Täsmäkirja pottaharjoittelun tueksi: Hulvaton Kissanpissa

Taaperomme alkaa olla siinä iässä, että pottaharjoittelu on erittäin ajankohtaista, ja toiveessamme olisi päästä kesän aikana eroon taaperon vaipoista. Pikkukaveri kyllä suostuu toisinaan potalle, mutta aina häntä ei oikein huvita. Ja varsinkin aamuisin potalle meno on ollut ehdoton EI. Kunnes.... Sain lainaksi työkaveriltani aivan hulvattoman kuvakirjan Kissanpissa (WSOY 2011), joka on innostanut kaksivuotiastamme pottaharjoitteluun hauskalla tavalla.



Kissanpissa on kirjailija Johanna Venhon ja graafikko-kuvittaja Annastiina Syväjärven (nyk. Mäkitalo) loistavan yhteistyön tulos, jossa värikäs kuvitus, napakat tekstit ja niitä täydentävät puhekuplat muodostavat onnistuneen kokonaisuuden. Tekstiä ei ole liikaa kaksivuotiaallekaan. Tämä on itseasiassa ensimmäinen ns. "kunnon" tekstillinen kuvakirja, jota taaperomme jaksaa kuunnella. Hän itseassa kuuntelee tätä niin mielellään, että saan olla jatkuvasti lukemassa kuopuksellemme "Kihhanpihhaa".

Syväjärvi & Venho: Kissanpissa (WSOY 2011)
Kirjassa pikkuinen Kusti-koira on ulkona leikkimässä lempileikkiään häntähippaa. Kusti huomaa, että hänen paras ystävänsä Kylli-koira ei käytä enää vaippaa, vaan hädän yllättäessä lorottaa sujuvasti puun juurelle ison lätäkön. Kotona isä tarjoaa Kustille uutta, punaista pottaa, mutta Kusti pitää mieluummin pehmeän, pilkullisen vaippansa. Isä lupaa, että punainen potta on maailman hauskin potta, ja Kusti uskaltaa vihdoin riisua vaipan. Vaan, miten käykään? Potta karkaa! Seuraa villi hippaleikki pitkin kotikerrostalon rappukäytävää ja leikkipihaa. Lopulta Kylli-koira saa otteen potan kahvasta - juuri ajoissa, sillä kissanpissa on tulossa! Kaikki hurraavat, kun Kusti onnistuu vihdoin lirauttamaan kissanpissan pottaan asti. Kotona isä sitten odottaa pottasankaria ja tämän kavereita tuoksuvien pullien kanssa. Kustikin myöntää lopulta isälleen: "Totta, se on maailman hauskin potta!"

Syväjärvi & Venho: Kissanpissa (WSOY 2011)

Minua ilahduttaa Kissanpissassa erityisesti sen lapsemme kohdalla todistettu toimivuus pottaharjoittelussa, mutta myös sen reipas ja humoristinen ote. Kirja on valtavan värikäs, ja lisäpisteitä tuo tarinaan ja kuvitukseen sijoitetut nykyaikaiset valinnat, esimerkiksi pullantuoksuinen koti-isä, kestovaipat, tandemimettävä kaksosten äiti ja yhteisöllinen kerrostaloasuminen.

Syväjärvi & Venho: Kissanpissa (WSOY 2011)

Ja mitä muuten tulee meidän lapsemme pottaharjoitteluun, se sujuu kuopukseltamme jo sutjakammin. Aamuisin häntä pitää vaan kehottaa kissanpissalle, jonne kaveri ryntääkin vauhdilla. Ennen lorottamista hänen pitää nimittäin tarkistaa, ettei potta vaan ole päässyt karkaamaan! Kissanpissa on siis minun ja lastemme mielestä aivan yhtä onnistunut ja hyvä kuvakirja kuin Venhon ja Syväjärven toinen yhdessä tekemä teos Yllin KyllinEsikoinen suorastaan kauhistui, kun kuuli, että nämä kirjat ovat meillä vain lainassa. Yritinkin metsästää Kissanpissaa nettikaupoista, mutta harmikseni kirja on tällä hetkellä loppuun myyty (vinkki kustantajalle: tehkää uusi painos!).

Kissanpissa on luettu myös Kirjaäidin kotona, jossa siitä on tykätty yhtä paljon kuin meilläkin!

Kurkkaa Luetaanko tämä? -blogissa aiemmin esitellyt pottaharjoittelukirjat tästä linkistä.

Humoristinen merirosvokuvakirja kaikille pienille maakravuille: Hei merisorvokapteeni!

Gareth P. Jonesin kirjoittama ja Garry Parsons:n kuvittama kuvakirja Hei merirosvokapteeni! (Kustannus-Mäkelä Oy 2015, saatu kustantajalta) on eräs niistä kuvakirjoista, joita yritin jo viime syksyllä lukea silloin 3,5-vuotiaalle esikoiselleni. Koska pidän itse tämän kirjan riimittelyistä - niistä kiitokset kirjan suomentajalle Katariina Kalliolle  - toivoin, että myös lapsi olisi innostunut tästä teoksesta. Lapsi oli tuolloin kuitenkin vielä liian pieni innostumaan Hei merirosvokapteenista!, luultavasti siksi, että tarinan koukku ei tainnut aueta hänelle. Kun lapsi on nyt isompi ja kielellinen kikkailu on nyt tullut hänelle tutummaksi, ymmärtää hän selvästi monimutkaisempia kirjoja ja osaa hienosti tulkita ja selittää kuulemiaan tekstejä. Taannoin hän itse valikoi hyllystä luettavaksi tämän kirjan, ja mielellänihän minä sen toki luin. Ja kas, yhtäkkiä hän halusinkin kuulla Hei merirosvokapteenin! uudelleen ja uudelleen.



