Joulunodotusta Mintun kanssa

Mintun joulukirja on Maikki Harjenteen kirjoittama ja kuvittama joulukirja (Oy Satusiivet - Sagovingar Ab 1990, 1. Painos Otava, 1989), jossa Minttu odottaa joulua, napsii laatikosta joka aamu yhden mummin lähettämän omenan (mikä mainio joulukalenteri-idea!) ja tekee perheensä kanssa erilaisia jouluaskareita.



" - Nyt on enää laatikollinen päiviä jouluun. Meidän täytyy kirjoittaa joulupukille." (Minttu teoksessa Mintun joulukirja)

Muistan tämän joulukirjan hyvin omasta lapsuudestani, ja Mintun ja Villen jouluisat puuhat tuntuivat itsestä oikein hauskoilta ja kotoisilta. Tykkään tästä kirjasta edelleen, ja myös esikoinen kuunteli tämän kirjan mielellään. Tämä kirja olikin hänestä selvästi kiinnostavampi kuin pienemmille lukijoille tarkoitettu Mintun joulu, josta kirjoitin jo aiemmin. Mintun joulukirjan kuvitus on värikkäämpään kuin Mintun joulussa ja miellytti siksi ainakin omaa visuaalista silmääni enemmän. Harjanne on luonut sivuille joulutunnelmaa oikein kunnolla ripottelemalla jouluisia yksityiskohtia sinne sun tänne aina lasten vaatteista talouspaperiin asti. Tekstiä A4-kokoisilla sivuilla on juuri sopivasti kolmevuotiaankin kuunneltavaksi.

Näin aikuislukijana huomasin, että Harjanne on taitavasti tehnyt kirjansa niin, että lukijat voisivat halutessaan itsekin kokeilla Mintun ja Villen tekemiä joulupuuhia omassa kodissaan. Harjanteet kuvat suorastaan kutsuvat lukijaa painamaan omat jouupaperinsa, askartelemaan joulukuusenkoristeita ja tekemään sätkynukkeja. Mintun joulu tarjoaakin joulunodotukseen kuin huomaamatta mitä mainioimpia puuhasteluvinkkejä.




Ja onpa tässä kirjassa mukana myös hieman salaperäisyyttäkin kaapissa asuvan Folke-tontun hahmossa...



Tämä kirja osallistuu Ullan Luetut kirjat -blogin Talven lukuhaaste -haasteeseen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos käynnistäsi! Jätä ihmeessä kommentti, se ilahduttaa suuresti.