Mitä tehdä, kun kiukuttaa? - Älä pure, Hilla!

Älä pure, Hilla! (Lasten Keskus 2015, arvostelukappale kustantajalta) on uuden leikki-ikäisille tarkoitetun kuvakirjasarjan ensimmäinen osa. Kirja on Kathleen Amantin käsialaa, ja sitä tehtäessä on selvästi mietitty, että sivut sopivat pienempienkin käsien rapisteltavaksi ja kuvat katseltaviksi. Sivut ovat paksua paperia, kuvat selkeitä, lauseet lyhyitä ja hahmojen ilmeet helposti tulkittavissa.



Kustantajan mukaan sarjassa tullaan käsittelemään pienen lapsen arkea koskevia asioita lempeästi ja eläytyen. Älä pure, Hilla avaa sarjan hienosti nostamalla esiin asian, joka on varmasti monelle pienten lasten perheelle tuttu, nimittäin suuttumisen ja kiukun tunteen käsittelemisen. Päähenkilä Hilla on päiväkoti-ikäinen/ alakoulun ekaluokkalainen tyttö, jolla on Leo-niminen pikkuveli ja monta kaunista hammasta. Hilla osaa hoitaa hampaitaa hyvin, mutta suuttuessaan hän käyttää niitä pikkuveljen puremiseen. Hän puree Leoa milloin mistäkin niin, että tämä alkaa itkeä, ja sitten äiti puolestaan suuttuu Hillalle.

Kathleen Amant: Älä pure, Hilla! (Lasten Keskus 2015)

Kun Hilla puree Leoa, ja äiti tulee vihaiseksi, vie hän Hillan portaille keskustelemaan ja odottamaan, että tämä on valmis pyytämään anteeksi. Hilla oppii, että suuttuneenakaan ei saa satuttaa ketään, ja kiukku on parempi purkaa vaikka pihaleikkeihin tai kaverille juttelemiseen, eikä toisten ihmisten puremiseen. Äiti kertoo, että kiukun tunteen tullessa kannattaa sanoa ääneen, mikä harmittaa ja mitä haluaa tai ei halua tehdä. Äiti myös muistuttaa, että kukaan ei saa myöskään purra tai satuttaa Hillaa, ja jos niin tapahtuu, pitää heti kertoa äidille tai opettajalle.


Tämän kirjan äärellä on helppo keskustella lasten kanssa hänen omien tunteidensa sanoittamisesta ja itsensä hillitsemisestä. Kirjan viesti on myös selvä: On ok suuttua, mutta suuttuneenakaan ketään EI saa satuttaa. Hillan tarinaa seuraamalla ja siitä vanhempien kanssa keskustelemalla pieni lukija voi oppia, että omaa kiukkuaan voi koittaa purkaa sellaisella tavalla, josta muut eivät saa mustelmia. Kun suututtaa, on myös hyvä pohtia, mika itseään nyt harmittaa ja vaikka kertoa kaverille, mikä mättää, eikä heti heristella nyrkkiä. Tämä on asia, joka vielä monella kouluikäiselläkin on opittavana.

Lapsiperheessä tapahtuu - Jännittäviä aikoja, Onni-poika

Sanna Pelliccionin kirjoittamat ja kuvittamat Onni-poika -kirjat ovat monen lapsiperheen suosikkeja, sillä Onni kokee ja tekee niissä asioita, jotka ovat tuttuja monille lapsille ja heidän perheilleen. Niiden äärellä lapsi voi hänelle turvallisella ja hauskalla tavalla tutustua uusiin ja joskus myös vähän jännittäviinkin asioihin.

Minerva kustannus julkaisi hiljattain toisen Onnin seikkailuista kertovan yhteisniteensä. Nide on nimeltään Jännittäviä aikoja, Onni-poika (Minerva Kustannus Oy 2015, arvostelukappale kustantajalta),  ja siihen on koottu seuraavat kirjat: Onni-pojasta tulee isoveli (2009), Onni-poika menee päiväkotiin (2010) ja Onni-poika ja hirveä hirviö (2011). Niissä kaikissa Onni on jännittävien tilanteiden äärellä, ja kahdessa tarinassa aika suuriakin elämänmuutoksia. Ensimmäisessä tarinassa Onni nimittäin saa pikkuveljen, toisessa kirjassa hän aloittaa päiväkodin ja kolmannessa käy jännittävällä, iltaan ajoittuvalla metsäretkellä, joka saa hänen mielikuvituksensa laukkaamaan.




Onni pojasta tulee isoveli kertoo nimensä mukaan siitä, miten Onnista saa pikkusisaruksen. Tarina alkaa vauvan odotusajasta ja päättyy siihen, kun pikkuveli on muutamien viikkojen ikäinen. Pelliccioni kuvaa vauvan odottamiseen liittyviä arkisia tapahtumia Onnin näkökulmasta. Onni esimerkiksi pääsee äidin kanssa neuvolaan ja saa kuunnella vauvan sydänääniä. Seuraavana päivänä hän ilmoittaa tärkeän uutisen; Hänkin odottaa vauvaa! Onnin pullottava paidanetumus kätkee sisäänsä monia vauvanhoitovälineitä, joita äiti on järjestellyt kaappeihin. Tuleva isoveli käsitteleekin vauva-asioita leikeissään, joissa vauvat syntyvät, tarvitsevat huolenpitoa ja ovat kovin nälkäisiä.



Vaikka Onni odottaakin pikkuveljen syntymää, on hän tietysti aika pelästynyt, kun eräänä aamuna isin paikalla kuorsakain pappa eikä äitiäkään näy missään. Mummu lohduttaa Onnia ja kertoo, että pikkuveli on vihdoin syntynyt. Sairaalassa Onni pääsee ensin äidin syliin ja sitten katsomaan uutta veljeään. Uusi isoveli oppii varsin pian, että vauva ei ihan vielä pääse hänen kanssaan leikkimään, mutta onneksi Onni voi auttaa vanhempiaan vauvan hoitamisessa. 



Nelihenkiseksi perheeksi kasvaminen ei käy aivan kivuttomasti tässäkään uuden vauvan syntymää käsittelevässä kirjassa. Myös Onni kyllästyy pikkuveljen itkuun ja ihmittelee, miksi vauva ei rauhoitu ollenkaan, eikä äiti enää ehdi hänen kanssaan leikkimään. Onneksi Onnin äiti järjestää kahdenkeskeistä aikaa myös Onnin kanssa, ja kaksikko lähtee viettämään mukavaa päivää uimahalliin. Isi puolestaan lupaa, että vauvan kasvettua he kaikki voivat lähteä yhdessä metsään telttaretkelle, ja veljeksistä tulee mitä parhaimmat kaverukset. Tarina päättyy varsin seesteisiin tunnelmiin, kun Onni haluaa nukuttaa pikkuveljensä, ja vanhemmat saavat kurkistaa makuuhuoneeseen, jossa veljekset kuin ilvekset kellivät vierekkäin samassa sängyssä. *



