maanantai 20. helmikuuta 2017

Parhaat ruokaohjeet ilman maitoa ja kananmunaa

Sain Parhaat ohjeet ilman maitoa ja kananmunaa Kustannus-Mäkelältä (2011, alkuteos Forma Books AB 2010, suom. Pirjo Muurinen) siinä vaiheessa imetysdieettiäni, kun sain vielä käyttää kotimaisia viljoja. Hyvin pian luovuin lääkärin suosituksesta niistäkin, joten emme ole nyt hirveästi ehtineet kokkailla tämän Anna Benckertin ja Pernilla Warhammarin laatiman keittokirjan ohjeilla. Niissä kun monessa on mukana viljoja ja/tai soijaa.



Benckertin ja Warhammarin syy tehdä maidottomia ja munattomia reseptejä sisältävä keittokirja on sama kuin monella muullakin erikoisruokavaliokeittokirjojen tekijöillä. Heillä on allergisia lapsia ja he ovat joutuneet opetella laittamaan ruokaa ja leipomaan ilman monen jääkaapin perusraaka-aineita - tässä tapauksessa siis maitoa ja kananmunaa. Kirjan alussa naiset vinkkaavat, mitä perusraaka-aineita kannattaa varata kotiinsa ja muistuttavat, että hyvä suunnittelu takaa paremman lopputuloksen. Kirjan lopussa on aukeama, jossa he lyhyesti selittävät, mitä eroa on ruoka-aineallergialla, laktoosi-intoleranssilla ja yliherkkyydellä. Lukijan kannalta hyödyllinen on myös lista tuotteista, joissa saattaa olla käytetty maitoa tai kananmunaa, vaikka sitä ei tuotteen nimestä uskoisi. Niin ikään he kertovat, missä ei ole laktoosia tai maitoproteiinia, vaikka niiden luullaan sitä sisältävän. Tosin tässä listassa lukee maitohappo, mutta minä olen ymmärtänyt, että maitohappo E270 sisältää maitoa.

valokuvat: Mirjam Persson
piirrokset: Harry Rosenquist

Parhaat ohjeet ilman maitoa ja kananmunaa on keittokirja, jossa suurin osa resepteistä on niin sanottuja pääruokareseptejä. Minua ilahdutti, kuinka kansainvälisen tuntuisia ruokia tekijät ovat kirjaan valinneet. Mukaan on mahtunut esimerkiksi mielettömän herkullisen näköinen tandoorikananpojan ohje, italialaiset kalapihvit, itämainen lehtipihvisalaatti ja falafel-leivät. Kirjan tekijät ovat ruotsalaisia, joten siitä löytyy toki myös ohje lihapulliin ja perunasoseeseen sekä hieman huvittavasti myös fish & chips -ohje ruotsalaiseen tapaan. Minulle ei ihan auennut, mikä se ruotsalainen tapa on, mutta toisaalta, minä en olekaan ruotsalainen! Kirjassa on todella monipuolinen reseptivalikoima, ja uskon, että moni ruuista maistuu niissäkin perheissä, joissa ei ole ruoka-allergioita.



Ainoa resepti, jota kummeksuin on lasten sushi. Se nimittäin tehdään riisistä ja nakeista. Tekijöiden mukaan tämä on sopiva ruokalaji tarjottavaksi silloin, kun halutaan hiukan "aikuisempia" makuja. Me ainakin yritämme noudattaa kotona periaatetta, että aikuiset ja lapset syövät ihan samaa ruokaa. Nakksisushi ei vaikuta kovin houkuttelevalta. Tässä keittokirjassa on ehdottomasti positiivista, että vaikka se on käännöskirja, on ohjeissa käytetty tuttuja desilitroja, teelusikoita ja ruokalusikoita. Olen nimittäin joskus huolimattomasti ostanut keittokirjan, jossa käytettiin mittayksiköinä grammoja, eikä oma keittiövaakani enää ole kovin iskussa ja siksi leipomuksista tuli vähän mitä sattuu.



Me ehdimme kokkailla tämän kirjan ruuista balsamikananpoikaa (kuvassa) ja Pernillan purjo-perunakeittoa. Seuraavaksi kokeilemme Köyhän saltimboccaa tai itämaista lehtipihvisalaattia.


