Pete ja Pulmu leikki-ikäisen lukemistona

Pete ja Pulmu -kirjat ovat tällä hetkellä 2,5-vuotiaan kuopuksemme suosikkikirjat-listalla. Ne kertovat Pete-jäniksestä ja Pulmu-hiirestä, jotka touhuavat kaikenlaista mukavaa yhdessä ja oppivat siinä samalla uusia tärkeitä taitoja. Nuo taidot ovat juuri sellaisia, joita vajaa kolmevuotias leikki-ikäinen harjoittelee esimerkiksi anteeksipyytämistä, kaveritaitoja ja potalla käymistä. Ei siis ole mikään ihme, että leikki-ikäinen tykästyy näihin kirjoihin, joiden aiheissa on hänelle itselleen tuttuja asioita, kuvat ovat selkeitä ja värikkäitä ja lauseet ovat lyhyitä, eli tarinaa on helppo pienenkin kuuntelijan seurata.

Tällä hetkellä meillä luetaan erityisesti näitä kahta Peteä ja Pulmua:

Axel Scheffler: Pete ja Pulmu - Uusi ystävä (Kustannus-Mäkelä Oy 2016, alkuteos Nosy Crow 2016, suom. Raija Rintamäki, arvostelukappale kustantajalta)



Pete ja Pulmu lähtevät viettämään mukavaa päivää rannalla. He keräävät näkinkenkiä, kaivavat kuoppia ja kahlaavat vedessä. Kun Pulmu nukahtaa, tapaa Pete sillä aikaa Sakke-nimisen koiran, joka kysyy, haluaako Pete leikkiä hänen kanssaan. Pete ja Sakke ryhtyvät puuhastelemaan yhdessä kaikkea kivaa. Pulmu herää, ja Sakke ja Pete kutsuvat ystävällisesti tämänkin mukaan leikkiin. Vaan Pulmupa ei tykkääkään Saken ja Peten leikeistä, ja jättäytyy yksin. Se on kurjaa! Tilanne kuitenkin onneksi muuttuu pian, sillä jäätelökioskilla lokki nappaa Saken jäätelön, mistä Sakke tulee kovin surulliseksi. Pulmun käy poikaa sääliksi, ja niinpä Pulmu antaa Sakelle rahaa uuteen jäätelöön. Loppupäivän he sitten leikkivätkin iloisesti yhdessä.



Axel Scheffler: Pete ja Pulmu - Lätäkkö lattialla (Kustannus-Mäkelä Oy 201, alkuteos Nosy Crow Ltd, suom. raija Rintamäki, kirjastosta).



Pete on tullut Pulmun luo leikkimään, ja heillä on valtavan kivaa yhdessä. Heillä on niin mukavaa ja paljon tekemistä, että Petelle tulee kova jano, jonka hän sammuttaa juomalla oikein paljon. Ja koska Petellä ja Pulmulla on niin mukavaa, unohtaa Pete sitten mennä vessaan. Yhtäkkiä lattialla on lätäkkö. Voi, miten nolo olo Petelle tulee! Pulmu on kuitenkin kannustava, ja siivotessaan lätäkköä hän lohduttaa, että sellaista sattuu. Pete saa lainata Pulmulta puhtaita vaatteita, ja leikki voi jatkua. Kun sitten Petelle seuraavan kerran tulee hätä, tämä osaa mennä potalle ihan itse!



Minun piti esitellä teillä kolmaskin Pete ja Pulmu -kirja, eli Talvipäivä. Sen jouduimme kuitenkin harmillisesti jo palauttamaan kirjastoon. Siinä kaveruksille kuitenkin tulee riitaa talvileikeissä, ja he ryhtyvät suutuksissaan lumisotasille. Kummallekin tulee paha mieli, mutta onneksi he tajuavat pyytää toisiltaan anteeksi. Tärkeä taito opittavaksi sekin!

Me siis tykkäämme kuopuksen kanssa Pete ja Pulmu -kirjoista, minä erityisesti niiden aiheiden takia. Ovatko Petet ja Pulmut teille tuttuja?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos käynnistäsi! Jätä ihmeessä kommentti, se ilahduttaa suuresti.