Pelliccionin Onni-poika kirjat ovat mielestäni valistavia ja myös meitä vanhemia kasvattavia olematta kuitenkaan liian hyökkääviä. Onnin perheessä esimerkiksi kierrätetään ahkerasti, leivotaan naapuriin muuttaneelle maahanmuuttajaperheelle tiikerikakkua tervetulolahjaksi ja käydään kirjastossa lainaamassa kirjoja. Onni-pojasta tulee isoveli -kirjassa Onnin isä kantelee uutta vauvaa kantoliinassa sillä aikaa, kun Onni ja äiti käyvät uimassa. Pelliccionilla on myös ihana tapa ujuttaa tarinan sekaan monia arkipäiväisiä asioita, jotka tekevät hänen tarinoistaan kovin aidon tuntuisia. Onnin äidin makkaralle rullautuneet, kantapäättömät sairaalasukat toivat ainakin minun mieleeni suorastaan nostalgisia muistoja. ;)



Yhteisniteen toinen Onni-kirja kertoo siis siitä, kun Onni aloittaa päivähoidon. Meidän perheessämme päiväkotikuviot ovat ajankohtaisia vasta joulun jälkeen, mutta esikoinen on silti mielellään kuunnellut tarinaa Onnin päiväkotiuran alkutaipaleesta. Vaikka päiväkodissa on Onnin mielestä aika kivaa, ja naapurin Viljokin käy samassa päiväkodissa, ei Onni aina jaksaisi mennä sinne ja välillä hänen tulee äitiä ikävä. Loppujen lopuksi sekä äiti että Onni ovat kuitenkin molemmat iloisia ja tyytyväisiä, eikä Onni malttaisi lähteä kotiin, kun äiti tulee häntä hakemaan. Sinisen keskitien bleue on kirjoittanut tästä Onni-pojasta tarkemman postauksen täällä.**



Kirjan kolmannen tarinan kansikuva sekä nimi Onni-poika ja hirveä hirviö lupailevat jopa hieman pelottavia lukuhtekiä, mutta onneksi hirveä hirviö seikkailee vain Onnin-mielikuvituksessa. Tarinan alussa Onni lähtee isänsä, naapurin Helmin ja tämän äidin kanssa iltaan ajoittuvalle metsäretkelle. He haluavat tutkia, mitä yöeläimiä voivta metsässä kohdata - ja lapset toivovat kohtaavansa siellä myös kummituksen. Onni ja Helmi valmistautuvat huolellisesti koko päivän tutkimalla erilaisia luontokirjoja, pakkaamalla ja leikkimällä yön eläimiä. Retki onkin oikein onnistunut, ja eväsleivät maistuvat ihanilta öisen tähtitaivaan alla. Suurin yllätys odottaa lapsia kuitenkin kotikerrostalon ulko-ovessa, johon on laskeutunut maan suurin yöperhonen, tosi örkki!



Jännittävät leikit jatkuvat seuraavana päivänä, kun Viljo tulee Onnin luo leikkimään, ja hänellä on mukanaan kolme kummituslakanaa. Mörköjahti kuitenkin menee hieman liian rajuksi, ja Olavi hätääntyy tosissaan. Illalla äiti saakin sitten ennen nukkumaanmenoa rauhoitella hirviöitä kammoavia poikiaan. "Hilviö, hilviö", Olavi itkee. Onneksi reippaaksi isoveljeksi kasvanut Onni rauhoittelee pikkuveljeään: "Älä huoli Olavi, ei hirviöitä ole oikeasti olemassa."




Tämä viimeisin Onni-tarina on tällä htekellä meidän kotonamme suosituin, ja esikoinen kantaa metsään mukaan omaa suurennuslasiaan ja suunnittelee omaa yömetsäretkeään. Ja mikäs siinä, syyslomalla pimeä taitaa tulla jo niin aikaisin, että pimeään metsään ehtii ennen nukkumaanmenoaikaa!

*Blogissa aiemmin esiteltyihin kirjoihin, joissa perheeseen syntyy uusi vauva, pääset tutustumaan tästä linkistä.
** Muita päiväkotiarkea käsitteleviä kirjoja ovat muun muassa:

  • Mervi Wäre & Katri Kirkkopelto: Oona ja Eetu päivä hoidossa (Lasten Keskus 2011)
  • Kristiina Louhi: Tomppa ja kissantassut (Tammi 2003)
  • Aino Havukainen & Sami Toivonen: Tatu ja Patu päiväkodissa (Otava 2004)
  • Pirkko Koskimies: Pupu Tupuna päiväkerhossa (Sanoma Magazines Finlad 2011, uusintapainos)

Sinusta tulee isoveli (Kun perheeseen tulee uusi vauva)

David Bedfordin kirjoittama (suom. Päivi Rekiaro) ja Susie Poolen kuvittama Sinusta tulee isoveli (Gummerus 2015, arvostelukappale kustantajalta) on pienelle leikki-ikäiselle sopiva kirja isoveljeksi tulosta.




Kirja lähestyy uuden sisaruksen syntymää hyvin käytännönläheisellä tasolla, eli tarinassa kerrotaan, mitä vauvat tekevät ja mitä ne eivät vielä osaa tehdä. Ensin kirjassa kerrotaan eskoiselle, että hänestä tulee pian isoveli ja lisätään vielä pirteä kommentti: "Hurraa! Eikö olekin kivaa?" Sen jälkeen vanhemmat selittävät, miten vauvat pitävät isoveljistään ja kaikesta, mitä nämä tekevät.




Kuitenkin tämän jälkeen tulevalle isoveljelle annetaan muutama varoittava sana: Vauvat voivat haista, ne saattavat tukistaa ja vievät osan vanhempien ajasta. Kuitenkin - kaikesta huolimatta - kunhan isoveli vaan muistaa opettaa vauvaa, olla sille ystävällinen, avulias ja olla vauvan paras kaveri, siitä tulee mitä mainioin leikkikaveri isoveljelle.




Kirjan rakenne tuo mieleen tehokkaan hampurilaispalautteen, jossa ensin kerrotaan jotain positiivista, sitten mainitaan muutama parannusehdotus, ja lopuksi palataan niihin hyviin ominaisuuksiin. Sinusta tulee isoveli noudattaa hyvin samaa kaavaa, ja vaikka kirjassa kerrotaankin, että vauva tuo tullessaan vähemmän kivoja asioita, on pikkusisaruksen syntymä kuitenkin loppujen lopuksi hyvä juttu. Tulevalle isoveljelle annetaan käytännön neuvoja, miten vauvaan kannattaa suhtautua ja opetetaan myös kärsivällisyyttä; Vauva on vielä pieni, eikä juuri osaa mitään, mutta oppii kyllä koko ajan.



Kuvituksessa keskiössä ovat henkilöt, ja osa taustoista on jätetty tarkoituksella mustavalkoisiksi. Onnistunut ratkaisu on mielestäni se, että kuvissa esiintyy erinäköisiä vauvoja, vanhempia ja isoveljiä. Se viestittää, että kirjan kuuntelijan lisäksi moni muukin lapsi on ollut saman tilanteen edessä, ja lisää samastumispintaa. Meillä ainakin esikoinen oli riemuissaan löytäessään kuvien lasten joukosta itsensä ja pikkusisaruksensa näköisiä sisaruskaksikoita.

Tämän kirjan olisin mielelläni lukeut esikoiselle odottaessamme, kun odotimme kuopuksen syntymää. Esikoinen oli silloin noin parivuotias, eli juuri sopivan ikäinen kiinnostuakseen tästä kirjasta. Sinusta tulee isoveli on tarpeeksi ytimekäs, jotta pieni leikki-ikäinen ymmrtää ja pystyy seuramaan kirjan tarinaa. Esittelemistäni uuden vauvan tuloon valmistelevista kirjoista tämä sopii parhaiten pienimmille lapsille. Kirjalle on ilmestynyt myös pari: Sinusta tulee isosisko (Gummerus 2015).


