Kirjoja pottaharjoittelun tueksi

Kaikille on varmaan ihan selvää, että onesti lasten kirjat tarjoavat lapsille jonkin opetuksen tai samaistumiskohteen. Niiden avulla opitaan asioita ja käsitellään omassa elämässä ajankohtaisia asioita kirjan päähenkilöiden avulla. Meillä esimerkiksi lääkärireissun pelasti Veera-kirja, ja Tomppa ja Taatelin maito tarjosi esikoiselle vastauksen kysymykseen, mistä maito tulee.

Nyt toivoin kirjoista apua taaperoikäisten lasten vanhemmille varmaankin hyvin tuttuun potta-asiaan... esikoinen oppi kesän aikana päiväkuivaksi, mutta isompi hätä ei tule pottaan, ei sitten millään. Marssimme siis pojan kanssa kirjastoon ja löysimme sieltä kaksi kirjaa, joiden teema on pottailu. Toinen kirja on Leslie Patricellin kovakantinen pahvikirja Potalla ja toinen on kuvittaja Katri Kirkkopellon ja äidinkielen oppikirjojen kirjoittajanakin tunnetun Mervi Wäreen teos Oona ja Eetu, Ei hätää! (Lasten Keskus).


Tuo pahvikirja ei esikoistamme kauaa jaksanut kiinnostaa. Hän haluaa nykyään kuunnella jo pidempiä tarinoita. Tämän olisimme voineet ottaa luettavaksi jo paljon aikaisemmin. Oona ja Eetu -kirjoja me olemme lukeneet aikaisemminkin. Kun poika aloitti päivähoidossa, luimme yhdessä sarjan osaa Oona ja Eetu, Päivä hoidossa (Lasten Keskus).

Ei hätää! tuli kyllä luettua monta kertaa. Kirjassa isoveli-Eetu opettaa pikkusiskoaan Oonaa käymään potalla. Hän toimii hyvän opettajan tavoin ja muistaa ohjata kannustaa siskoaan, vaikka välillä  pienen opettajan kärsivällisyys onkin koetuksella. Oona istuu innoissaan potalla, mutta ei aina onnistu tekemään sinne mitään. Vaikka tokihan odottaminen palkitaan ja pottakin saa täytettä. :) 

Kirjan tarina on ihan toimiva, mutta hieman jäin pohtimaan, mikä on Eetun pelkäämä pöntössä asuva otus, ja sitä jäi selvästi miettimään myös esikoisemme. Vaikka Kirkkopelto on yksi lempikuvittajistani, on tässä kirjassa kuvitus, jotenkin kovin perinteistä (lastenkirjamaista), ja mielestäni vähän kömpelöäkin välillä. Hahmot ovat erinäköisiä eri sivuilla, ja kuvitus oli onnistuneempi samojen tekijöiden Päivä hoidossa -kirjassa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos käynnistäsi! Jätä ihmeessä kommentti, se ilahduttaa suuresti.