Tarinan alussa laivan nuori yliperämies Heikki tiedottaa kaikille, että heidän satamassa seisova merirosvolaivansa olisi valmis lähtemään purjehdukselle, mutta ensin miehistön pitää ratkaista yksi pieni ongelma... Laivalta puuttuu kapteeni! Edellinen kapteeni on nimittäin joutunut mustekalahirviön kitaan.

Tätä kuvaa mustekalahirviöstä meillä tutkitaan aina suurella kiinnostuksella!
Gareth P. Jones & Garry Parsons: Hei merirosvokapteeni! (Kustannus-Mäkelä Oy 2015)

Heikki-poika luettelee lukuisia ominaisuuksia, joita kunnon merirosvokapteeni tarvitsee. Kapteenin pitää olla jämäkkä, hurja ja rohkea sekä kova karjumaan. Heikki tekee parhaansa löytääkseen laivalle uuden kapteenin. Hän tähyilee jokaista lähestyvää henkilöä, ja onnistuukin bongaamaan monia sellaisia, joilla ainakin ulkoisesti näyttäisi olevan kapteenille ominaisia piirteitä. Näkyy koukkukäsiä, aarrekartan puolikas, papukaija ja sapeli hohtava. Vaan aina paljastuu, että ensivaikutelma pettää, eikä yksikään Heikin havaitsemista henkilöistä sovellu laivan kapteeniksi.

Gareth P. Jones & Garry Parsons: Hei merirosvokapteeni! (Kustannus-Mäkelä Oy 2015)

Gareth P. Jones & Garry Parsons: Hei merirosvokapteeni! (Kustannus-Mäkelä Oy 2015)

Viimeisellä kapteenikandidaatilla on kuitenkin oiva neuvo. Hän kehottaa valitsemaan kapteeniksi se laivan jäsenen, joka on hyvä kaikissa käytännön toimissa sekä osaa ja haluaa huolehtia merirosvolaivasta ja sen miehistöstä. Tärkein kapteenin ominaisuus on miehen mukaan "sydän sankarin". Näiden ohjeiden ansiosta ei miehistön tarvinnut kauaa asiaa pohtia. Paras kapteeni on tietysti yliperämies Heikki!

Gareth P. Jones & Garry Parsons: Hei merirosvokapteeni! (Kustannus-Mäkelä Oy 2015)
Hei merirosvokapteeni on iloinen kuvakirja, jossa Parsonsnin hauskat kuvat sopivat Jonesin tekstiin saumattomasti. Tämän kirjan aion lukea oppilaille viimeisellä kouluviikolla. Tarkoitus on ensin lukea kirja läpi, ja sitten etsiä siitä merirosvojen tuntomerkkejä (opetellaan löytämään vastauksia tekstistä). Sen jälkeen oppilaat saavat sitten kirjoittaa oman taitotasonsa mukaan omakeksimänsä merirosvotainan tai jatkaa lausetta: Merirosvokapteenilla on... Merirosvokapteeni on... Uskon, että tämä kirja kiinnostaa vielä ekaluokkalaisiakin, sillä kirjan huumori sopii mainiosti heidän ikäisilleen.

Kirjan etu- ja takakannessa on sanat ja nuotit merirosvolauluun. Ajattelin kysyä, josko taitava musiikin opettajamme osaisi soittaa ja laulattaa tämän oppilaiden kanssa.
Gareth P. Jones & Garry Parsons: Hei merirosvokapteeni! (Kustannus-Mäkelä Oy 2015)

Muita merirosvoista kertovia teoksia, joita blogissani on esitelty: Tiina Hietikko-Hautalan kirjoittaman Saaristoseikkailu-sarjan kolmas osa Leikkisä luuranko ja Juha-Pekka Koskisen kirjoittama Benjamin Hawk - merirosvon oppipoika.

Siemenet multaan eli kaksi kuvakirjaa kasvien istutuksesta

Minä en todellakaan ole mikään viherpeukalo, mutta siitä huolimatta joka kevät innostun istuttamaan erinäisiä yrttejä ja kukkia kotipihan ruukkuihin. Jo vuosi sitten luin Giuliano Ferrin ihanan kuvakirjan Ihmeellinen syntymäpäivälahja (Lasten Keskus 2015, suomentanut Susanna Sjömän), jossa pieni Hannu-hiiri oppii kantapään kautta, että pienen siemen itäminen ja kasvaminen isoksi kasviksi vaatii paljon aikaa ja viljelijältä kärsivällisyyttä sekä huolenpitoa. Luettuani Ihmeellisen syntymäpäivälahjan päätin, että opetustyöhön palattuani luen tämän keväällä myös oppilailleni.