Kuvakirja lapsille ja aikuisille: Toivo ja valas

Toivo ja valas (Karisto 2015, arvostelukappale kustantajalta) on Benji Daviesin kuvittama ja kirjoittama kuvakirja, jonka lyhyet tekstit ja ihastuttava kuvitus muodostavat yhdessä erittäin onnistuneen kokonaisuuden. Tämä kirja sopii vanhemmalle ja lapselle yhteiseksi ääneenlukikirjaksi ja keskustelunavaajaksi, jonka avulla voi lähestyä sellaisia suuria teempja kuten ystävyys ja yksinäisyys. Kirjan suomennoksen on tehnyt Sanna Vartiainen.

Benji Davies: Toivo ja valas (Karisto 2015, alkuteos The Storm Whale, 2013)
Tarinan päähenkilö Toivo on pieni poika, joka asuu kalastajaisänsä kanssa suuren meren rannalla. Isä on täissä aamusta iltaan, ja sen ajan Toivo viettää yksin kuljeskellen rannalla. Erään myrsky-yön jälkeen Toivo lähtee kuljeskelemaan rannalle ja näkee kaukana rannalla jotain, mikä ei kuuluisi olla siellä. Rannalle oli ajatunut pieni valas!

Benji Davies: Toivo ja valas (Karisto 2015)

Benji Davies: Toivo ja valas (Karisto 2015)

Toivo tietää, että valas ei voi olla kauaa kuivalla malla, ja niinpä poika ryhtyy nopeasti toimeen pelastaakseen pikkuisen valaan. Hän ei kuitenkaan vie sitä mereen, vaan omaan kotiinsa. Toivo on viisas poika ja ymmärtää kyllä, että valaat eivät kuulu kylpyammeeseen vaan valtamereen lajitovereidensa joukkoon, mutta Toivo kaipaa kipeästi ystävää ja seuraa. Pikkuinen valas näyttää olevan yhtä yksin kuin hän itsekin on.

Benji Davies: Toivo ja valas (Karisto 2015)

Poika tekee kaikkensa, jotta valas viihtyisi, soittaa tälle äänilevyltä meren ääniä ja kertoilee elämästään kotisaarellaan. Isän tultua kotiin Toivo salakuljettaa uudelle ystävälleen ruokaa ja pelkää, että isä huomaa valaan kylpyhuoneessa. Niin tietysti väistämättä käykin, mutta isä ei ole lainkaan vihainen, pojalleen kuten Toivo oli pelännyt. Isä on surullinen, koska ymmärtää, miten yksinäinen hänen poikansa on!

Benji Davies: Toivo ja valas (Karisto 2015)

Benji Davies: Toivo ja valas (Karisto 2015)

Isä ja poika palauttavat valaan mereen kaltaistensa pariin, ja vaikka Toivo tuntee itsensä surulliseksi, iloitsee hän siitä, että isä on hänen kanssaan. Poika ei unohda ystäväänsä, ja toivoo, että he tapaisivat taas pian.

Lukijalle jää tarinasta rauhallinenja hitusen haikea, mutta kuitekin hyvä olo. Vaikka Toivo jääkin kaipaamaan pikkuista valasta, hän tuskin on enää yhtä yksinäinen kuin tarinan alussa, sillä mitä ilmeisemmin isä on päättänyt antaa pojalleen enemmän aikaa. Viimeisistä kuvista voikin lukea, miten isä ja poika lähtevät yhdessä retkelle meren rantaan. Ja siellä, kaukana merellä Toivo näkee taas pilkahduksen ystävästää, joka sekään ei enää ole yksin, vaan on löytänyt kaltaistaan seuraa.

Benji Davies: Toivo ja valas (Karisto 2015)

Toivo ja valas on kuvakirja, jossa kuvat ovat vähintään yhtä tärkeässä roolissa kuin teksti. Kuvat vievät tarinaa eteen päin, ja lukija voi lukea niistä paljon sellaista, minkä teksti jättää mainitsematta. Toivo ja valas on siis myös oiva opetusesimerkki kuvakirjasta, jossa kuvia lukemalla saa selville paljon sellaista, mikä ei selviäisi pelkkää tekstiä lukemalla.

Hello Ruby, Maailman paras koodisatukirja!

Peruskoulun uuden opetussuunnitelman (POPS 2016) myötä ohjelmointi tulee - tai palaa - osaksi opetussuunnitelmaa. Opettajan olen ihan oikeasti ollut hieman kauhuissani tästä uudistuksesta. Miten ihmeessä voin opettaa oppilaille ohjelmointia, kun en edes itse tiedä siitä mitään?! Siksi hihkuinkin riemusta, kun huomasin keväällä, että Otava julkaiseen tänä syksynä Linda Liukkaan kirjoittaman ja kuvittaman (suom. Kirsikka Myllyrinne) koodisatukirjan Hello Ruby, joka lupaa opettaa lapsille ohjelmoinnillisen ajattelun perusteita.

Linda Liukas: Hello Ruby (Otava 2015)*

Kirjan päähenkilö on Ruby-tyttö, jolla on huikea mielikuvitus ja jonka lempisana on miksi. Hän ei pidä komentelusta, ja saattaa esimerkiksi jättää yöpuvun päälle, jos isä käskee häntä pukemaan kouluvaatteet päälle, mutta unohtaa erikseen mainita, että pyjama pitää ensin riisua. Ruby taitaa kuitenkin olla hieman yksinäinen, sillä hänen isänsä on paljon töissä, ja Ruby viettää sen ajan omassa pikku maailmassaan.

Onneksi tytön isä on hyvä järjestämään yllätyksiä, ja eräänä päivänä Ruby löytää postikortin, jossa isä kertoo piilottaneensa viisi aarretta. Tämä lupaa, että ratkottuaan tehtäviä ja etsittyään tarpeeksi, Ruby löytää aarteet. Isä muistuttaa, että aina kannattaa seurata parasta ratkaisuvaihtoehtoa ja tarvittaessa turvautua ystävien apuun. Ruby tekee tarkan toimintasuunnitelman ja kartan, jonka jälkeen aarteenetsintä alkaa! Etsiessään aareita Ruby kohtaa erilaisia ongelmia ja hauskoja olentoja. Ongelmia ratkoessaan Ruby oppii muun muassa esittämään tarkkoja kysymyksiä, jakamaan ison ongelman pienempiin osiin, keskittymään ongelman kannalta olennaisiin asioihin ja antamaan toisille selkeitä tehtäviä. Hän onnistuu tietysti myös löytämään aarteet ja mikä tärkeintä, löytää joukon uusia ystäviä!


Linda Liukas: Hello Ruby (Otava 2015)

Linda Liukas: Hello Ruby (Otava 2015)

Kirja on jaettu kymmeneen lukuun, joissa jokaisessa on selkeä, ohjelmoinnin kannalta tärkeä, oma teemansa. Tarinan jälkeen kirjassa on paksu tehtäväkirja, jossa on yhtä monta lukua kuin tarinassa. Kirjan voikin lukea niin, että lukee yhden luvun kerrallaan ja tekee sitten kyseiseen lukuun liittyvät tehtävät. Oppilaiden kanssa luultavasti etenisin juuri niin, että lukisin tarinan osissa ja tekisin tehtäviä sen lomassa. Siten ne kytkeytyisivät vahvemmin tarinan luomiin mielikuviin. Vanhempia varten tehtäväsivuilla on työkalupakkeja, joista aikuiset saavat lisätietoja ohjelmoinnista ja keskeisistä käsitteistä. Kirja onkin tarkoitettu luettavaksi yhdessä aikuisen kanssa.