Kustannus-Mäkelä on julkaissut myös kirjan Parempia herkkuja ilman sokeria, gluteenia ja maitoa (Ulrika Hoffer, 2015). Yritin etsiä sitä kirjastosta, mutta en valitettavasti saanut sitä tähän hätään käsiini. Kustantajan sivuja selaillessani muuten huomasin, että he ovat julkaisseet aika monta gluteenittomaan kokkaukseen sopivaa keittokirjaa.

lauantai 18. helmikuuta 2017

Nerokas pieni kirja: Kuka jää yksin?

Keskimmäinen lapseni teki viikolla kirjastosta loistavan kirjalöydön. Hän halusi lainata Stina Wirsénin kirjoittaman ja kuvittaman pienen kuvakirjan Kuka jää yksin? (Schildts 2008, alkuteos Bonnier Carlsen Bokförlag, suomentajaa ei mainittu). Kirja lumosi lapseni jo heti ensimmäisellä lukukerralla, minkä jälkeen tämä pieni ja näennäisesti yksinkertaisen näköinen kuvakirja on luettu jo monen monta kertaa uudestaan. 



Kuka jää yksin? kertoo nallesta, joka on surullinen, koska on yksin, vaikka ei halua. Tämä lienee tuttu tunne aika monelle lapselle, ja lukijoiden onkin helppo samastua nallereppanaan, joka istuu yksin tyhjässä huoneessa. 

Minä tarvitsen kaverin, nalle päättää ja soittaa joukolle eläimiä ja kysyy, voiko joku heistä leikkiä hänen kanssaan. Kukaan ei voi, sillä lintu on lähdössä mummilaan, kissa ei ole kotona ja kanilla on toinen kaveri. 
Stina Wirsén: Kuka jää yksin?

Stina Wirsén: Kuka jää yksin?

Nalle tekee kuten monia lapsia ohjeistetaan: Hän kysyy kanilta, eikö mahtuisi leikkiin mukaan. Kani ei helly. "Et, se ei käy!" Nalle suuttuu ja tulee tietysti vielä entistäkin surullisemmaksi tästä torjutuksi tulemisesta.

Stina Wirsén: Kuka jää yksin?

Stina Wirsén: Kuka jää yksin?

Nalle ei kuitenkaan kokonaan lannistu, vaan miettii, mitä voisi leikkiä yksinään. Se ryhtyy piirtämään, mutta aluksi kuvista tulee kovin rumia. Hän kuitenkin yrittää uudestaan, ja lopulta nalle viihtyy hyvin yksikseen piirtelemässä. Nallesta piirtäminen on niin mukavaa, että ei edes halua lähteä kissan kanssa potkimaan palloa, kun kissa tulee hakemaan sitä leikkimään. 

Stina Wirsén: Kuka jää yksin?



Katsohan. Nalle. Hän on yksin, koska hän haluaa olla. (Stina Wirsén: Kuka jää yksin?)

Nalle on edelleen yksin, mutta nyt hän on iloinen. Nyt yksinolo on hänen oma valintansa, eikä tunnu enää lainkaan kurjalta. Nalle on niin tohkeissaan piirtämisestä, että on kissalle tarpeettoman tyly, mutta onneksi lukija huomaa, että kissakaan ei joudu kauaa potkimaan palloa yksinään...

Kuka jää yksin? on lyhyt kirja, ja sen lauseet ovat hyvin yksinkertaisia, joten se sopii luettavaksi pienellekin lapselle. Isompi leikki-ikäinenkin saa kirjasta paljon irti, sillä tarinan hienous piilee siinä, että kirjassa kuvatut tilanteet lienevät tuttuja lähes jokaiselle lapselle. Kuka jää yksin? tarjoaa valtavan monta hyvää keskustelunaihetta kirjaa lukevalle aikuiselle ja lapselle. Kirjan äärellä voi pohtia, miltä yksinäisyys tuntuu, pitääkö kaikki aina ottaa leikkiin mukaan, kuinka toiselle voi sanoa nätisti, että juuri nyt en voi olla kanssasi sekä sitä, että yksinkin voi olla mukavaa. 