Kirjan alussa Hannu saa papaltaa merkillisen syntymäpäivälahjan: nahkaisen pussin, jossa on pieniä siemeniä. Hannu ihmettelee, mitä hän niillä mahtaa oikein tehdä. Pappa lupaa, että jahka Hannu vaan istuttaa siemenet ja hoitaa kasvia hyvin, hän huomaa, kuinka paljon lahjasta vielä onkaan iloa. Innoissaan pieni hiiri noudattaa isoisänsä ohjetta. Pienen viljelijän into meinaa kuitenkin lopahtaa, kun hän huomaa, että siemen ei alakkaan itää päivässä, eikä edes muutamassa. Tunnollisesti hän kuitenkin kastelee siementä, ja lopulta siitä nouseekin hento kasvin taimi.



Koittaa kuitenkin erityisen kuuma kesäpäivä, ja Hannun ystävät saavat houkuteltua tämän kanssaan uimaan, eikä hiiripoika muista kastella taimea koko päivänä. Illalla hän kauhistuu, kun huomaa rakakudella hoidetun kasvin lähes kuihtuneen. Pappa lohduttaa lapsenlastaan ja sanoo, ettei kaikki ole vielä menetetty. Huolellisella kastelulla kasvi saadaan kuin saadaankin vielä elpymään.



Käy kuitenkin niin kurjasti, että Hannu sairastuu, eikä siksi pääse kastelemaan kasviaan moneen päivään. Nyt hänellä on kova hätä sen puolesta, sillä hiirulainen on oppinut, kuinka tärkeää vesi on kasville - varsinkin kesäkuumalla. Pappa kertoo, että Hannun ystävät hoitavat nyt kasvia tämän puolesta. tervehdyttyään Hannu ryntää tarkistamaan kasvinsa voinnin, ja voi ihmettä, mitä hän näkeekään! Pienestä siemenestä on kasvanut kaunis tomaattikasvi täynnä ihania, punaisia tomaatteja. Silloin Hannu viimeistään ymmärtää, miten oikeassa pappa olikaan: Lahja on ihmeellinen ja siitä on iloa monelle pienelle hiiroselle!



Ihmeellinen syntymäpäivälahja tarjoaa tietysti monta opetusta. Pieni hiiri oppii siinä viisan isoisänsä avulla paljon kärsivällisyydestä ja toisista huolehtimisesta. Pieni lukijakin ehkä huomaa, että parhaiden lahjojen ei tarvitse olla lelukuvaston kalleimpia leluja. Papan hahmo on kirjassa miellyttävän rauhoittavana ja hiljaisen kannustava, jatkuvasti läsnä. Papalla vasta onkin sitä kärsivällisyyttä, jota kärsimättömän lapsen ja lapsenlapsen kanssa niin monesti tarvitaan - ja jota ainakaan minulla ei aina ole kylliksi.... Tarinan lisäksi myös kirjan kuvitus on kovasti mieleeni. Se on herkkää ja hillityllä tavalla myös erittäin värikästä. Kesiset auringonlaskut ja tomaatin puna suorastaan roihuavat upeissa sävyissä.

Luin kirjan tällä viikolla oppilailleni. Moni heistä osasi jo todella hienosti kirjan alussa ennustaa, että jahka hiiri kärsivällisesti odottaisi, kasvista tulisi vielä jotain hienoa. "Kasvit nimittäin vaativat aikaa, että ne kasvavat", tiesi eräs heistä kertoa. Toinen kirja, jonka luimme on Eric Carlen tekemä kuvakirjan Pienen pieni siemen (Weilin+Göös 1987), jossa tarina kerrotaan pienen siemenen näkökulmasta. Kirjassa käy hienosti ilmi, miten ei suinkaan ole itsestään selvää, että jokainen siemen kehittyy täysi-ikäiseksi kasviksi asti. Nämä kaksi kirjaa luettuamme, mietimme oppilaiden kanssa, mitä kasvi tarvitsee kasvaakseen ja palasimme tarinoihin etsien vastauksia myös kirjan sivuilta. Sen jälkeen laitoimme jokaiselle oppilaalle omat herneet itämään. Toivottavasti ne tosiaan lähtevät kasvamaan, ja oppilaat saavat ne sitten mukaansa kotiin istutettavaksi, kun kesäloma alkaa! Ensi viikolla perehdymme vielä tarkemmin kasvin osiin. Ihanaa aikaa tämä kevät!


Viihdyttävä merirosvotarina: Benjamin Hawk - Merirosvon oppipoika

Kansi: Pete Revonkorpi
Juha-Pekka Koskisen kirjoittama nuorten seikkailukirja Benjamin Hawk - Merirosvon oppipoika (Karisto 2016, arvostelukappale) kertoo jännittävän merirosvotarinan, joka sijoittuu 1600-luvun loppuun, aitoon merirosvoaikaan. Tarinan nuori päähenkilö on 14-vuotias Benjamin Hawk, joka työskentelee kotonaan Portsmouthissa setänsä suutarinverstaassa. Pojan isä on lähtenyt jonkin laivan matkaan, eikä äiti yksin kykene elättämään perhettään. Benjamin kaipaa kuitenkin seikkailuja ja toisenlaista elämää. Hänen isoisänsä ymmärtää merkillisen hyvin nuoren pojan kaukokaipuun, ja tämä jopa kannustaa Benjaminia pestautumaan kaukaisiin maihin seilaivaan purjelaivaan. Isosisä yllättää Benjaminen kertomalla tälle, että on itsekin nuoruudessaan purjehtineut maailman meriä mitä hurjemmissa miehistöissä...

