Kirja kaveruudesta: Seepra joka oli liian vikkelä

Joulu on nyt juhlittu, ja ainakin minusta tuntuu mukavalta esitellä joulukirjojen jälkeen jo muunlaistakin kirjallisuutta. Toki meillä koko joulukuun luettiin paljon muutakin kuin joulukirjoja, mutta niiden esittelyn päätin jättää tälle joulunjälkeiselle ajalle.

Ensimmäiseksi haluan esitellä kauniin kuvakirjan, jossa ystävyys-teemaa käsitellään neljän erilaisen eläimen kautta. Tämä Jenni Desmondin kirjoittama ja mielestäni vallan viehättävästi kuvittama kirja Seepra joka oli liian vikkelä (Lasten Keskus, 2014) on sopinut hyvin luettavaksi omalle esikoiselleni, mutta vanhempien lasten kanssa kirjan ääressä voisi varmasti käydä melko syvällisiäkin keskusteluja ystävyydestä, toveruudesta, hyvistä tavoista, toisen kohtaamisesta ja reiluudesta.



Kirjassa päähenkilönä on vallaton seepra, joka "tiesi parhaat leikit ja oli kintuistaan kaikkein vikkelin". Hänen kaksi parasta ystäväänsä ovat viisas norsu ja hauska lintu. Yhdessä eläimet ovat kolme parasta ystävää. Ystävysten suhde kuitenkin rakoileen, kun seepran leikit menevät niin villeiksi, että norsu ja lintu päättävät, etteivät he enää leiki sen kanssa. Tämä on varmasti aika tuttu asetelma monille lapsille...

Kuvitusta kirjasta "Seepra, joka oli liian vikkelä"
Seepra-rukka ei ymmärrä, mihin sen ystävät ovat hävinneet ja etsii niitä joka paikasta. Kun se lopulta löytää linnun ja seepran, toteavat nämä tylysti, että he leikkivät tästedes kaksistaan. Seepra on tietysti suruissaa eikä osaa enää tarttua mihinkään toimeen. Onneksi se löytää itselleen uuden ystävän ystävällisestä kirahvista, joka on kintuistaan vielä vikkelämpi kuin seepra. Norsulla ja linnulla tulee puolestaan tahollaan hätä käpälään, kun ukkosmyrsky pääsee yllättämään ne, ja saa heidät kaipaamaan seepran iloista seuraa.

Kuvasta melkein "kuulee", miten seepra laukkaa hädissään ypäriinsä
ystäviensä perään huhuillen.
Kuvitusta kirjasta "Seepra, joka oli liian vikkelä. 
Tarinan lopussa norsu ja lintu haluavat taas olla seepran ystäviä. Tässä vaiheessa seepra osoittaa reiluutensa, josta toivoisin koululastenkin ottavan mallia. Se näet huomauttaa, että nyt he eivät enää voi olla kolme parasta ystävää, sillä heitä on nyt neljä. Kirahvia ei hylätä, vaan se otetaan porukkaan mukaan!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos käynnistäsi! Jätä ihmeessä kommentti, se ilahduttaa suuresti.