sunnuntai 12. helmikuuta 2017

Viikon keittokirja: Koko perheen kattaus

Jatketaan taas tätä keittokirjojen esittelyä! Tänään vuorossa on Emmi-Liia Sjöholmin laatima kaunis keittokirja Koko perheen kattaus. 31x3 tapaa tehdä mutkatonta ruokaa ilman gluteiinia, maitoa ja kananmunia (Atena 2016, saatu kustantajalta). Mikäli ymmrsin oikein, on Sjöholm paitsi laatinut itse reseptit myös ottanut kirjan hurmaavat ruokakuvat. Tässä kirjassa onkin mukavan persoonallinen ote, sille reseptien lomaan on laitettu sekä kuvia annoksista että hauskoja otoksia, joissa eri-ikäiset lapset nautiskelevat ohjeiden ruokia. Koko perheen kattaus onkin laadittu ajatuksella, että kirjan ruuat sopivat kaikenikäisille perheenjäsenille.



Sjöholm kertoo kirjansa esipuheessa, että ajatus tämän kirjan tekemiseen syntyi, kun hänen ystävänsä alkoivat kysellä reseptejä ruuista, joissa ei olla käytetty maitoa, kananmunia tai gluteeniviljoja. Hän on tehnyt aiemmin keittokirjan Viljaton kattaus. Tätä kirjaa tehdessään Sjöholm pyrki kehittämään reseptit sellaisiksi, että kaappiin ei tarvitse ostaa montaa erilaista erikoisjauhopussia tai -purnukkaa, jotka yhden ruokalajin tekemisen jälkeen jäävät käyttämättä. Tämä onkin hyvä asia, sillä varsinkin niissä perheissä, joissa halutaa kokeilla uusia ruokia, mutta ei välttämättä ole tarvetta noudattaa gluteenitonta ruokavaliota, ei ole tarvetta ostella montaa erilaista jauhoseosta kaappiin pölyttymään. Monissa resepteissä Sjöholm on käyttänyt luonnostaan gluteenitonta kauraa tai kaurajauhoja, mutta mainitsee, että sen voi korvata esimerkiksi riisijauhoilla tai tattarilla, mikäli kaura ei sovi jollekin perheenjäsenelle. Minä testasin joitakin kirjan reseptejä, ja osan tein silloin, kun en vielä joutunut välttelemään kauraa. Siksi en ole ehtinyt koittaa muuttaa reseptejä niin, että olisin korvannut kaurahiutaleet tai -jauhot riisillä tai tattarilla, joten en osaa sanoa, kuinka hyvin muuntaminen käytännössä toimisi.

Kirja on jaettu 31 ruokalajiin, joista jokaisesta on kolme eri variaatiota. Ohjeiden joukosta löytyy reseptejä aamu- ja välipaloihin, juomii, jälkiruokiin, salaatteihin ja pääruokiin. Makeita leivonnaisia on aika vähän. Minulle suurin murhe tässä maidottoman ruokavalion noudattamisessa oli aluksi se, että en voinut käyttää juustoa. Teemme nimittäin usein lämpimiä voilepiä ja pizzoja, joihin tykkään laittaa paljon juustoa. Ilahduin kovasti, kun löysin Koko perheen kattaus -kirjasta reseptin muutamaan hyvään pizzatäytteeseen, eikä niissä missään ole tietystikään juustoa eikä kumimaista maidotonta juustokorviketta. Yhdessä niistä on tosin käytetty kaura fraichea, jota en valitettavasti nykyään enää voi syödä. Niiden lisäksi tein myös välipalanaposteltavia eli aprikoosipatukoita, kaurakeksejä ja pannukakkuja. Pannukakkujen resepti oli mielenkiintoinen, sillä taikinaan tuli kaurahiutaleiden lisäksi valkoisia tölkkipapuja. Näitä oli aika vaikea paistaa, eikä makukaan miellyttänyt kaikkia perheenjäseniämme. Sen sijaan kirjan kvinoapihvireseptit ovat myös oikein hyviä, ja kalapihvejä tulemme varmasti tekemään uudestaan.



Sjöholm on kirjaa tehdessään huomioinut hienosti sen, että osa resepteissä tarvittavista ruoka-aineista voi olla lukijoille vieraampia. Olikin mukavaa, että reseptien oheen oli lisätty inforuutuja, joissa esimerkiksi selitettiin, mitä oluthiiva tai polenta ovat. Minä en ole aiemmin tehnyt mitään kvinoasta, ja olikin hyvä vinkki käyttää vauvaharsoa apuna sitä huuhdellessa. Huomasin kuitenkin, että kaikista ruuista ei ollut kuvia, mikä on hieman harmi, sillä minä ainakin kaipaan kuvaa kertomaan, millaista ruokaa olenkaan tekemässä.