Benjamin siis karkaa kotoaan äidin ja enon vastusteluista huolimatta. Hän pestautuu Black Swan -nimiseen laivaan, joka nostaa - sataman kadottua näköpiiristä - mastoonsa pääkallolipun. Tämä ei Benjaminia kauhistuta, vaan poika tahtoo oppia kaiken piraatin elämästä. Lisäksi hänellä on ihan omakin salaisuutensa: isoisältä saatu aarrekartta. Benjamin ystävystyy laivan kokkipojan kanssa, ja yhdessä nämä kaksi punovat juonia karttaan merkityn aarteen löytämiseksi. Aarteenmetsästys ei olekaan turhan helppoa, sillä käy ilmi, että myös laivan merirosvokapteeni Swan on saanut vihiä samasta aarteesta. Benjamin oppii karulla tavalla, että kehenkään ei kannata luottaa eikä ilman hyvää varasuunnitelmaa kannata edes lähteä liikenteeseen.

Koskinen on onnistunut kirjoittamaan vetävän nuortenkirjan, jossa tapahtumat etenevät käänteestä toiseen aina yllättävään, ja jopa vähän hurjankurjaan, loppuratkaisuun saakka. Koskisen kuvaileva ja värikäs kerrontatapa, merirosvojen käyttämä puheenparsi ja muun muassa Pirates of the Caribbean -elokuvista tutut paikannimet luovat kirjalle todellista merirosvouskottavuutta. Tästä kirjasta tulee mieleeni "vanhanajan poikakirjat", ja uskonkin, että Benjamin Hawk Merirosvon oppipoika (Karisto 2016, arvostelukappale) kiinnostaa erityisesti juuri 3.-8.-luokkalaisia poikalukijoita.

Jos pidätte piraateista, niin kannattaa pysyä kuulolla. Loppuviikosta tulee esittelyy runomuotoon kirjoitettu merirosvokuvakirja!

Kirja on juuri hiljattain luettu myös Kirjojen keskellä -blogin Maijan kotona, jossa siitä tykättiin kovasti.

Oppiminen on hauskaa!

Oppiminen on hauskaa! on jo nimensä puolesta sellainen kuvakirja, että tottahan se alkoi kiinnostaa tällaista opettajaihmistä, kun näin kyseisen kirjan Lasten Keskuksen kevään 2016 katalogissa. Pyysin arvostelukappaleen kirjasta ajatuksella, että tämä voisi olla kuvakirja, joka kannsutaisi ja innostaisi lapsia oppimaan ja jonka voisi lukea luokassa esimerkiksi ekaluokan tai eskarin alussa. Kirjan suloiset kuvat on tehnyt Eve Tharlet ja tarinan metsänväesn koulunkäynnistä on kirjoittanut Brigitte Weninger. Suomenkielisen käännöksen on puolestaan kirjoittanut Raija Jousjärvi. Luettuani kirjan totesin, että sen tarinan on selvästi tarkoitus rohkaista pieniä lukijoita uskomaan itseesnsä ja siihen, että jokainen ihminen on hyvä jossakin asiassa - kunhan vain ensin löytää sen "oman juttunsa".



Tarinassa joukko metsän eläimiä ryhtyy pitämään koulua Hemmo Hiiren johdolla. Hemmo näet on oppinut lukemaan, ja joka ilta sillä on tapana lukea pienille eläinystävilleen iltasadun. Muut eläimet haluavat myös oppia, mutta tietävät, että ilman opettajaa se on aika vaikeaa. Vain Santtu-sammakko ihmettelee, mitä hyötyä lukutaidosta mahtaa olla. Viisat pikkueläimet selventävät, että lukutaidon avulla kaikki voisivat itse lukea kirjoja ja merkkejä, hankkia itselleen ammatin, ja kuten lintu sanoo: "lentää ympäri maailmaan ja visertää eri kielillä."

Brigitte Weninger & Eve Tharlet: Oppiminen on hauskaa! (Lasten Keskus 2016)

Koulu siis päätetään perustaa ja Hemmo saa toimia opettajana. Maikki Mustarastas osaa tehdä kaisloista paperia, ja siksi Maikki nimitetään kuvisopettajaksi, joka samalla opettaa oppilaille yhteislaulua. Koulupäivän kuluessa muutkin eläimet pääsevät näyttämään erikoistaitojaan ja saavat vuorotellen toimia muiden opettajana. Iltapäivällä vain Sipi-siili suree sitä, että sitä ei ole tarvittu opettajaksi. Sipi onkin varma, että se ei osaa mitään erityistä, josta olisi muille hyötyä.

Brigitte Weninger & Eve Tharlet: Oppiminen on hauskaa! (Lasten Keskus 2016)

Sipin luulo osoittautuu tietysti vääräksi, sillä toisten eläinten ollessa iltapäivälevolla se huomaa kauhukseen, että kettu lähestyy kavalin aikein sen ystäviä. Nauvokas siili heittäytyy kerälle ja onnistuu piikein karkottamaan nukkuvia eläimiä vaanivan repolaisen. Ja niin on siilinkin erikoistaito löytynyt: se osaa mainiosti suojautua vaaroja vastaan ja saakin pian opettaa tuon taidon muille koululaisille.