Linda Liukas: Hello Ruby (Otava 2015)

Vaikka Hello Ruby on suunnattu alle kouluikäisille, sanoisin, että se sopii mainiosti myös alakoulun 1.-3.-luokkalaisillekin lapsille. Monet kirjan tehtävistä kuuluu tehdä suoraan tähän kirjaan, joten aivan kaikkia tehtävistä ei voi toteuttaa sellaisenaan koulussa. Kirjan parasta antia opettajalle onkin se, että se antaa opettajalle vinkkejä, millaisilla tehtävillä voi kehittää oppilaiden ohjelmoinnillista ajattelua ja kekseliäisyyttä. Monet harjoituksista ovat itseasiassa sellaisia, jotka ovat tuttuja jo matematiikan ja äidinkielenkin tunneilta (sarjoittaminen, ohjeen osien uudelleenjärjestäminen, enemmän - vähemmän tehtävät, luokittelu jne.). Hello Ruby on kirja, jonka avulla lukija ymmrtää, miten nämä tehtävät kytkeytyvät ohjelmoinnillisen ajattelun kehittämiseen ja miten ne tukevat koodaamisen oppimista.

Toki Hello Ruby on myös mukavan aktivoiva satukirja myös kaikille niille, jotka eivät edes varsinaisesti ole kiinnostuneita koodaamisesta. Kirjan värikäs ilme ja Liukkaan luomat suloiset hahmot saivat ainakin minut hyvälle tuulelle! Onkin helppo ymmärtää, miksi Liukas onnistui tammikuussa 2014 keräämään joukkorahoituspalvelusivusto Kickstarterissa - vain vaivaisessa kolmessa ja puolessa tunnissa - kirjalleen sen tarvitsemat 10 000 dollaria editointiapua ja painokustannuksia varten. Hello Ruby vaan on niin hyvä koodisatukirja!

ps. Opettajille vinkkinä, että sivulta http://koodi2016.fi/ voi käydä ilmaiseksi lataamassa Linda Liukkaan ja Juhani Mykkäsen laatiman ohjelmointipetusoppaan, joka on tarkoitettu peruskoun opettajille.

*Arvostelukappale saatu kustantajalta

Kaksi hyvää eläintietokirjaa

Luemme kotona tietokirjoja yhdessä esikoisen kanssa, vaikka kolme ja puolivuotias lapsi ei tietysti ihan kaikkea niistä vielä ymmärräkään. Hän tutkii kuitenkin mielellään kuvia ja ihmettelee monia monia niistä kuulemiaan asioita. 

Myös koululuokissa on kokemukseni mukaan oppilaita, jotka mieluummin tarttuvat tietokirjaan kuin lasten tai nuorten romaaniin tai kuvakirjaan. Oma toiveeni onkin, että lapsille tarjottaisiin koulussa (ja päiväkodissa sekä kotonakin) mahdollisuuksia tutustua erilaiseen kirjallisuuteen ja etsiä itseään kiinnostavaa luettavaa.

Oman poikamme suosikkitietokirjoja tällä hetkellä ovat junakirja, yhteiskunnan historiaa kulkuneuvojen kautta käsittelevä tietokirja (niiden kulkuneuvojen takia tietenkin!), dinosauruskirja sekä erilaiset eläintietokirjat. Tuon juna- ja kulkuneuvokirjan toivon ehtiväni esitellä myöhemmin syksyllä, mutta nyt haluan vinkata kahdesta kivasta - joskin keskenään todella erilaisesta - eläintietokirjasta. 



Asgeir Helgestadin kirjoittama tietokirja Metsän eläimiä (Karisto Oy 2015, 7.painos*, arvostelukappale) on hyvin perinteinen eläintietokirja, jossa hienot valokuvat elävöittävät noin sivun mittaisia tekstejä. Kuvat ovat ilmeisesti Helgestadin itsensä ottamia, ja kirjan suomennoksen on tehnyt Tuula Syvänperä. 


Metsän eläimiä -kirjassa kerrotaan aluksi lyhyesti, mikä on ikimetsä ja mikä puolestaan ihmisen käsittelemä metsä. Tämän jälkeen kirja esittelee reilut parikymmentä eri eläintä, joista osa on metsälammen asukkaita. Pääosassa ovat kuitenkin metsän nisäkkäät. Jokaista eläintä kohden on noin sivun verran tekstiä, jossa kerrotaan eläimen tuntomerkeistä, ravinnosta, talvehtimisestä, pesimisestä ja muista vastaavista asioista. Teksti on faktapainotteista, mutta kuitenkin rentoa ja miellyttävää lukea. Sivulta löytyy myös eläintietokiroille tyypillinen faktalaatikko, josta tärkeimmät tiedot voi lukea nopeasti. Tämän kirja on hyvä perusteos, jonka avulla alakouluikäinen lapsi voi tutustua luonnonvaraiseen eläimistöömme. Kotona olemme selailleet kirjaa ja pääosin tutkineet sen kuvia, sillä tekstiä on leikki-ikäiselle vielä liikaa.

Asgeir Helgestad: Metsän eläimiä (Karisto 2015)

Asgeir Helgestad: Metsän eläimiä (Karisto 2015)

Vau! Tiesitkö tämän? Ihmeelliset eläimet (Tactiv Publishing 2014) onkin sitten vähemmän perinteinen eläintietokirja. Siinä kerrotaan maapallon eri eläimistä vähemmän tunnettuja faktoja. Tietoiskumaiset tekstit on kirjoitettu erilaisilla ja kokoisilla fonteilla, ja osa niistä kiertelee ja kaartelee kuvien lomassa. Jokainen sivu on siis omannäköisensä, ja kirjan visuaalinen ilme onkin mielestäni hauska ja leikkisä. Kirjan tekijäkaarti on aika mittava: Tekstin on kirjoittanut Emma Dods, sen on suomentanut Anu Karvinen, ulkoasusta on vastannut Amy McSimpson, kuvituksen on tehnyt Marc Aspinall, mutta kannen on tehnyt Mike Davis. Asiantuntijana kirjassa on ollut John Woodward.


Tactic Publishing: Vau! Tiesitkö tämän? Ihmeelliset eläimet

Tätä kirjaa olemme tutkineet paljon esikoisemme kanssa, vaikka hän ei vielä ymmärräkään esimerkiksi kaikkia lukuja, joita kirjassa kerrotaan (Tiesitko esimerkiksi, että yksi 30 miljoonasta hummerista on keltainen?). Kirjassa on kuitenkin paljon sellaista asiaa, jonka hän jo ymmärtää, ja esimerkiksi tieto siitä, että jotkin kissat ovat oikeakäpäläisiä ja toiset puolestaan vasenkäpäläisiä, on jäänyt hyvin hänen mieleensä. Hän onkin jo useaan kertaan pohtinut, kummallakohan käpälällä meidän kissamme ensin kurittaa leluhiirtään. 