Keittokirjoja on mielestäni hauska selailla niiden herkullisten annoskuvien takia, vaikka en välttämättä edes aikoisi kokeilla kirjan reseptejä. Koska Koko perheen kattauksen kuvat herkuttelevista lapsista ovat niin suloisia, olisi niitä kuvia voinut olla kirjassa vielä enemmänkin. Samaten kanteen olisin valinnut kuvan, jonka tausta ei olisi noin tumma kuin nykyisessä kansikuvassa. Koko perheen kattaus on sen verran valoisa kirja, että se ansaitsisi ehdottomasti myös aurinkoisemman kannen, vaikka kuva muuten onkin ihan onnistunut.

maanantai 6. helmikuuta 2017

Lisää pelillisyyttä ja osallistavaa otetta lastenkirjoihin

Eräs lukemiseen liittyvä kestopuheenaihe tuntuu olevan lasten ja nuorten lukuhalujen väheneminen. Erityisesti poikien lukuinnon hiipumisesta ollaan huolissaan, enkä minäkään usko, että huoli on aiheeton. Mitään poppaskonsteja lukumotivaation kasvattamiseen ei tietysti ole olemassa, mutta eräs kokeilemisen arvoinen keino on tarjota lapsille ja nuorille heitä itseään kiinnostavaa luettavaa. Joku innostuu sarjakuvista, toinen tietokirjoista ja kolmas lukee mielellään erilaisia käyttöohjeita. Lapset myös nauttivat peleistä ja pelaamisesta, joten yksi ratkaisu voisi olla pelillisten ja interaktiivisten elementtien lisääminen kirjoihin.

LastenKeskus kustansi viime vuonna kirjasarjan, jossa pelillisyys ja lukijan osallistaminen ovat keskeisessä asemassa. Sarjasta on suomeksi ilmestynyt nyt neljä osaa (arvostelukappaleet kustantajalta). Kaksi niistä ovat historiaseikkailuja ja kaksi matikkaseikkailuja. Historiaseikkailuissa tapahtumat sijoittuvat antiikin Roomaan ja muinaiseen Egyptiin. Ne on kirjoittanut Timothy Knapman ja suomentanut Anna-Reetta Sipilä. Matikkaseikkailun on laatinut David Glover ja ne on suomentanut Teemu Hurmerinta. Toinen matikkaseikkailu sijoittuu muinaisten aarteiden museoon ja toinen Salaisuuksien sokkeloon, josta pitää löytää kulta-aarre.



Kaikkien kirjojen toimintaidea on sama: tarinan edetessä eteen tulee ongelmia, jotka pitää selvittää ennen, kun tarina voi jatkua. Historiaseikkailuissa ongelmat ovat kysymyksiä ja matikkaseikkailuissa matemaattisia pulmia. Lukija valitsee molemmissa mielestään oikean vastausvaihtoehdon kahdesta tai kolmesta mahdollisesta vastauksesta ja siirtyy sille sivulle, johon kyseinen vastausvaihtoehto ohjaa. Jos ratkaisu on oikea, tarina jatkuu, jos se on väärä, lukija palaavtakaisin ja valitsee uudestaan. Tehtävät on koodattunsymbolein, eli kysymyksellä ja sen vastauksella on aina sama symboli. Näiden avulla lukija sitten sukkuloi sivulta toiselle. Minä koin kyllä välillä haasteelliseksi pitää mielessäni seuraavan sivun numeron ja sen symbolin ja vielä kehyskertomuksenkin siellä taustalla.