Brigitte Weninger & Eve Tharlet: Oppiminen on hauskaa! (Lasten Keskus 2016)

Oppiminen on hauskaa! -kirjan juoni tuntuu itseasiassa melko tutulta. Uskoisin, että monelle muullekin lukijalle kuin minulle varmasti tulee mieleen jokin lastenkirja, jossa päähenkilö keksii oman vahvuutensa ja ymmärtää, että hänkin on hyvä jossain - vaikka ei välttämättä juuri siinä samassa asiassa kuin hyvä ystävänsä. Pidän kuitenkin siitä, että tarinassa nostetaan esiin yhdessä oppimisen hyviä ja suloiset eläimet intoilevat lukutaidon hyödyistä! Kirjan lopussa myös elinikäinen oppiminen saa kiitosta:

"Mutta mitä sitten tehdään, kun olemme oppineet kaiken, minkä voi tietää ja oppia?" Sipi kysyy. "Sitten meidän pitää etsiä joku, joka tietää ja osaa vielä enemmän", Hemmo naurahtaa. "Oppiminen on niin hauskaa - se ei lopu koskaan!" (Brigitte Weninger: Oppiminen on hauskaa! Lasten Keskus 2016)


Brigitte Weninger & Eve Tharlet: Oppiminen on hauskaa! (Lasten Keskus 2016)
Taidankin lukea tämän kirjan ensi viikolla tuleville ekaluokkalaisille, jotka tulevat tutustumaan kouluun.

Kaksi kunnon kuvakirjaa kuluttamisesta, kestävästä kehityksestä ja kierrättämisestä

Olemme hiljatatin viettäneet luokassani kierrätysteemaista viikkoa, jonka aikana olemme yhdistelleet kierrätysaihetta äidinkieleen, kuvaamataitoon, ympäristö- ja luonnontietoon sekä käsitöihin. Etsin jakson alkajaisiksi lähikirjastostamme teemaan sopivia lastenkirjoja, mutta valitettavasti haavini tarttui vain yksi kirja, ja toisen sain käsiini vasta jakson jo loputtua. Nämä kaksi kirjaa ovat kuitenkin kumpikin niin loistavia, että haluan jakaa ne täällä blogissakin (jutun loppuun laitan myös lyhyen tiivistelmän projektimme kulusta). Voipi olla, että nämä kirjat saattavat olla innokkaille kuvakirjojen lukijoille jo tuttujakin... :)

Ensimmäinen - eli se, jonka sain vasta jakson loputtua - olisi sopinut mitä mainioimmin projektimme alussa luettavaksi. Tämä Johanna Venhon ja Annastiina Syväjärven (nyk.  Mäkitalo) yhteistyönä syntynyt teos Yllin kyllin (WSOY 2012) kertoo oivaltavasti siitä, miten helppo onkaan hukuttaa itsensä roinaan ja hankkia aina vaan uusia tavaroita kyseenalaistamatta niiden tarpeellisuutta. Kirjan teksti on Venhon käsialaa ja värikäs, kollaasimainen ja varsin yltäkylläinen kuvitus puolestaan Syväjärjen taiteilemaa. Jokaisella aukeamalla on myös suuraakkosin kirjoitettuja puhekuplia, joita lukemaan opetteleva lapsi voi itse tavailla, vaikka kirjan muun tekstin lukeminen olisi vielä hänelle liian hankalaa.



Yllin kyllin kertoo koiratyttö Kyllistä, joka muuttaa kerrostaloasunnosta maalle omakotitaloon. Muuttohärdelli on aikamoinen, koti on täynnä pahvilaatikoita ja tavaraa tuntuu olevan jokainen nurkka täynnä. "Mistä meille on kertynyt näin paljon roinaa?" Kyllin äitikin päivittelee. Muuttolaatikoita purkaessaan Kylli löytää vanhan lelukuvaston ja tietää heti, mitä hän sieltä ihan välttämättä tarvitsee. Kaunis pinkki poni lumoaa Kyllin, eikä mikään hänen lukuisista vanhoista leluista tunnu miltään siihen verrattuna. Äiti yrittää selittää, että aina ei voi saada kaikkea, mutta pohtii itse samaan aikaan, millaisen uuden sohvan voisi ostaa.

Annastiina syväjärvi & Johanna Venho: Yllin kyllin (WSOY 2012)
Annastiina syväjärvi & Johanna Venho: Yllin kyllin (WSOY 2012)

Kylli mököttää, kun ei saa uutta ponia. Aikuiset asettelavt uudessa kodissa tavaroita paikoileen, eikä kenelläkään ole aikaa leikkiä. Onneksi eno ottaa Kyllin mukaansa ulos, kun hän itse lähtee luomaan lunta. Niin Kylli seisoo ulkona lumisateessa ja kaipaa entistä kotiaan sekä vanhoja ystäviään. Talvi-ilta muuttuu kuitenkin hetkessä paremmaksi, kun pihalle saapuu Oiva-orava rattikelkkansa kanssa. Pian Kylli huomaa laskevansa mäkeä ja jakavansa suuren salaisuuden yhdessä uuden ystävänsä kanssa. Kun Kylli palaa kotiin, ei hän enää edes muista pinkkiä ponia. Hänen taskussaan on nimittäin salaisuus: Oivalta saatu käpyhevonen. Luimme tämän kirjan kotona iltasaduksi, ja sen jälkeen lapsi pyysi: "Äiti, luetaan tämä heti uudestaan."