Loistavia ja lukijaa kiinnostavia yksityiskohtia ovat myös erilaiset katkoviivat ja eläinten osat, jotka jatkuvat aukeamalta toiselle. Niitä on hauska seurata sivulta toiselle, ja arvuutella, mistä eläimestä kulloinkin on kyse. Tämä kirja kiinnostaa varmasti kaikkia lapsia - ja miksei aikuisiakin -, jotka ovat kiinnostuneita triviatiedosta!

Tactic Publishing: Vau! Tiesitkö tämän? Ihmeelliset eläimet

Miten on, luetaanko teillä tietokirjoja? Mitkä ovat teidän suosikkinne?


*Kirjan alkuteos on norjalainen Dyr i skogen, ja sen on suunnitellut Camilla Foss

Innostava kirjoittamisopas: Käsikirja mielikuvituksen matkaajille

"Osatakseen kirjoittaa ei tarvitse olla hyvä oppilas. On olemassa kirjailijoita, joilla on lukihäiriö, ja kirjailijoita, jotka eivät koskaan opi pilkkusääntöjä. Kirjoittamisessa saa olla rosoa ja särmää, eikä kirjoittajan tarvitse välttämättä olla hyvä matikassa tai äidinkielessä. Tarinan keksiminen tai silkka ilo siitä, että kirjoittaa mitä huvittaa, on tärkeämpää kuin kumi, oikeinkirjoitus tai pilkkusäännöt." (Arja ja Emma Puikkonen: Käsikirja mielikuvituksen matkaajalle, Kirjoittamisen seikkailuopas, s.13, Kirjapaja 2015)



Näin hienoilla lauseilla Arja ja Emma Puikkonen kannustavat kaikkia tarttumaan rohkeasti kynään ja paperiin, tietokoneeseen, atblettiin tai vaikka älypuhelimeen ja ryhtymään rohkeasti kirjoittamaan. Kirjoittamassaan kirjassa Käsikirja mielikuvituksen matkaajalle, Kirjoittaamisen seikkailuopas (Kirjapaja 2015) he kertovat ja opastavat, miten kaikki halukkaat voivat ryhtyä kirjailijoiksi

Nimensä mukaan Käsikirja mielikuvituksen matkaajille, Kirjoittamisen seikkailuopas on kirjoitettu kuin matkaopas. Teos johdattaa lukijansa salaiselle matkalle mielikuvitukseen. Matkan aikana lukija saa tutustua toinen toistaan kiinnostavimpiin paikkoihin. Hän voi pysähtyä esimerkiksi kirjoittamaan Salaisten ajatusten kirjaa tai luoda kokonaisen omalakisen kuningaskuntansa. Tai jos matkaaja haluaa pysähtyä Suudelmien punaiseen linnaan kirjoittamaan oman riipivän rakkaustarinansa, onnistuu sekin matkan aikana oppaan ohjauksessa. Soivien sanojen maassa pysähtyy varmasti se mielikuvituksen matkaaja, joka on innostunut luomaan omia sanoituksiaan. Kulkuneuvoksi  tälle salaiselle ja innostavalle matkalle voi valita esimerkiksi proosabussin tai runojunan. Toki mielikuvituksen matkaaja voi hypätä myös draamapyörän kyytiin tai kokeilla sarjakuvalaukkaa. Tämän kirjan luettuaan ja sen tarjoaman seikkailun koettuaan mielikuvituksen matkaaja voi jatkaa aloittamaansa seikkailua itsenäisesti, reppu täynnä luovan kirjoittamisen työkaluja.

Teoksesta välityy vahva viesti siitä, että kirjoittaminen on hauska, monipuolinen ja luova harrastus, eikä kaikkien kirjoittajien tarvitse kirjoittaa kirjaa. Joku saattaa haluta kirjoittaa runon, toinen vaikkapa rap-lyriikan ja kolmas nauttii afrorismien ja neljäs listojen keksimisestä. Kaikkiin näihin ja moniin muihin kirjallisuuden lajeihin voi tutustua Puikkostensten kirjoittaman kirjoittamisoppaan avulla. Kirjassa on runsaasti konkreettisia harjoituksia, joiden avulla jokainen voi ryhtyä luomaan omaa tekstiään - oli tavoitteena sitten kirjoittaa kokonainen fantasiakirja tai vaikkapa vain leikitellä kielellä omaksi huvikseen. Sivua elävöittävät lasten itse kirjoittamat kirjoitustehtävät, tunnettujen kirjailijoiden haastattelupätkät ja katkelmat erilaisista esimerkkiteksteistä.

Vaikka Käsikirja mielikuvituksen matkaajille on kirjoitettu kirjoittamisoppaaksi itsenäiselle lukijalle, saa opettajakin tästä aivan valtavan paljon vinkkejä omaan sanataide- ja kirjoittamsiopetukseensa. Kirja on täynnä harjoituksia, joita opettaja voi teetättää koko luokalla, eikä näitä tehtäviä tarvitse tehdä järjestyksessä, ja osan voi hyvin jättää tekemättäkin. Kirjan kirjoittavat myös vinkkaavat, millä hakusanoilla milloinkin kannattaa netistä etsiä mallitekstejä omien kirjoitusten malliksi. 


Kirjan kuvituksen ja graafisen ilmeen on luonut Terese Bast.

Kirjan tehtävät ovat sellaisia, että ne sopivat mainiosti eri ikäisille ja tasoisille kirjoittajille. Isoa osaa tehtäväistä voi hyvin soveltaa jopa ekaluokkalaisten kanssa! Suosittelen tätä opasta oikein lämpimästi kaikille kirjallisuuden ja kirjoittamisen opettajille, mutta myös niille, jotka ovat kiinnostuneita kirjoittamisesta, heille, joilla on hyvä mielikuvitus ja kaikille, jotka haluavat hurahtaa kirjoittamiseen!

Synttäriarvonnan voittaja

Arvonta on nyt suoritettu. Kiitos kaikille vastauksistanne. Sain niiden joukosta muutaman oikein hyvän kirjavinkin. Tervetuloa myös uusille lukijoille, toivottavasti seurailette blogiani ja kommentoitte myös jatkossa! :)

Kuvanoton jälkeen silmät kiinni, muutama sekoitus, ja voittajan nimen nostaminen:


Pienet tutkijat Liikkeellä -kirjan voitti itselleen nimimerkki Peekoo. Onnea voittajalle! Laitan sinulle tuota pikaa s-postia.


Koukuttava Rob McCool ja Krimin jalokivi

Tatun Kokon kirjoittama nuortenkirja Rob McCool ja Krimin jalokivi (Icasos 2015, arvostelukappale) kiinnosti minua jo ennen, kun sain kirjan edes käsiini. Kirja on nimittäin kirjoitettu yhteistyössä suomalaisten nuorten kanssa. Kokko on julkaissut osia käsikirjoituksestaan sitä verten perustamassaan blogissa (livekirjailija.blogspot.fi), ja nuoret ovat voineet käydä kommentoimassa tekstiä ennen sen julkaisemista. Muutama nuori on myös saanut lukea koko käsikirjoituksen. Onkin erittäin hienoa, että kirjan kohdeyleisölle on annettu tällä tavalla mahdollisuus vaikuttaa kirjan sisältöön ja juonen etenemiseen. Kokko itse mainitsee suunnanneensa kirjan erityisesti yläkouluikäisille pojille, vaikka tietääkin heidät vaikeasti tavoitettaviksi lukijoiksi.