Varsinkin historiaseikkailuissa on koululasten näkökulmasta sellainen ongelma, että kysymykset koskevat ns. "nippelitietoutta". Minäkin jouduin arvailemaan vastauksia ja olen sentään historian opettaja - joskaan en ole jokuseen vuoteen opettanut historiaa. Välillä jouduin siis hyppäämään takaisin montakin kertaa, kunnes arvasin oikean vastauksen. Se turhautti, eikä lukukokemus ollut kovin ehyt. Vaikka kehyskertomus ei ollut kummoinen, unohdin välillä, mitä tarinassa nyt tapahtuikaan. Toki tähän vaikutti myös se, että minulla ei ollut mahdollisuutta lukea kirjoja yhdeltä istumalta. Olisinkin toivonut, että kirjojen välissä olisi roikkunut narukirjanmerkki, joka olisi auttanut löytämään, missä kohtaa oli lukemassa ja jolla olisi voinut merkitä kulloinkin ratkaisun alla olevan tehtäväkohdan ihan siltä varalta, että pitää vielä palata taaksepäin, kun vastaa väärin.

Timothy Knapman: Kilpajuoksu Rooman halki, kuvitus: Matteo Pincelli

Historiaseikkailuissa tarkoitus on selvästi hyödyntää jo olemassa olevaa tietämystään ja oppia lisää lukiessaan. Siksi minua hieman harmitti, että vastauksien selitykset olivat välillä löyhiä tai vajaan oloisia. Eräässä kohdassa esimerkiksi päähenkilölle juotettiin myrkytettyä hunajaa, joka nukutti tämän 40 päiväksi. Tekstistä ei kuitenkaan selviä, miksi hänet myrkytettiin, tai oliko tuollaista myrkkyä oikeasti olemassa Egyptissä.

Timothy Knapman: Kammion kauhut, kuvitus: Andrea Da Rold

Matikkaseikkailussa on mukavaa, että lukija saa oikeasti ratkoa tehtäviä, eikä joudu vain vastaamaan kysymyksiin (tai arvaamaan oikeaa vastausta). Tehtävien vaikeusasteet vaihtelivat, mutta vaativat kyllä jo jonkinasteista matemaattista osaamista. Neliöluvut ja prosentit ainakin vaativat laskijalta enemmän kuin peruslaskutoimitukset. Historiaseikkailujakin lienee mielenkiintoisinta ratkoa, jos on tutustunut Egyptin ja Rooman historiaan aikaisemmin.

David Clover: Mysteerien museo, kuvitus: Tim Hutchinson

Vaikka nyt arvostelenkin kirjoja aika kovin sanoin, näen niissä paljon potentiaalia. Voin kuvitella, että nämä kirjat kiinnostavat monia historiasta ja tai matematiikasta innostuneita lapsia. Opettaja voi tarjota näitä listätehtäviksi edistyneemmille oppilaille tai tehtäviä voidaan vaikka ratkoa yhdessä jatkokertomuksena luokassa. Minulle tuli myös mieleen, että tämäntyylisen seikkailun voisi rakentaa myös luokassa jonkin historiallisen teeman ympärille.

Jos kirjojen sivuilla olisi ollut esimerkiksi qr-koodeja, jonka takaa olisi paljastunut vihjeitä, lisätarinoita, kuvia tai tietotekstejä, joiden avulla arvoituksia olisi ollut helpompi ratkaista tai joista olisi halutessaan voinut opiskella lisää, olisi tämä ollut jo erittäin toimiva konsepti. Kaikkien kirjojen ulkonakö on oikein onnistunut ja kuvitukset kiinnostavia. Viisivuotiaani on jo selaillut kirjoja useampaan otteeseen, vaikka emme olekaan lukeneet kirjoja yhdessä. 

David Glover: Salaisuuksien sokkelo, kuvitus: Tim Hutchinson


perjantai 3. helmikuuta 2017

Kaiketonta ruuanlaittoa

Maidottomat, munattomat, soijattomat sekä kotimaisia viljoja välttävät ruuanlaitto- ja leivontakokeiluni jatkuvat. Esittein viime viikolla Meidän perheen parhaaksi -kirjan, josta kerroin olleen suurta hyötyä imetysdieettini alkuvaiheessa. Toinen minulle tärkeäksi muodostunut kirja on Annukka Moilasen ja Kati-Annika Ansaksen laatima keittokirja Kaiketon. Hyvää ilman, maitoa, munia, viljoja, soijaa ja pähkinöitä (Moreeni 2017, arvostelukappale kustantajalta). Sen houkuttelevat ruokakuvat on ottanut Kim Öhman. 