Annastiina syväjärvi & Johanna Venho: Yllin kyllin (WSOY 2012)

Toinen loistava kirja kuluttamisesta ja varsinkin kierrättämisestä löytyy Sanna Pelliccionin kirjoittamasta ja kuvittamasta lasten ikisuosikkisarjasta, eli Onni-poika kirjojen joukosta. Kirjassa Onni-pojan kierrätyskirja (Minerva, lukemani teos osa Onni-pojan seikkailut kokoomateosta, 2015) käy hyvin ilmi, että kierrättäminen ei todellakaan ole mitään rakettitiedettä, sillä päiväkoti-ikäinen Onnikin sen niin hyvin hallitsee. Onni osaa kierrättää biojätteet, lasit ja pahvit. Onni tosin vielä laittaa viilipurkin sekajätteeseen, sillä kirjan ilmestymisen aikaan muovinkeräystä ei vielä ole lanseerattu. Onni askartelee yhdessä vanhempiensa kanssa vanhasta pahviroskasta laivan, hellan ja kiikarit. Hän käy pihakirpputorilla, tutkii lelunvaihtopöydän antimia ja tietää, miten kierrätyslehdistä tehdään uutta paperia. Onni-poika -kirjat on suunnattu leikki-ikäisille, mutta kyllä tämä Onni-pojan kierrätyskirja vielä ekaluokkalaisillekin hyvin kelpasi.


Sanna Pelliccioni: Onni-pojan kierrätyskirja (Minerva)

Tuleeko sinulle mieleen jotain hyviä, aiheeseen sopivia kirjoja?

_________________________________________________________________________________

Kierrätysprojekti koulussa:

Projektin alkuun oppilaat käsittelivät (harmillisesti sijaisen kanssa) ihmisten ammatteja, työntekoa ja rahanhankintaa. Toisella tunnilla he miettivät kulutustottumuksia. Koska olin itse pois, tämä jäi kurjasti nyt kirjan kappaleiden lukemiseksi ja monisteen täyttämiseksi. Tässä olisi loistava paikka tehdä esimerkiksi pieniä draamoja eri ammateista, haastatella vanhempia heidän ammateistaan, kirjoittaa omasta haaveammatistaan, piirtää itsensä haaveammatissaan yms. Kun oppilaiden kanssa on käsitelty eri ammatteja ja mietitty, miksi rahaa hankitaan, ryhdytään miettimään, muun muassa heidän omia kulutustottumuksiaan, säästämistä, rahanhankintakeinoja jne.

Tähän työntekoon liittyen opiskelimme uskonnon tunnilla kotitöiden tekemistä ja toisten auttamista Jokainen sai tehtäväksi kertoa, miten voisi auttaa kotona ja sitten tehdä päiväkirjamerkintöjä, miten yhden vuorokauden aikana auttaa muita. Toisella viikolla uskonnon tunnilla käsittelimme kateutta ja luimme kirjan Kissa Killin villi leupäivä. Siinähän hienosti tuodaan esiin kateus-tunteen lisäksi tätä haluamista ja hinkua saada juuri tietynlainen lelu. Sen lisäksi, että käsittelimme kateutta eri tavoin, oppilaan myös miettivät, mikä on heidän rakkain esineensä.

Tämän jälkeen lukisin nyt oppilaille kirjan Yllin kyllin, joka tosiaan pistää miettimään, tarvitseeko ihminen aina kaikkea uutta ja onko tarpeellista hukuttaa itsensä tavarapaljouteen. Ystävyys on kuitenkin materiaa tärkeämpää, kuten kirjassakin käy ilmi.

Me katsoimme luokassa Rosk'n Roll Oy Ab:n neuvonnan ja Lohjan nuorisotyöpaja Tuuman yhteisprojektina tehdyn nukketeatteriesityksen Ylös alas ympäri . Esityksessä hahmot tilailevat ja ostavat aivan turhaa tavaraa, juoksevat tarjousten perässä ja ihmettelevät ja surevat, kun metsiä kaadetaan, sillä kukaan ei enää kierrätä kartonkia. Videon katsomisen jälkeen oppilaat saivat tietysti kertoa, mitä hassuja ostoksia nuket videolla tekivät ja miten ne menivät mainosten halpaan. Sen jälkeen oppilaat jakautuivat ryhmiin, jotka ryhtyivät miettimään, mitä kaikkea voikaan pahvin lisäksi kierrättää ja miksi kannattaa kierrättää. Ryhmät valitsivat yhden kirjurin, joka kirjasi syntyneet ideat ylös. Kaikkien ryhmien yhteiset ideat kerättiin lopuksi taululle jatkotyöstöä varten. Hienosti he keksivät, mitä voi kierrättää ja miksi niin kannattaa tehdä. Lähes jokaisella oppilaalla tuntui olevan kokemuksia tavaroiden myymisestä ja lahjoittamisesta. Eräs jopa mainitsi, että antamalla pois itselleen tarpeettomat tavarat ja pienet vaatteet ilahduttaa jotakuta toista. Aika moni myös keksi, että myymällä tavaroita kirpputorilla, voi ansaita itselleen taskurahaa.

