Hieman erilainen tuhkimotarina: Dumplin. Isosti tai ei ollenkaan

Teksasilaisen Julie Murphyn toinen romaani Dumplin. Isosti tai ei ollenkaan (Otava 2016,  saatu kustantajalta) on kirjauutuus, johon suhtauduin aluksi varsin suurella varauksella. Takakannen perusteella oletin kirjan olevan perinteinen, jenkkiläiseen High Schooliin sijoittuva tuhkimotarina, jossa epäsuosittu tyttö ponkaiseen lukiohierarkiassa kiusatusta pahnanpohjimmaisesta juhlituksi Prom Queeniksi. Tätä mielikuvaa - tai ennakkoluuloa - vahvisti kieltämättä myös se tieto, että Disney on ostanut kirjan elokuvaoikeudet. Päätin kuitenkin antaa Dumplinille mahdollisuuden ja huomasin teoksen luettuani, että vaikka kirjassa todella on High School -elokuvista ja kirjoista tuttuja elementtejä, piilee siinä myös jotain syvällisempääkin ja jotain ilahduttavan uutta. Ja myös kirjan loppuratkaisu oli vähemmän ennalta-arvattava kuin pelkäsin.




Kirjan päähenkilö Willowdean on 16-vuotias koululainen, jolle oma äiti on antanut vähemmän imartelevan hellittelynimen Dumplin tytön ollessa vielä pieni. Dumplin asuu äitinsä kanssa teksasilaisessa pikkukaupungissa, joka on kuuluisa missikilpailuistaan. Dumplinin äiti on vanha kauneuskuningatar, ja hänen vuotuinen kohokohtansa on sonnustautuminen vanhaan missipukuunsa ja uuden missin kruunaaminen vuosittain järjestettävissä kauneuskilpailuissa. Dumplin ei ole koskaan edes harkinnut missikilpailuihin osallistumista - toisin kuin suurin osa muista kaupungin tytöistä - sillä hän on lihava. Itse hän sanoo olevansa läski, eikä häpeile sitä lainkaan. Will nautti elämästään, hengailee parhaan ystävänsä Ellenin kanssa, työskentelee pikaruokalassa ja kuuntelee ihailemaansa Dolly Partonia.

Dumplinin elämä menee kuitenkin sekaisin, kun työpaikan komistus Bo ihastuu häneen. Mitä enemmän Bo ihailee Dumplinia sitä voimakkaampaa epävarmuutta tyttö alkaa tuntea. Tilannetta pahentaa se, että Dumplin on aina saanut vahvuutta ja itseluottamusta tädiltään Lucylta, joka omasta sairaalloisesta lihavuudestaan huolimatta vaikutti Dumplinista onnelliselta. Lucy kuitenkin kuoli yllättäen, eikä Dumplin osaa elää laiheliineja ihailevan äitinsä kanssa. Kaiken huipuksi Dumplin ja hänen paras ystävänsä alkavat ajautua erilleen. Niinpä tyttö ei enää tiedä, kuka hän on. Hän kuitenkin haluaisi oman entisen itsevarmuutensa takaisin ja päätyy siksi tekemään hullulta vaikuttavan tempun: Dunplin ilmoittautuu äitinsä organisoimiin missikilpailuihin.

Missikilpailuihin osallistuminen saattaa vaikuttaa vain hetken päähänpistolta tai kapinoinnin keinolta, mutta koko touhulla on Dumplinille syvempi merkitys, mitä aluksi voisi kuvitella. Lukijalla käy nimittäin  tarinan edetessä selväksi, että Dumplin ei pelkästään etsi itseään vaan hakee myös äitinsä hyväksyntää tai ainakin uudenlaista yhteyttä tähän. Olisin varmasti itse yläasteikäisenä lukenut Dumplinin tarinan oikein mielelläni, sillä Dumplinin tarina on varsin samastuttava; tyttö vaikuttaa ulospäin rohkealta ja itsevarmalta, mutta sisimmässään hän on myös epävarma ja pelokas. Jokainen meistä tarvitsee valtavasti rohkeutta ollakseen oma itsensä juuri sellaisena kuin on. On kuitenkin silkkaa hulluutta asettaa muiden mielipiteet (oikeat tai kuvitellut) oman onnellisuutensa esteeksi. Sen Dumplin. Isosti tai ei ollenkaan haluaa lukijalleen opettaa.