Moilanen ja Ansas ovat itse moniallergisten lasten äitejä, ja tottuneet laittamaan niin sanottua kaiketonta ruokaa koko perheelle. Heidän ruokafilosofiaansa kuuluu, että koko perheen pitää voida syödä samaa ruokaa ja myös kaiketon ruoka voi olla maistuvaa. Kaiketonta sisältää lukuisan määrän reseptejä, joissa ei ole käytetty maitoa, munia, soijaa, kotimaisia viljoja, mantelia, tattaria, sinappia, kaloja, äyriäisiä tai nautaa. Teikijät myös ohjeistavat, miten resepteistä voi esimerkiksi lihaa tai rasvoja vaihtamalla tehdä itselleen ja omalle ruokavaliolleen sopivan. Kirjan alussa annetaan ohjeita pakkausmerkintöjen lukemiseen ja ruuan valmistamiseen niin, että valmistusvaiheessa ruokaan ei pääse siirtymään kiellettyjä raaka-aineita (esim. kiertoilmauunissa tavallisten leivonnaisten kanssa). Erittäin hyödyllinen on myös lista, jossa esitellään erilaisia raaka- ja apuaineita sekä vinkkilista, jota seuraamalla kaikettomat keitokset onnistuvat paremmin.



Koko tammikuun oma facebook-sivuni on vilissyt kuvia pullista, sillä liityin vuodenvaihteessa Suomi 100 pullaa -haasteeseen. Siksi olen kaivannut toimivaa reseptiä kaikettomiin pulliin. Riemuni oli suuri, kun löysin Kaiketonta-kirjasta ohjeen pikkupullien leipomiseen. Tosin opin taas, että kaikettomissa resepteissä ohjetta pitää noudattaa täsmälleen. Muuten pullista saattaa tulla turhan kuivia ja suolaisia, kuten esikoinen ensimmäistä pullasatsiani luonnehti... Toinen leipomuserä onnistuikin sitten hienosti! Muutkin kokeilemani reseptit ovat toimineet hyvin, vaikka pizza-ohjeessa mainittu maidoton juusto ei ollutkaan minun suuhuni sopivaa ja vaikka unohdin kanakormaan tarkoitetun inkiväärin kaupan kassalle. Kirjassa on reseptejä puuroista dippeihin, levitteisiin, suolaisiin ruokiin ja leivonnaisiin, karkkeihin sekä makeisiin leivonnaisiin. Monen reseptin oheen on liitetty jokin käytännön niksi, jossa tekijät esimerkiksi neuvovat, mitä ylijäämätaikinalle kannattaa tehdä, miten tuotteen raakapakastaminen onnistuu tai miten taikinaa voi varioida sitä maustamalla. Ainostaan kooko-banaanikeksien reseptiin olisin kaivannut ohjetta siitä, miltä valmiiden keksien kuuluisi tuntua. Omani jäivät pehmeiksi ja märiksi, vaikka pidin niitä uunissa yli ohjeessa suositellun ajan. 



On ilo lukea näitä visuaalisestikin tyylikkäitä keittokirjoja, ja olenkin nyt suorastaan innostunut kokeilemaan erilaisia reseptejä.

keskiviikko 1. helmikuuta 2017

Lapsuuteni kirjasuosikit: Aino ja tuhmat luistimet

Aloitan Lapsuuteni kirjasuosikit -lukuhaasteeni esittelemällä minulle rakkaan, paljon luetun ja tälläkin hetkellä hyvin ajankohtaisen kuvakirjan. Kyseessä on Kristiina Louhen kirjoittama ja kuvittama teos Aino ja tuhmat luistimet. Kirja on ensimmäisen kerran julkaistu vuonna 1987 Amer-yhtymä Oy Weilin+Göösin kustantamana. Minun kappaleeni on ilmestynyt 1990 (Oy Satusiivet - Sagovingar Ab), ja muistan saaneeni sen Lasten Parhaat Kirjat -kirjakerhosta, johon ihanat vanhempani olivat minut viisaasti liittäneet.