Kotiläksyksi oppilaat saivat tehtäväksi tuoda kouluun vanhan, parittoman tai pieneksi käyneen sukan, lapasen tai sormikkaan. Aloitimme myös pullonkeräyskampanjan, joka kestää kuukauden. Tavoitteenamme on saada kerättyä niin paljon pulloja, että niistä saaduilla rahoilla pääsemme viimeisellä kouluviikolla jäätelölle. Jokainen saa tuoda pulloja kodistaan, mutta kenenkään ei ole tietenkään pakko. Arvatkaa vaan, hukunko tällä hetkellä pullokasseihein, jotka ympäröivät open pöytääni? ;)

Minä toin säkillisen erilaisia jätteitä: lasia, metallia, muovia, paperia ja pahvia. Lähdimme tutustumaan paikalliseen jätteidenkeräyspisteeseen, jossa oppilaat saivat tehtäväksi lajitella jätteet oikeisiin jäteastioihin. Hienosti oli kierrätys heillä jo hallussa! Sen jälkeen palautimme kauppaan ensimmäisen satsin pulloja. Rahaa saimme 8,50e, jotka pari oppilasta vielä laskivat siinä muiden oppilaiden valvovan silmän alla. Myöhemmin tietysti laskemme yhteissummia (kunhan saamme palautettua sen seuraavan pulloerän), tavoitemääriä ja sitä, mihin rahamme tulevat riittämään.

Koulussa luimme Onni-pojan kierrätyskirjan, ja keskityimme erityisesti kohtaan, jossa vanhasta romusta voi tehdä jotain uutta. Aloitimme käsinukkejen askartelut. Jokainen suunnitteli A4-paperille oman nukkensa, jonka pohjana oli tietysti heidän tuomansa sukka/lapanen/sormikas. Nukeista tuli hienoja ja työ oli oikein mieluinen. Myöhemmin keväällä teemme näiden avulla vielä omia, pieniä nukketeatteriesityksiä. Animaation tekemistä harjoittelimme jo hieman iPadin Puppet Palls HD -ohjelmalla. Tähän kohtaan kierrätys-projektia sopisi myös muunlainen kierrätysaskartelu, ja joku oppilaista hoksasikin, että mehän olemme jo syksyllä kierrätysaskarrelleet, kun teimme kierrätysmateriaaleista rakennuksia ja niistä kaupungin. Silloin teemanamme olivat erilaiset ympäristöt.

Projektin lopuksi oppilaat tekivät vielä ryhmissä omat mainosjulisteensa, joiden tarkoitus on herättää niiden lukijoissa halu kierrättää. Mietimme yhdessä joitakin hyviä mainoslauseita, ja jokainen ryhmä sai valita itselleen mieluisan materiaalin, jota he kehottivat julisteessa kierrättämään. Julisteista tuli oikein hienoa, vaikka tekijöinä on vasta ekaluokkalaisia. Paperinkierrätysryhmä esimerkiksi liimasi omaan työhönsä erilaisia paperiroskia, ja pahviryhmä liimasi omaan julisteeseensa pieniä kartonkiroskan palasia. Julisteet laitettiin koulun käytävällä koko muun koulun luettavaksi.

Aivan viimeiseksi oppilaat arvioivat, miten hyvin he ovat projektin aikana toimineet yksin ja ryhmässä. He arvioivat myös, kuinka paljon uutta ovat oppineet. Meillä on käytössä aika simppeli peukkuariointi, eli minä kysyn kysymyksen, oppilaat sulkevat silmänsä ja oppilaat arvioivat peukuttamalla (ylös, vaakatasoon, alas), kuinka hyvin väittämä/kysymys sopii heihin itseensä. Suurin osa peukutti oppineensa ainakin jonkin verran uutta.

Kirja ennakkoluuloista ja kateudesta: Kaikkien juhla

Miikka Pörstin lastenromaani Kaikkien juhla (Tammi 2016, arvostelukappale) on onnistunut ja ajankohtainen kertomus ennakoluuloista ja suvaitsemattomuudesta, joita valitettavasti ilmenee jo lastenkin keskuudessa. Kirjan päähenkilö, kahdeksanvuotias Kettu-Petteri asuu rivitalossa äitinsä, isänsä ja yksivuotiaan pikkusiskonsa kanssa. Ketun vanhemmat vaikuttavat lempeiltä, mutta hieman poissaolevilta. Isä puhuu usein sanonnoin, joita Kettu ei ymmärrä, ja äidin aika kuluu pikkusiskoa hoitaessa - tai siltä Ketusta ainakin tuntuu.