12 kommenttia:

  1. Hauska kuulla, ettei kirja olekaan niin ennalta-arvattava, kuin millaiseksi minäkin sen heti leimasin. Pitääpäs ihan harkita lukemista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paljon tässä on niitä ennelta-arvattaviakin elemnettejä, mutta kirjailija on saanut mukaan vähän jotain uuttakin. :)

      Poista
  2. Juuri tuollaisia tarinoita teini-ikäiset tarvitsevat. Ulkonäkö, sisäinen kasvu,
    onnellisuuden tavoittelu, vertaispaineet jne. USA:ssa nuo kauneuskilpailut
    ja myös lihavuus ovat saaneet kamalat mittasuhteet.

    Minusta oli hauska lukea kun kerroit miten koko ajan etukäteen "pelkäsit" lukea :)
    Tajuan hyvin. En minäkään halua tuhlata aikaani enkä pettyä. Nämä kirja-arviot ovat
    hyviä koska niistä voi päätellä kannattaako lukea. Tämä on ilmeisesti lukemisen
    arvoinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä kannattaa lukea, jos High School -maailma ei ärsytä. Kirjailijan kohderyhmänä ovat juuri high school -nuoret, joten ihmekös tuo, että se maailma tanssiaisineen, pikaruokaloineen, autonrämineen, koulun urheilujoukkueineen jne. on niin vahvasti edustettuna. Syvällisempi tarina on siellä kaikkien näiden tuttujen juttujen seassa.

      Poista
  3. Jes, suunnitelmissa oli jo lukea tämä, mutta nyt se halu vaan vahvistuu. Kunhan saan kaikki lukuprojektit alta pois, ihan varmasti tartun tähän. Tällä hetkellä on aika monta kirjaa kesken. Just tämmösiä tarinoita olisin itsekin tarvinnut peruskouluaikana, kun kestin kiusaamista 11 vuoden ajan, vaikka ei olisi tarvinnut. En ole mikään pienikokoinen nainen, mutta hyväksyn itseni näin (:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmasti tämä on hyvä voimakirja monelle - tai ainakin auttaa katsomaan itseään ja toisiaan uudessa valossa. Olet vahva, kun olet kestänyt kiusaamista noin järkyttävän pitkän ajan, etkä ole antanut sen lannistaa itseäsi! :)

      Poista
  4. Nykyään tarvitaan kyllä kirjoja itsensä hyväksymisestä. Ja tv-ohjelmia, elokuvia, radiokuunnelmia ja ennen kaikkea lehtiartikkeleita. Asenne vähänkin erilaisiin, erityisesti ei-niin-laihoihin on kamala. Käytän tuota ilmausta enkä lihavaa, koska ei tarvi olla edes lihava, vaan normaalipainoisuus alipainon sijasta voi aiheuttaa itsetunto-ongelmia. Ihanteet on ihan pyllyllään ja jo koko ihannepaino käsite vinoutunut, kun tutkimuksien mukaan lievä ylipaino on tervellisin paino. Eikö se normaalipainon käsite pitäisi silloin siirtää sinne. Huoh, hermostun tästä aiheesta aina turha kovasti. Tuo kirja on varmaan tutustumisen arvoinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ylipäänsä tuntuu, että nykyään on taas jotenkin sallitumpaa kommentoida ihmisten ulkonäköä. Vaikuttaakohan tähän se, että ihmiset itse julkaisevat itsestään paljon kuvia somessa odottaenkin niistä palautetta. Sitten ajatellaan, että kuvia saa kommentoida aivan, miten huvittaa. Tämä tapa puhua siirtyy myös koulumaailmaan jne.

      Poista
  5. Mukavan kuuloinen vinkki. Kesällä olisi kiva lukea jotain hyvää nuortenkirjallisuutta, ja tämä kuulostaa kiinnostavalta. Missikilpailuaihe tuntuu niin periamerikkalaiselta kuin vain olla voi. :) Kansikin on aika näpsäkkä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kansi oli minusta aluksi aika hämmentävä. Sain kirjan yllätyksenä, enkä siis tiennyt siitä mitään. Kansi hämäsi minua, enkä edes heti mieltänyt istä nuortenkirjaksi. Se ei ole mitenkään perinteinen nuortenkirjakansi.

      Poista
  6. Kia, tulen sanomaan hei ja anteeksi! Olit jättänyt blogiini kommentin, kiitos siitä, mutta minä nakkisormi häsläsin jotain puhelimen bloggerilla, ja kommenttisi hävisi. Ei siis mitään sensuuria todellakaan. Ihana blogi sinulla, Kissanpissa on sellainen kirja, joka kirvoittaa vielä nelivuotaanakin kuopukseni naurut :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Annika kivasta kommentista! Eipä huolta kommentin häviämisestä. Minä ajattelin, että se on kadonnut teknisistä ongelmusta johtuen bittiavaruuteen. (Syytän kaikesta aina bloggeria.)

      Poista

Kiitos käynnistäsi! Jätä ihmeessä kommentti, se ilahduttaa suuresti.