Kirjan kannen on taiteillut Jussi Korhonen

Luettuani Krimin jalokiven uskon, että mikäli pojat tarttuvat tähän kirjaan ja mikäli heillä on kohtalaisen hyvä lukutaito (kirjassa on kuitenkin lähemmäs 300 sivua ja fontti on melko pieni), he kyllä innostuvat tästä. Minä ainakin tykästyin siihen niin paljon, että välillä tuntui vaikealta laskea kirja käsistäni ja lähteä muihin hommiin!

Tarinan alussa lukijalle esitellään neljä villiä pojanviikari eli Pirunkirnun klaaniin kuuluvat kaksoset Mark ja Apollo sekä näiden pikkuveljet Rob ja Filbur, jotka ovat myös kaksosia. Nelikko on luvattomilla teillä ja kaukana kotoaan, kun he yllättäen kohtavaat joukon nuoria Sudenpään heimosta. Nujakoinnin jälkeen pojat vangitaan ja jätetään häkissä killumaan puun oksaan ja näännytetään ruuan puutteeseen. Pieni sinisilmäinen ja mustatukkainen orjatyttö säälii poikia niin, että tuo heille salaa ruokaa, ja lopulta kolmikko myös onnistuu pääsemään vapauteen.

Kirjan toisessa osassa on hypätty seitsemän vuotta ajassa eteen päin, ja veljekset ovat nyt 14- ja 17-vuotiaita. He sattuvat talvisella metsäretkellään näkemään suuren lentoristeilijän ja pienemmän lentoppurren ilmataistelun. Uteliaat nuoret metsärosvot eivät malta pitää nokkaansa pois seikkailusta, kun sellaisen näkevät, ja lähtevät tutkimaan haaksirikkoutunutta lentoristeilijää. He tapaavat laivalla kaksi palkkasoturia, joiden tehtävänä on pelastaa salaperäinen Pandora eli koodinkantaja. Koodinkantajan oli vanginnut Novgorodin prinssi Vladimir, joka aikoo käyttää Pandoraa valloittaakseen itselleen herruuden yli muiden valtioiden ja luodakseen valtakunnan, jollaista ei ole nähty sitten muinaisen Rooman loiston päivien.

Pojat sotkevat tietämättään Vladimirin suunnitelmat ja kuljettavat Pandoran omaan leiriinsä. Tuo salaperäinen, sinisilmäinen ja mustatukkainen tyttö, jonka kasvot on kätketty naamion taakse, koetaan kuitenkin uhaksi klaanin turvallisuudelle, ja neuvosto päättää lähettää tytön pois skandien luo. Rob veljineen lähtee saattaamaan häntä. Kun Pandoraa ollaan viemässä skandeille, joutuu nuorista saattajista koostuva joukko yllätetyiksi ja Pandora päätyy kuin päätyykin Novgorodilaisten käsiin. Pirunkirnun sotureiden urheus tulee kuitenkin todistetuksi, kun he onnistuvat päihittämään novgorodilaisten sotajoukon, ja Rob nousee sankariksi napattuaan Pandoran näiden käsistä. Salaperäisen Pandoran henkilöllisyys paljastuu aikanaan ja Rob huomaa kytkeytyvänsä tämän elämään yllättävällä tavalla.

Rob McCool ja Krimin jalokivi on vauhdikas kirja, eikä siitä puutu taistelua ja aseiden räiskettä. Rob McCool veljineen on saanut taistelukoulutuksensa parhaalta fénnid-soturilta, ja lisäksi heillä on aseenaan salaperäinen käärmeterva, joka saa poikien aistit ja ajatukset terävöitymään ja toimimaan huippunopeudella. Kokon luoma soturien ja metsärosvojen maailma on kiehtova yhdistelmä fantasiaa, historiaa ja futurismia. Poikien koti on esimerkiksi kallion sisään hakattu luolasto, mutta heidän kulkuvälineitään ovat leijulaudat ja kommunikointi hoituu erikoisvalmisteisilla kypärillä, joita ohjataan ajatuksen voimalla. Kaiken tämän lisäksi kirjassa on myös huumoria ja hippusellinen orastavaa romanssiakin.

Suosittelen kirjaa lämpimästi nuorille (6.)/7.-luokkalaisista ylöspäin. Vaikka kirjan toiminnallinen maailma toivottavasti kiehtoo erityisesti poikia, uskon, että myös tyttölukijat tykästyvät tarinaan ja sen sankareihin. Olenkohan muuten ihan väärässä, kun uskon, että kirjalle on luvassa jatkoa...?

----------------------------------

Muistakaahan käydä osallistumassa blogin synttäriarvontaan (klik!). 
Aikaa osallistua on sunnuntaihin 16.8. saakka!

Blogin yksivuotissynttärit ja arvonta!

Tänään on kulunut tasan vuosi siitä, kun hieman epävarmana ja melko paljon jännittäen kirjoitin ensimmäisen postauksen tähän blogiini ja painoin "julkaise"-nappia. Vaikka olen aina ollut kirjallisuuden suurkuluttaja, olin vasta hiljaittain löytänyt uudestaan vuosien tauon jälkeen lasten- ja nuortenkirjat. Kahden pienen lapsen kotiäitinä tuntui siis luonnolliselta, että ryhdyn kirjoittamaan nimenomaan lasten- ja nuortenkirjablogia. 

Aluksi kirjoittelin harvakseltaan ja aika haparoiden. Jokaisen kirjoituksen jälkeen mietin, lukeeko kukaan tätä blogia. Olin haltioissani ensimmäisistä lukijoista ja kommenteista. Tässä vaiheessa täytyy kyllä tunnustaa, että olen edelleen todella ilahtunut, kun näen blogini saaneen uuden lukijan, facebook-tykkääjän tai uuden kommentin. Vaikka toki kirjoitan blogia omaksi ilokseni, toivon tietysti, että siitä on hyötyä ja iloa muillekin kuin minulle. Yksi parhaista jutuista blogin kirjoittamisessa on vuorovaikutus lukijoiden ja muiden kirjoista kiinnostunieden ihmisten kanssa. On mahtavaa saada jakaa kiinnostus kirjoihin ja keskustella kirjallisuudesta muiden samanhenkisten ihmisten kanssa. Tuntuu aika kliseiseltä sanoa näin, mutta tämän blogiharrastuksen myötä olen löytänyt monia hienoja kirjablogeja ja tutustunut virtuaalisesti niiden taitaviin kirjoittajiin. 

Tällä hetkellä harmittaa, että en ehdi bloggaamaan läheskään niin usein kuin haluaisin. Lähes jokaisella viikottaisella kirjastoreissullamme lainaamme jonkin (tai joitakin) sellaisen lasten- tai nuortenkirjan (kirjoja), josta (joista) ehdottomasti haluaisin kirjoittaa heti paikalla. Niinpä minulla onkin oikeastaan aina jonossa muutama kirja odottamassa luku- ja bloggausvuoroa.

Joskus mietin edelleen, kuinkahan moni mahtaa blogiani lukea ja kiinnostavatko kirjoitukseni ketään. Aika hiljattain muutamakin eri ihminen totesi minulle ihan kasvokkain, miten kiva blogiani on käydä lukemassa, ja että se on innostanut heitä käymään kirjastossa yhdessä lapsensa kanssa ja lukemaan enemmän yhdessä. Tällaisten kommenttien jälkeen on pitkän aikaa todella hyvä mieli, sillä silloin tietää oikesti saaneensa tällä pikkuisella blogilla aikaan jotain hyvää. :)


...............................................