Kirjan ja koko Aino-sarjan päähenkilö on Aino-tyttö, joka tässä kirjassa on noin kuusivuotias. Hän on saanut joululahjaksi uudet, kiiltävät luistimet, ja pystyy jo kuvittelemaan, miten liihottelee jäällä kuin perhonen. Vaan, mitä ihmettä?! Kun äiti vie Ainon ensimmäistä kertaa jäälle, huomaa Aino, että luistimet eivät tahdokaan totella häntä. Jää kaatuvan tytön pepun alla on kivikova, ja tämä haluaa luistimet pian pois jalasta. Vaikka äiti kuinka lohduttaa, että luistelemaan oppiminen vaatii harjoittelua, kuten melkein kaikki kivat asiat, ei Aino tahdo innostua harjoittelusta. Se kuulostaa kovin ikävältä puuhalta.

Kristiina Louhi: Aino ja tuhmat luistimet

Kristiina Louhi: Aino ja tuhmat luistimet

Aino ei käy päiväkodissa, vaan on päivisin äitinsä ja pienen Nyytti-veljensä kanssa kotona. Ainon ystävä Sanna on jo koululainen, ja yhdessä tytöt leikkivät usein koulua. Silloin Aino kyllä osaa kaikki Sanna-opettajan määräämät tehtävät aivan helposti. Ja kuinka ollakaan, erään leikkikoulupäivän päätteeksi Sanna-opettaja keksii, että vielä voitaisiin pitää luistelutunti. Aino parka...

Kristiina Louhi: Aino ja tuhmat luistimet

Pian Sannan luistimet kiitävätkin jään pinnalla kovin kauniisti ja helpon näköisesti, mikä harmittaa Ainoa ensin kovasti. "Sanna on ehtinyt harjoitella paljon kauemmin kuin sinä", lohduttaa äiti, ja pian Sanna tulee ja vie Ainon kanssaan jäälle. Käsikädessä kaatuminen ei haittaa yhtään niin paljon kuin yksin kaatuminen, huomaa Aino. Kesken luisteluharjoitusten Ainon pikkuveli lähtee omille teilleen, ja äiti ja Aino säntäävät tämän perään. Siinä rytäkässä Aino luistelee aivan huomaamatta koko kentän päästä päähän eikä pyllähdä kertaakaan. Tämä onnistunut luistelukerta saa Ainon taas innostumaan harjoittelusta, ja luistelua jatketaan taas seuraavana päivänä.

Kristiina Louhi: Aino ja tuhmat luistimet

Kristiina Louhi: Aino ja tuhmat luistimet

Aino ja tuhmat luistimet on realistinen ja herttainen kuvakirja, johon muistan olleen helppo samastua silloin vajaa kolmekymmentä vuotta sitten. Muistan, että pidin erityisesti pehmeistä ja lämminsävyisistä kuvista. Louhella on kyky kuvata lapsen arkea niin taianomaisen taitavasti, että hänen kirjansa hurmaavat lapsia vuodesta ja oikeastaan vuosikymmenestä toiseen. Voin sanoa, että yhä edelleen tämä kuvakirja kiinnostaa ainakin omia lapsiani. Meidän perheessä luistelutreenit kummankin isomman lapsen kanssa on aloitetu mentaaliharjoittelulla, eli lukemalla tämä kirja (myös siis lasten pyynnöstä) useaan otteeseen enne luistimiin hyppäämistä!

Tästä siis starttasi omalta osaltani Lapsuuteni kirjasuosikit -lukuhaaste. Haasteeseen on ilmoittautunut mukaan jo monta innokasta lukijaa. Mukaan voi tulla koska vaan haasteen aikana, joten liity ihmeessä sinäkin muistelijoiden joukkoon!


sunnuntai 29. tammikuuta 2017

Lapsuuteni kirjasuosikit -lukuhaaste 1.2. - 31.8.2017

Ylen 101 - ohjelma nostaa tänä vuonna esiin 101 suomalaista kirjaa, jokaiselta itsenäisyytemme vuodelta. Nuo kirjat kuvaavat jollain tavalla ilmestymisvuottaan ja ovat siksi valittu 101 kirjaa -listalle. Kovin montaa lasten- tai nuortenkirjaa listalle ei mahtunut, vaikka varmasti lasten- ja nuortenkirjallisuudestakin olisi löytynyt teoksia, jotka olisivat onnistuneesti kuvanneet ilmestymisajankohtaansa tai tärkeitä yhteiskunnallisia ilmiöitä, muutoksia tms. Listan luettuani jäinkin pohtimaan, millaiselta lista näyttäisi, jos siihen olisi valittu pelkkiä lasten- ja nuortenkirjoja. Aihe on tärkeä, koska lasten- ja nuortenkirjat ansaitsevat myös muistelua ja esiintuomista.

