imetysdieettini alkuvaiheessa. Toinen minulle tärkeäksi muodostunut kirja on Annukka Moilasen ja Kati-Annika Ansaksen laatima keittokirja Kaiketon. Hyvää ilman, maitoa, munia, viljoja, soijaa ja pähkinöitä (Moreeni 2017, arvostelukappale kustantajalta). Sen houkuttelevat ruokakuvat on ottanut Kim Öhman.



Moilanen ja Ansas ovat itse moniallergisten lasten äitejä, ja tottuneet laittamaan niin sanottua kaiketonta ruokaa koko perheelle. Heidän ruokafilosofiaansa kuuluu, että koko perheen pitää voida syödä samaa ruokaa ja myös kaiketon ruoka voi olla maistuvaa. Kaiketonta sisältää lukuisan määrän reseptejä, joissa ei ole käytetty maitoa, munia, soijaa, kotimaisia viljoja, mantelia, tattaria, sinappia, kaloja, äyriäisiä tai nautaa. Teikijät myös ohjeistavat, miten resepteistä voi esimerkiksi lihaa tai rasvoja vaihtamalla tehdä itselleen ja omalle ruokavaliolleen sopivan. Kirjan alussa annetaan ohjeita pakkausmerkintöjen lukemiseen ja ruuan valmistamiseen niin, että valmistusvaiheessa ruokaan ei pääse siirtymään kiellettyjä raaka-aineita (esim. kiertoilmauunissa tavallisten leivonnaisten kanssa). Erittäin hyödyllinen on myös lista, jossa esitellään erilaisia raaka- ja apuaineita sekä vinkkilista, jota seuraamalla kaikettomat keitokset onnistuvat paremmin.



Koko tammikuun oma facebook-sivuni on vilissyt kuvia pullista, sillä liityin vuodenvaihteessa Suomi 100 pullaa -haasteeseen. Siksi olen kaivannut toimivaa reseptiä kaikettomiin pulliin. Riemuni oli suuri, kun löysin Kaiketonta-kirjasta ohjeen pikkupullien leipomiseen. Tosin opin taas, että kaikettomissa resepteissä ohjetta pitää noudattaa täsmälleen. Muuten pullista saattaa tulla turhan kuivia ja suolaisia, kuten esikoinen ensimmäistä pullasatsiani luonnehti... Toinen leipomuserä onnistuikin sitten hienosti! Muutkin kokeilemani reseptit ovat toimineet hyvin, vaikka pizza-ohjeessa mainittu maidoton juusto ei ollutkaan minun suuhuni sopivaa ja vaikka unohdin kanakormaan tarkoitetun inkiväärin kaupan kassalle. Kirjassa on reseptejä puuroista dippeihin, levitteisiin, suolaisiin ruokiin ja leivonnaisiin, karkkeihin sekä makeisiin leivonnaisiin. Monen reseptin oheen on liitetty jokin käytännön niksi, jossa tekijät esimerkiksi neuvovat, mitä ylijäämätaikinalle kannattaa tehdä, miten tuotteen raakapakastaminen onnistuu tai miten taikinaa voi varioida sitä maustamalla. Ainostaan kooko-banaanikeksien reseptiin olisin kaivannut ohjetta siitä, miltä valmiiden keksien kuuluisi tuntua. Omani jäivät pehmeiksi ja märiksi, vaikka pidin niitä uunissa yli ohjeessa suositellun ajan. 



On ilo lukea näitä visuaalisestikin tyylikkäitä keittokirjoja, ja olenkin nyt suorastaan innostunut kokeilemaan erilaisia reseptejä.

4 kommenttia:

  1. Tämä on ihan huippu kirja! Näin moniallergikkona olen saanut tästä paljon iloa. Huomasin kyllä saman - ohjetta on noudatettava. Kauhistelin ystäväni kanssa mutakakun paistamisaikaa (1,5 tuntia), mutta totesimme, ettei normaalin paistoajan (20-30 min.) jälkeen voi vielä puhua kakusta, jos tuolla ohjeella tekee. Hyvää tuli, loppujen lopuksi. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinä olet kauhistellut paistamisaikaa, joka on muuten hurjan pitkä, mutta minä puolestani mokasin paistinastian kanssa. En olisi uskonut, että sekin on niin tarkkaa. Mokkapalat olisi pitänyt paistaa uunivuoassa, minä laitoin vanhasta tottumuksesta leivinpellille. Taikinahan levisi ohueksi levyksi. Maku oli silti ihan hyvä! :D

      Poista
  2. Namnam! Hyvältä näyttää kuvien perusteella :D /Tiia

    VastaaPoista

Kiitos käynnistäsi! Jätä ihmeessä kommentti, se ilahduttaa suuresti.