Noh, tästä aiheesta voisin kirjoittaa vaikka kuinka pitkän sepustuksen, mutta nyt kuitenkin siirryn siihen tärkeämpään eli arvonta-asiaan. Blogin synttäreiden kunniaksi arvon kirjan Pienet tutkijat liikkeellä (TacTic Publishing 2015). Sen on kuvittanut Allan Sanders ja kirjoittanut Ruth Martin (suom. Tuula Kuoppala). Pienet tutkijat liikkeellä on lasten tietokirja, jossa on nerokkaasti yhdistetty lasta kiinnostavat kurkistusluukut ja komea määrä kulkuneuvotietoutta. Meidän reilu kolmevuotias autopoikamme pitää tästä kirjasta valtavasti. Vaikka kirja on siis luukkukirja, sopii se valtavan tietomääränsä puolesta myös isommillekin lapsille. Arvottava kirja on arvostelukappale, mutta koska meillä on sama kirja lahjaksi saatuna, pyysin lupaa arpoa sen teille. Voit käydä kurkkaamassa arvostelu kyseisestä kirjasta tästä linkistä.



Osallistu arvontaan jättämällä kommentin tähän postaukseen ja kertomalla, mikä on oma (tai lastesi) suosikkikirja. Jos olet blogini lukija tai Facebook-tykkääjä saat yhden ekstra-arvan. Kerrothan siis kommentissasi, kuinka monella arvalla osallistut ja jos olet anonyymi, keksi itsellesi joku nimimerkki. Arvon kirjan vastaajien kesken sunnuntaina 16.8. ja julkaisen voittajan nimen blogissa samana päivänä. Osallistua voit sunnuntaihin klo 17.00 saakka!

Onnea arvontaan!

Minivampyyrit ja sihisevien liskojen saattue

Minivampyyrit ja sihisevien liskojen saattue (Paasilinna 2015, arvostelukappale kustantajalta) on Henry Ahon kirjoittaman hauskan, alakouluikäisille suunnatun Minivampyyrit-kirjasarjan toinen osa. Minä en ole lukenut sarjan ensimmäsitä osaa, enkä valitettavasti onnistunut saamaan sitä käsiini lähikirjastostamme. Siksi minulta meni tätä kirjaa lukiessani tovi, kun koitin lukemisen lomassa selvittää, kuka kirjan hahmoista on kukin ja mitä minivampyyrit itseasiassa ovat. Kirjassa hypätään nimittäin suoraan keskelle seikkailua, eikä käytetä aikaa kertaamaan asioita, jotka on oletettavasti selitetty jo sarjan ensimmäisessä osassa. Kirjan kuvituksen on tehnyt Harri István Mäki.



Minivampyyrit siis ovat pienen pieniä vampyyreita, jotka asuvat Teuvan kirjaston kellarissa. Ne syövät lukkeja ja kirjaston kirjoja. Minivampyyrit pysyttelevät ihmisten näkymättömissä, mikä ei ole kovin vaikeaa, sillä ihmiset eivät taida olla kovin välkkyjä tällaisissa asioissa. Porukan johtaja on vanha vampyyri Johannes, joka on aikojen kuluessa rakennuttanut itselleen kellariin linnan vanhoista pahvipakkauksista.

Harri István Mäen kuvitusta kirjasta Miivampyyrit ja sihisevien liskojen saattue
(Paasilinna 2015)

Tarinan alussa Johannes on kutsunut minivampyyrit koolle hätäkokoukseen. Niiden rakasta kotikirjastoa ja koko Teuvaa uhkaa nimittäin mitä hirvein vaara. Jokke-vampyyri on havainnut suuren sihisevän pedon liikkumassa varjoissa kirjaston ulkopuolella. Tarkkasilmäinen Jokke on onnistunut painamaan mieleensä pedon tuntomerkit, ja tietokirjoja lukemalla Johannes on tunnistanut kammotuksen kirjastoakin suuremmaksi Brontosaurukseksi!

Minivampyyrien rakas ystävä on hurmaava r-vikainen Nökö-kissa, joka tekee vampyyrien puolesta hieman tiedusteluja ja saa selville, että dinosaurus näyttää majailevan lähistöllä olevan koulun kellarissa.
Minivampyyrit päättävät, että on kerättävä iskujoukko, joka lähtee ottamaan selvää, mitä hirviöitä koulu kätkee sisäänsä ja miten ne voidaan pysäyttään ennen, kun koko Teuva jää niiden jalkoihin. Monien vaiheiden ja loputtoman pitkältä tuntuvan taivalluksen jälkeen sankarijoukko pääseee sisällä 400 metrin päässä sijaitsevaan kouluun. Ja toden totta - kellarissa majailee niin hirvittävä ja suuri liskoparvi, että uljaat vampyyrit saavat jalat allensa ja pakenevat takaisin kirjaston suojiin.

Harri István Mäen kuvitusta kirjasta Miivampyyrit ja sihisevien liskojen saattue
(Paasilinna 2015)

Harri István Mäen kuvitusta kirjasta Miivampyyrit ja sihisevien liskojen saattue
(Paasilinna 2015)

Käy kuitenkin niin huonosti, että liskot seuraavat vampyyreita näiden majapaikkaan... Onneksi liskot paljastuvat kuitenkin tavallisiksi sisiliskoiksi, ja ne osoittautuvat oikein mukaviksi matelijoiksi. Seikkailu ei kuitenkaan ole vielä ohi, sillä eräs liskoista on pudottanut rakkaan häntänsä, ja se pitää ehdottomasti löytää ja haudata asiaankuuluvin menoin. Minivampyyrien rohkeutta tarvitaan taas, kun he huomaavat, että kaikkien pienten eläväisten pahin vihollinen eli orava, on napannut hännän pesäänsä. Onneksi porukassa on voimaa, ja yhdessä minivampyyrit, sisiliskot ja Nökö-kissa onnistuvat pelastamaan häpeilevän Kake-liskon hännän sen ansaitsemia hautajaisia varten!

Harri István Mäen kuvitusta kirjasta Miivampyyrit ja sihisevien liskojen saattue
(Paasilinna 2015)

Harri István Mäen kuvitusta kirjasta Miivampyyrit ja sihisevien liskojen saattue
(Paasilinna 2015)

Olen iloinen, että tutustuin tähän kirjaston uumenissa asuvaan minivampyyrisakkiin, sillä heidän seikkailujaan on oikein viihdyttävä seurata. Uskon, että alakouluikäiset tykkäävät kirjan huumorista ja maailmasta, jossa tavallisia asioita (esim. VHS-kasettien kansia) tutkitaan lego-ukkeleiden kokoisten minivampyyrien perspektiivistä. Koska kirjan hahmot ovat kaikki miespuolisia, ja meininki on jotenkin äijämäisen touhukasta, uskon, että etenkin sellaiset 1.-4.-luokkalaiset pojat innostuisivat minivampyyreista. Ja sehän on mainio juttu se!