Aihe jäi kummittelemaan johonkin mieleni perukoille ja pulpahti sieltä esiin, kun luin Ismo Loivamaan kirjoittaman tietoteoksen Lastenkamarin aarteita (Avain 2016). Siinä muun muassa esitellään suomalaista lasten- ja nuortenkirjallisuutta 1940-luvulta nykypäivään asti. Kirjassa on esitelty monta sellaista teosta, jotka minä muistan lukeneeni lapsena mutta monta omasta lapsuudestani ja nuoruudestani tärkeää teosta ei ollut päässyt mukaan aarteisiin. Mieleeni tuli, että olisi hauska kuulla, millaisia kirjoja muut innokkaat lukijat ovat lukeneet nuoruudessaan ja mitkä ovat olleet niitä rakkaimpia, tärkeimpiä tai mieleenpainuneimpia teoksia itse kunkin lapsuudessa.

Joten nyt haastankin kaikki teidän kanssabloggaajat muistelemaan omia lasten- ja nuortenkirjasuosikkejanne tai niitä lasten- ja nuortenkirjoja, jotka ovat olleet teille merkittäviä ja jääneet jollain tavalla mieleenne! 





Pelkkä muistelu ei tietysti riitä, vaan tässä haasteessa on tarkoitus lukea uudestaan omia suosikkejaan ja kirjoittaa niistä blogissaan. Toivottavasti moni innostuu mukaan haasteeseen ja saisimme lukea, millaiset teokset itse kutakin meistä ovat joskus sykähdyttäneet.

Minua ainakin kiinnostaa, onko täällä muita, joiden sydän on ihan pikkuisen sykkinyt sekä Belgarionille että Nummelan ponitallin Repelle. Entä tunnustaako joku muu samastuneensa vauhdikkaseen Tiinaan ja toivoneensa olevansa yhtä hurja kuin Ronja Ryövärintytär? Vai löytyykö kirjabloggareiden joukosta muita, jotka ovat opiskelleet historiaa Koiramäki-kirjoista tai haikailleensa aikamatkasta menneisyyteen Eevan-luokka -kirjojen äärellä?

Osallistujien kesken arvon haasteen loputtua aiheeseen sopivan kirja-aiheisen palkinnon! Mitä useamman kirjan luet ja esittelet blogissasi, sitä useamman arvan saat.

1 - 3 kirjaa: 1 arpa
4 - 6 kirjaa 2 arpaa
7 -> kirjaa 3 arpaa

Haasteen säännöt ovat seuraavat:

Haaste alkaa 1.2.2017 ja päättyy 31.8.2017. Luettavaksi kelpaavat satu- ja kuvakirjat, runo- ja loruteokset sekä lasten- ja nuortenromaanit (teosten ei tarvitse siis olla kotimaisia). Ilmoittaudu mukaan tämän postauksen kommenttikentässä koska tahansa haasteen voimassaoloaikana. Haastearvontaan pääsee mukaan ilmoittamalla 31.8.2017 mennessä tähän postaukseen linkit kirjojen blogiarvioihin tai haastekoontiin. Haasteen tunnus somessa on #lapsuutenikirjasuosikit. Tämän postauksen yhteydessä olevaa kuvaa saa käyttää omissa haastepostauksissaan.

Samaan aikaan muissa kirjablogeissa:

Tämä haaste linkittyy mukavasti Niina T:n ylläpitämään Uudelleen luettua -lukuhaasteeseen, jossa tarkoitus on lukea uudelleen omia kirjasuosikkejaan. Jenny puolestaan on haastanut kanssabloggaajat lukemaan ajattomia satuja tarinoita, mutta toivoo, että bloggajat valitsisivat luettavakseen ennestään lukemattomia kirjoja. Katja on luvannut omassa blogissaan muistella omaa menneisyyttään ja nostaa esiin lapsuudestaan ja nuoruudestaan tärkeitä kulttuuri-ilmiöitä. Varsinaista haastetta hän ei tästä tehnyt, mutta vinkkaa, että olisi mukava, jos muutkin bloggaajat innostuisivat muistelemaan hänen kanssaan.