Joulukalenterikirja: Ihan täysi tonttu!

Täällä satoi viime yönä ensilumi. Oli mahtava avata verhot ja huomata, että maa oli - jos nyt ei peittynyt, niin ainakin kevyesti kuorruttunut - valkoisella lumikerroksella. "(L)unta!" oppi kuopuskin heti sanomaan. Tämän luminen päivä inspiroi minua kirjoittamaan oivallisesta joulunodotuskirja, joka on jo muutaman viikon odottanut kirjakaapissani, että pääsemme lasten kanssa nautiskellen lukemaan sen loruja.



Kyseessä on nimittäin Tuula Korolaisen toimittama joulukalenterimainen lorukirja Ihan täysi tonttu! (Lasten Keskus 2015, arvostelukappale kustantajalta), jonka kuvat on taiteillut Virpi Penna. Kirjaan on koottu kahdeksan runoilijan eli Hannele Huovin, Pia Perkiön, Jukka Itkosen, Tuula Korolaisen, Kaija Pispan, Eppu Nuotion, Jukka Parkkisen ja Annika Sandelinin kirjoittamia joulurunoja. Kirjan lorut on julkaistu ensimmäsitä kertaa, mutta ne on kuultu kerran aikaisemmin, nimittäin vuosi sitten joulukuussa osana Tarinoiden puisto -tapahtumaa.

Kuvausrekvisiittana toimineet piparit katosivat mystisesti hyvin pian kuvien ottamisen jälkeen!
Samoin teki valitettavasti myös pihammaame ohuen ohut lumihuntu.
Virpi Pennan kuvitusta kirjasta Ihan täysi tonttu! (Lasten Keskus 2015)

Kirjassa on 26 lorua, jotka on jaettu joulukuun 1. - 24. päivälle. Annika Sandelinin kirjoittamat lorut on julkaistu ruotsiksi, ja ne on suomentanut Tuula Korolainen. Lorujen aiheet ovat jouluisia, ja moni niistä käsittelee tonttujen touhuja, perheen joulua ja jouluvalmisteluja sekä eläinten talvisia puuhia. Mukaan mahtuu myös muutama haikeampi loru, ja itsenäisyyspäivälle sekä Lucian-päivälle on omat runonsa. Omia tämänhetkisiä suosikkejani ovat Eppu Nuotin kirjoittamat Perhejoulu ja Vaarin joulu sekä Jukka Itkosen loruilema Kilpikonnan, hämähäkin sekä etanan joulu.


Virpi Pennan kuvitusta kirjasta Ihan täysi tonttu! (Lasten Keskus 2015)

Pennan tekemät kuvat ovat hauskoja, ja mekin olemme niitä esikoisen kanssa jo hieman tutkailleet. Yritämme kuitenkin vielä säästellä kirjaa siihen joulukuun ensimmäiseen päivään saakka! Me luemme lasten kanssa paljon, mutta loruja voisimme lukea kyllä nykyistä enemmän. Ihan täysi tonttu! tarjoaakin kuin huomaamatta helpon keinon saada päivittäiselle lukulistalle hieman lisää runoja. Tämä kirja sopisi hyvin myös koululaisille luettavaksi. Voi hyvin olla, että kirja saa seilata laukussani kodin ja koulun väliä joulukuun ajan, jotta myös oppilaani pääsevät nauttimaan jouluisista loruista.

Virpi Pennan kuvitusta kirjasta Ihan täysi tonttu! (Lasten Keskus 2015)

Ihan täysi tonttu! on todella kiva vaihtoehto perinteisille suklaakalentereille.

8 kommenttia:

  1. Kiva idea joulukalenteriksi ja hauska postaus.
    Erityisesti tykkäsin tuosta kohdasta missä
    rekvisiittapiparit katosivat mystisesti kuvauksen
    jälkeen :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Rita! Nuo Annas-piparkakut ovat muuten suosikkipipareitani kaupan pipareiden joukossa. Taisi niistä siis mennä omaan suuhuni vähintään yhtä monta kuin lasteni suuhun. ;)

      Poista
  2. Hyvä ajatus, kirjaystävän joulukalenteri!
    Meilläkin on ensimmäiset joulukirjat jo korkattu ja pipareitakin jo maisteltu. Itse en ennen lapsia oikein ollut jouluihmisiä, mutta lasten into tarttuu vuosi vuodelta enemmän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on kyllä hyvä idea, ja sopii pienemmillekin kirjallisuuden ystäville. Edellisvuonna luin ekaluokkalaisille Maukan ja Väykän lumipallokirjan, joka on kalenterikirja, mutta ei taida vielä sopia leikki-ikäisille. Minä olen kyllä jouluihminen, mutta koetan säästellä jouluinnostukseni valloilleen päästämistä joulukuuhun!

      Poista
  3. Pitääpä laittaa tämä kirja mieleen, kunhan pääsen taas alkuopetukseen :) Tänä vuonna kerron 3. luokkalaisilleni "joulukalenterina" Joulutarinaa. Kirja on liian pitkä oppilaille luettavaksi, joten luen itse aina iltaisin pari lukua eteenpäin ja kerron tarinaa oppilaille koulussa aamunavauksena joulunaikaan. Viimeisenä koulupäivänä olisi tarkoitus katsoa elokuva :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kalenteri-idea tuo teidänkin. Maukka ja Väykkäkin muuten seikkailevat joulukalenterikirjassa ( nimi pn muistaakseni joku Maukka ja Väykkä ja jättiläislumipallo tms.).

      Poista
  4. Hei! Oli mukava tutustua blogiisi. Hyvä, että meitä on netissä näin paljon. Aloitin pari kuukautta sitten oman "mummoblogin" http://mummolukee.blogspot.fi Kirjoitan mm. iltasatukirjoista ja yleensä lukemisesta lapsille isovanhemman näkökulmasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpa mukavaa, että tulit blogiini vierailulle. Hauska idea kirjoittaa lapsille lukemisesta isovanhemman näkökulmasta. 😊

      Poista

Kiitos käynnistäsi! Jätä ihmeessä kommentti, se ilahduttaa suuresti.