Kuvakirjoja koulusta

Koulun alku se vaan lähenee. Itse lomailen viimeistä viikkoa ennen opepöydän taakse palaamista. Hieman jännittää jo itseänikin uuden luokan tapaaminen! En siis vielä malta jättää tätä koulu-aiheitta, joten tässä olisi kolmen kuvakirjan verran luettavaa koulusta, kavereista, oppimisesta, toisten huomioimisesta ja oman paikkansa löytämisestä. Kirjat ovat teoksia, joiden kautta voi vaikka luokassa pohdiskella sosiaalisia taitoja sekä tunnetaitoja.

Eve Tharletin kirjoittama ja kuvittama kuvakirja Toisinkin voi oppia (Lasten keskus 2013, alkuteos 2005) kertoo tarinan Ninni-hanhesta, jonka on hyvin vaikea oppia koulussa opetettavia asioita. Muut oppilaat oppivat vaivattomasti nämä ankoille tärkeät taidot eli hanhenmarssin, lentämisen ja tietysti uimisen. Ninni on haaveilija, joka rakastaa kauniita perhosia. Kun pitäisi keskittyä opiskeluun, Ninni katselee ja tutkii mieluummin perhosia. Muut hoputtavat häntä, eivätkä ymmärrä, miksi Ninni ei opi siinä kuin muutkin. 



Eve Tharlet: Toisinkin voi oppia (Lasten Keskus 2013)
Uiminen on hanhitytölle suorastaan kauhistus, eikä hän muiden hanhien tavoin välitä vedestä, joka tuntuu ainostaan kylmältä ja märältä. Kun Ninnin pitäisi kerätä rohkeutta astuakseen veteen, se huomaa kaukana veden yllä kauniin perhosen. Nokkelasti hän keksii keinon, miten pääsee lähemmäs perhosta kastelematta räpylöitään. Ninni osoittautuukin näppäräksi ja nopeaksi, eikä olekaan enää yhtään kömpelö liitäessään veden pinnalla. Muutkin hanhet opettajaa myöten innostuvat Ninni keksinnöstä, ja Ninni saakin pian opettaa heille uusia taitojaan. 

Ninni ei siis heti opi samoja taitoja kuin muut hanhioppilaat, mutta hän oppii taitoja, jotka ovat hänelle itselleen tärkeitä sekä yhtä hienoja kuin muutkin taidot ja saa rutkasti lisää itseluottamusta!

--------------------------------------------

Toinen lukemani koulumaailmaan liittyvä kuvakirja kertoo myös erilaisuudesta, ystävien löytämisestä ja hyväksytyksi tulemisesta. Voi, Boris! (Kustannus Oy Arkki 2008, alkuteos 2007)  on Carrie Westonin kirjoittama ja Tim Warnesin kuvittama kuvakirja, jonka päähenkilö on suuri ja hyväntahtoinen Boris-karhu. Boris aloittaa kesken lukuvuoden uudessa koulussa, ja ennen, kun hän saapuu uuteen luokkaansa, kertoo opettaja muille oppilaille tämän tulosta. Muut oppilaat eli pienet hiiret, pupu, kettu ja myyrä odottavat kovasti Boriksen saapumista. 



Kun Boris sitten tallustelee luokkaan, muut eläimet pelästyvät huomatessaan, että hän ei olekaan sulonen nallekarhu vaan iso ruskeakarhu. Boris on kovaääninen, iso ja isohampainen, eivätkä muut eläimet uskalla olla sen lähellä. Niinpä Boris-parka on päivän päätteeksi eristetty muiden oppilaiden toimesta, ja opettajakin vain pyytää Borista olemaan hieman vähemmän pelottava. 

Kotimatkalla ilkeät rotat hyökkäävät muiden oppilaiden kimppuun, mutta Boris erehtyy luulemaan hyökkäystä uudeksi leikiksi. Se hyppää mukaan koettaen hymyillä niin kiltisti kuin osaa. Rotat pelästyvät Boriksen isoa virnistystä ja pötkivät karkuun. Muut eläimet huomaavat, että Boris onkin kiltti, ja siitä tulee heidän sankarinsa.

Carrie Weston & Tim Warnes: Voi, Boris! (Kustannus Oy Arkki 2008)
Minä hieman vierastin tässä kirjassa sitä, että opettaja-kana antaa muiden lasten jättää Boriksen ulkopuoelle ja pyytää Borista muuttumaan ja olemaan erilainen. Opettaja olisi voinut ohjata muita huomaamaan, että Boris vain koettaa tulla mukaan muiden leikkeihin, eikä ole yhtään paha tai hurja. Lasten kanssa tätä kirjaa lukiessa voi kuitenkin mainiosti aloittaa keskustelun ennakkoluuloista ja siitä, miltä tuntuu, kun jää ulkopuoliseksi. Boris on sympaattinen hahmo, jonka kautta tätä asiaa on helppo miettiä.

--------------------------------------------

Kolmannessa kirjassa käsitellään luokkahuoneista kovin tuttua aiheita eli oppilaiden välistä kilpailua ja kateutta, mutta myös anteeksipyytämistä ja -antamista. Simo käy koulua (Kustannus-Mäkelä Oy 2011, alkuteos 2010) on Sharon Renttan käsialaa sekä kuvitukselta että tekstiltään. Kirjan on suomentanut Terhi Leskinen. Rentta on minulle aikaisemmin tuttu Päivä eläinten paloasemalla/ rakennustyömaalla/ autokorjaamolla kirjoistaan. Näissä kirjoissa tarinaa on maustettu runsaalla huumorilla, mutta se puuttuu kyllä kirjasta Simo käy koulua. Silti kirja on sympaattinen ja oikein onnistunut.



Muiden esittelemieni kirjojen tavoin tässäkin kirjassa seikkailevat erilaiset eläinhahmot. Aksu-apina tulee uutena oppilaana luokkaan, jota Simo-norsukin käy. Nopeasti selviää, että Aksu on taitava monessa asiassa ja lisäksi vielä mukavakin. Simoa harmittaa, kun Aksu tuntuu aina voittavan ja onnistuvan kaikessa. Mitä enemmän Aksusta pidetään, sitä vihaisemmaksi Simo tulee ja lopulta se tekee katalan tempun ja sotkee Aksun maalauksen. Simo kuitenkin itsekin tietää, että olemalla tuhma ja kiusaamalla Aksua se ei saa itselleen sen enempää kiitosta tai ystäviä - päinvastoin. Lopulta Simo lähtee pois ja hautautuu häpeissään pahvilaatikon alle.

Sharon Rentta: Simo käy koulua (Kustannus-Mäkelä Oy 2011)

Aksu osoittaa kuitenkin olevansa loistokaveri, sillä se lähestyy häpeilevää Simoa ja tarjoaa tälle kaveruuttaan. Kun Simo tuumii, että se ei ole hyvä missään, Aksu vakuuttaa, että Simo on oikeatsi hyvä ystävä! Aksu antaa Simolle anteeksi tämän kiusanteon ja Simo ymmärtää, että Aksun onnistuminen ei ole pois häneltä itseltään. Simo käy koulua -kirjassa tulee hyvin selväksi se, että oikeita ystäviä saadaan olemalla ystävällinen ja kiva kaveri, eikä suinkaa sillä, että on paras jossain kilpailussa tai hyvä koulussa.

--------------------------------------------

Kaksi muuta kouluun ja sen aloittamiseen liittyvää kuvakirjaa olen esitellyt tässä postauksessa. Tuleeko sinulle mieleen joku kuva- tai lukukirja koulusta, jonka voisi vaikka lukea luokassa oppilaille tai jota voisi suositella uusille ekaluokkalaisille?