Kettu viettää ison osan ajastaan taloyhtiön pihalla, jossa hänellä on kolme ikäistään kaveria: Lippe, Nalle ja Juusto. Kettu tuntuu olevan porukassa se, joka on tottunut määräämään, mitä tehdään. Hän on esimerkiksi antanut Juustolle lempinimen Juusto, sillä tämä tulee puoliksi ranskalaisesta perheestä, jossa syödään paljon juustoja. Ketulla on myös vähemmän mukava tapa naureskella Juuston ja tämän äidin ranskankieliselle puheelle, vaikka Juustoa itseään se ei naurata yhtään... Ketulla on itseassa muitakin vähemmän mukavia tapoja. Hän esimerkiksi pissaa tahallaan ohi vessanpöntöstä, koska häntä yksinkertaisesti huvittaa. Hän varastaa pipareita seurakunnan pienten jouluhlasta, vaikka ei edes halua syödä niitä. Ketun mielestä tärkeintä on nimittäin, ettei kukaan mukaan saa syödä niitä. Sellainen kettu on.

Marika Maijalan kuvitusta teoksessa Kaikkien juhla (Tammi 2016)

Kettu on oikein tyytyväinen elämäänsä, kunnes hänen taloyhtiössään alkaa tapahtua kummia. Talo venyy ja keskelle sitä kasvaa uusi ovi. Ovessa lukee Hassen, ja sen avauduttua paljastuu, että pihaan on muuttanut uusi lapsi. Lapsi on Muhammad eli kavereiden kesken Muhis. Muhis on muuttanut Ketun taloyhtiöön Salosta, mutta hänen perheensä on alkujaan kotoisin Irakista. Kettu tietää heti, että Muhiksessa on jotain väärää. Muhis on hänen mielestään outo, leso ja haiseva. Kettu tekeekin parhaansa, jotta pihan muutkin lapset huomaisivat sen. Hän ei voi käsittää, miksi muut pitävät Muhista mukavana ja tavallisena tyyppinä, eikä Kettu halua olla enää taloyhtiön pihalla, jos Muhis tulee sinne. Koulussa Kettu liikkuu mieluummin yksin, kuin hakeutuu vanhan porukkansa seuraan. Nämä nimittäin kaveeraavat koulussakin Muhiksen kanssa. Kettu koettaa jopa levittää Muhiksesta ilkeitä juoruja, mutta Nalle, Lippe ja Juusto uskaltavat vastustaa Ketun höpöpuheita.


Marika Maijalan kuvitusta teoksessa Kaikkien juhla (Tammi 2016)
Muhis itse yrittää olla Ketulle ystävällinen ja kutsuu tämän syntymäpäivilleen. Kettu iloitsee Muhiksen pettyneestä ilmeestä, kun kieltäytyy astumasta jalallaankaan syntymäpäiville. Hän yrittää katalin konstein estää muitakaan pihan lapsia pääsemästä juhliin. Kuin sattumalta Ketun omat "Kaikkien juhlat" sattuvat ajoittumaan päällekäin Muhiksen syntymäpäiväjuhlien kanssa... Onneksi taloyhtiössä asuu, myös erikoinen herra Jargon, joka tuntuu työntävän nokkansa ikkunaverhojen takaa vähän jokaiseen lasten asiaan. Herra Jargon on se, joka saa Ketunkin näkemään ennakkoluulojensa taakse. Onnistuuko herra Jargon pelastamaan Muhiksen syntymäpäivät ja lasten ystävyyden ennen kuin "Kaikkien juhlat" kääntyvät todellisiksi "Kakkien juhliksi".

Marika Maijalan kuvitusta teoksessa Kaikkien juhla (Tammi 2016)
Pörstin teos kuvaa mikrotasolla sitä ilmapiiriä ja niitä keskusteluja, joita sosiaalinen media on ollut syksyn ja kevään mittaan pullollaan. Pörsti asettaa ennakkoluulot ja kurjat puheet lasten suuhun, lasten tasolle. Silti on valitettava tosiasia, että myös lasten keskuudessa ilmenee tämänkaltaisia ennakkoluuloja ja valtataisteluita. Kirjan päähenkilö Kettu on hämmästyttävän suvaitsematon ja epäempaattinen lapsi, joka pilkkaa muitakin kuin Muhista ainakin miun mielestäni kovin säälimättömästi. Ketulla on itselläänkin arat kohtansa: hän tuntuu kaipaavan vanhempiensa huomiota ja äidin syliä. Vanhemmat itse ovat suvaitsevaisia, mutta eivät ilmeisesti osaa tarttua poikansa kasvatukseen sen vaatimilla keinoin. Kettu saakin tehdä tuhmuuksia yllättävän vapaasti, vaikka kyllä hänenkin omatuntonsa (onneksi!) välillä soimaa.

Kaikkien juhla on kertakaikkiaan hyvä lastenromaani, joka kannattaa lukea. Se pitää sisällään monia isoja teemoja ja tarjoaa monia keskustelunaiheita lasten kanssa käsiteltäväksi. Kirjassa teksti on ladottu aika pienellä fontilla, joten eka - tokaluokkalaisenluokkalainen voi hyvin lukea tämän yhdessä vanhemman kanssa. Kirjan hienon kuvituksen on tehnyt Marika Maijala, jonka kuvitustyyliä ihailin esimerkiksi jo kirjoissa Topin nokinenäpäivä ja Puhelias Elias harjoituspusaja.

Tämä sopii hyvin myös #pojatkinlukee -kirjaksi